|
| Uupumuksia | | | | Tue, 10 Nov 2015 22:48:05 | Urpo Lehtimäki |
| |
 |
 |
Työuupumuksesta on puhuttu jo kohta pari vuosikymmentä ja monelle lienee tuttuja termit kuten burnout, kyynistyminen ja alentunut ammatillinen itsetunto.
Tänään (10.11.2015) julkaistun Suomen Akatemian tutkimuksen mukaan viimeisen kahden vuoden aikana lukioikäisten tyttöjen kohdalla uupumus on lisääntynyt jopa 30 %.
Reilun 30 helsinkiläisen koulun oppilaiden (759 kpl) keskuudessa, lähes puolet 12-vuotiasta on väsynyt tai kyllästynyt kouluun ja kokee, että koululla ei ole heille merkitystä. Tutkijat varoittavat, että koulun merkityksen kadottaneet oppilaat ovat vaarassa syrjäytyä.
Tutkimusta johtaneen Helsingin ja Jyväskylän yliopistossa psykologian professorina toimivan Katarina Salmela-Aron mukaan "nuorten pitäisi kehittää taitoja, joilla he voivat luotettavasti suuntautua ja navigoida tulevaisuuden yhä epävarmemmassa digitaalisessa ja globaalissa työelämässä. Salmela-Aron mukaan sosiaaliset taidot, sisukkuus ja sopeutumiskyky ovat avaintekijöitä menestykseen." (Lainaus Ylen aihetta käsittelevästä nettikirjoituksesta).
Helsingissä tehdyn tutkimuksen tuloksia voidaan pitää huolestuttavina. Vaikka analyysi keskittyykin enemmän tuloksiin ja tämän hetken tilanteeseen ja varsinaiset syyt nuorten uupumukseen ja kyynistymiseen jäävät vähemmälle, niin herranjestas. Minkälainen maailmasta onkaan tulossa, jos jo 12-vuotiaat kokevat suorituspaineita ja uupuvat koulussa! Itse aloin miettiä tulevaisuutta vakavasti vasta n 30-vuotiaana, jolloin totesin sen olevan liian myöhäistä. Toki omassa nuoruudessanikin oli hetkiä, jolloin koulu tuntui tarkoituksettomalta, mutta parin päivän oma loma virkisti kummasti. Ko lomaa kutsuttiin silloin pinnaukseksi.
Pahaa pelkään, että liian yksitoikkoinen subjektiivisesta päivähoidosta nauttiminen kaikenlaisine harrastustoimineen katkaisee lapsuuden liian varhain. Ja heti kun lapsi oppii lukemaan, hän tavaa tabletistaan kuvatekstejä vaikkapa Anneli Auerista tai Jari Aarniosta. Vähemmästäkin vähintään hämmentyy.
Olen eri mieltä professori Salmela-Aron kanssa menestyksen avaintekijöistä. Jos kaikki opettelevat sosiaalisiksi sopeutujiksi, niin meiltä loppuvat insinööriaihiot. Pelkällä puhumisella ei menesty, jos ei osaa tehdä mitään.
Mutta. Hyvä, että tutkitaan ja ollaan huolissaan. Koululaitoksemme onkin nauttinut suurta luottamusta ja monista maista ollaan käyty ottamassa meiltä mallia ja olemme haaveilleet tekevämme kouluosaamisestamme vientituotteen. Viedään pois. Ja kehitetään jotain ihan uutta tilalle!
|  |
 |
| | | |
|
|
Täsmämainonnan kohteena - digitalisoiden |
|
|
|
Mon, 21 Sep 2015 11:21:14 | Urpo Lehtimäki |
|
|
Kansalaiset ja yhteisöt ikään säätyyn ja sukupuoleen katsomatta hehkuttavat runsaasti sosiaalisen median palvelujen puolesta. Facebook on suosittu ja Twitter-twiittejä singahtelee reaaliajassa television kuvaruutuun. Monet meistä käyttäv |
|
|
|
Sunnuntaityön palkka-ale ei sovi kaupan alalle. |
|
|
|
Thu, 04 Jun 2015 08:54:12 | Urpo Lehtimäki |
|
|
[Kuva:kampanja2015W.jpg] Suomen kilpailukyvystä huolissaan olevan reilun 25 000 € kuukausipalkkaa nauttivan EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämiehen heitto sunnuntain tuplapalkasta luopumisesta palvelualoilla on mielenkiintoinen. Ajatella |
|
|
|
Turku vaalivoittaja Naantalissa |
|
|
|
Tue, 21 Apr 2015 22:36:00 | Urpo Lehtimäki |
|
|
Turku vaalivoittaja Naantalissa[Kuva:Turun_linna.jpg] Eduskuntavaalit ovat ohi ja arki alkaa. Keskusta voitti ja perussuomalaisista tuli eduskunnan toiseksi suurin puolue. Myös Naantalissa perussuomalaiset nousivat kakkoseksi. Puolueen kannatus |
|
|
|
Erotettiinko Suonoja oikean syyn takia? |
|
|
|
Sat, 08 Nov 2014 12:16:30 | Urpo Lehtimäki |
|
|
Ansioitunut journalisti Antti-Pekka Pietilä kirjoittaa keskiviikon 5.11.2014 Turkulainen –lehdessä kolumnissaan huonon johtajan merkeistä. Pietilä nostaa tikun nokkaan neljän valtionyhtiön (Alko, Finavia, Finnpilot ja Leijona Catering) ha |
|
|
|
Tuliset Tenorit With Love Turussa |
|
|
|
Wed, 15 Oct 2014 22:51:11 | Urpo Lehtimäki |
|
|
Tuliset Tenorit With Love Turun konserttitalossa 15.10.2014 Upea konsertti, hienot solistit ja osaava orkesteri. Hengästyttävän hieno! Kts http://liljaproduction.fi/ajankohtaista/ |
|
|
|
Uutiset ja urheilu |
|
|
|
Fri, 10 Oct 2014 12:45:48 | Urpo Lehtimäki |
|
|
Uutiset ja urheilu Katselin perjantaina 10.10. 2014 Aleksis Kiven päivänä klo 7.00 uutiset. Uutisjuontajana esiintyi Tuulia Thynell. Meille miehille siron, tyylikkään ja huolitellun Tuulian katseleminen on mieluista. Pääuutisaiheena o |
|
|
|
Ei kielletä kaikkea mopoilijoilta! |
|
|
|
Tue, 19 Aug 2014 13:26:38 | Urpo Lehtimäki |
|
|
[Kuva:UrpoL1971.jpg] Rannikkoseudussa 19.8.2014 oli juttu otsikolla ”luvaton mopoilu riesana”. Jutussa pohdittiin Naantalin Armonlaaksontien ja junaradan välisellä parkkialueella tapahtuvaa mopoilua ja siitä lähialueen asukkaille koituv |
|
|
|
Pikät kalsarit esiin |
|
|
|
Tue, 16 Sep 2014 10:48:53 | Urpo Lehtimäki |
|
|
Pikät kalsarit esiin Lofoottien nurkille loppuviikolla parkkeeraava korkeapaine voi pitää jonkin aikaa Etelä-Suomen syyssateet loitolla. Pohjoinen ilmavirtaus saattaa kuitenkin tuoda kylmempää ilmaa tänne meillekin saakka. Viimeistään |
|
|
|
Terveiset Tukholmasta |
|
|
|
Sun, 17 Aug 2014 19:11:24 | Urpo Lehtimäki |
|
|
[Kuva:tukhoma.jpg] Vierailin hiljattain Tukhomassa ja poikkesin katsomassa perinteisiä turistipaikkoja, kuten Olof Palmen katua, Vasa- ja Abba-museoita. Vasa-museossa käynti oli hämmentävä. Kaikkien myöhemmin Euroopassa syntyneiden |
|
|
|
Dublinissa 3.-6.7.2014 |
|
|
|
Tue, 08 Jul 2014 21:40:47 | Urpo Lehtimäki |
|
|
[Kuva:dbl.jpg]Käynti kummitytön Sarin luona oli hyvä syy poiketa Dublinissa. Katselimme kaupungin nähtävyyksiä ja kävimme patikkaretkellä Howthin kalastajakylässä. |
|
|
|
Yli 55 v. |
|
|
|
Sun, 29 Jun 2014 22:31:33 | Urpo Lehtimäki |
|
|
Lopetin aamutelevision katselun noin viisi vuotta sitten. Syynä tähän oli lähinnä solidaarisuus MTV:n aamujuontajaa, Latea kohtaan. Havaitsin hänessä suorituspaineiden aiheuttamaa stressiä ja vuosikausia kestäneiden liian aikaisten aamun |
|
|
|
Vaimoni Tiina 1962 - 2014 |
|
|
|
Mon, 12 May 2014 11:17:47 | Urpo Lehtimäki |
|
|
[Kuva:Tiina.png]Rakas vaimoni Tiina menehtyi vaikean sairauden murtamana 12.4.2014. Hänet siunattiin sukulaisten ja ystävien saattamana 26.4.2014. Maaliskuussa varhainen kevät toi punarinnan takapihallemme laulamaan. Joinakin aamuina avasin ikk |
|
|
|
Kirjamessuilla |
|
|
|
Fri, 04 Oct 2013 21:23:21 | U Lehtimäki |
|
|
[Kuva:messuilla.jpg]Kirjamessut 4.10.2013. Hankittiin Tiinalle Maija Vilkkumaan esikoisteos Nainen katolla. |
|
|
|
Paula ja Mikko |
|
|
|
Thu, 03 Oct 2013 21:15:00 | U Lehtimäki |
|
|
[Kuva:PaulajaMikko.jpg]Paula Koivuniemi konsertoi Turussa ISON orkesterin kanssa. Upeeta, mahtavaa. |
|
|
|
Kovaa peliä Pöytyällä |
|
|
|
Wed, 03 Jul 2013 08:48:24 | U Lehtimäki |
|
|
Kovaa peliä Pöytyällä Pöytyäläissyntyisenä seuraan täältä Naantalin aurinkorannikolta entisen kotikuntani asioita. Kulmat ovat tuttuja. Auvainen, Riihikoski, Kyrö. Yläneelläkin olen viettänyt aikaani Kaunisrannan kesäpaikassa aik |
|
|
|
Tatuointimuodin soisi menevän ohi |
|
|
|
Sun, 16 Jun 2013 12:46:22 | U Lehtimäki |
|
|
TS 16.6.2013 kirjoitti tatutointitapahtumasta otsikolla Tahdon iholle.[Kuva:UL_rock_1974.jpg] Sain itse luomutatuoinnin 11-vuotiaana, kun minulle puhkesi psoriasis. Tuosta ajasta lähtien olen kadehtinut salaa ihmisiä, joilla on ehjä ja sileä iho |
|
|
|
Juhannusruusut etuajassa |
|
|
|
Fri, 14 Jun 2013 22:15:15 | U Lehtimäki |
|
|
[Kuva:juhannusruusut3.jpg] |
|
|
|
Vetämättömät teatteri Emmassa |
|
|
|
Fri, 14 Jun 2013 22:10:02 | U Lehtimäki |
|
|
[Kuva:vetämättömät.jpg]Tuuli lounaasta 10 ms. Lämpötila 12,5 C. Villlapaita ja tuulitakki sekä hanskat olivat oikeita varusteita. Kevyt, viihdyttävä, hauska - ei syvällisesti sykähdyttävä. Roolitus oli ehkä hieman epäviisas. Mut muu |
|
|
|
Verkkourkintaa |
|
|
|
Mon, 10 Jun 2013 17:57:25 | U Lehtimäki |
|
|
Verkkourkintaa[Kuva:mainos.jpg] Viime päivinä on uutisoitu siitä, että yhdysvaltain turvallisuuspalvelut NSA ja FBI pääsevät urkkimaan tietoja Googlen, Microsoftin, Facebookin, YouTuben, Yahoon, PalTalkin, AOL:n ja Skypen verkoista. Siis eik |
|
|
|
|
|
 |
|