10.6.2004

Niin siinä sitten kuitenkin kävi, että meille tuli kuin tulikin juhannusvauva.

Puhelu tuli noin klo 16 aikaan, tarkkaa aikaa en tiedä, eipä tullut katsottua kelloa :o).

Puhelu tuli numerosta, jota mun kännyssä ei ollut muistissa ja katsoin outoa numeroa hetken ja mietin vastaanko ollenkaan. Outoihin numeroihin kun en yleensä viitsi vastata. Valmistauduin jo myyntipuheeseen…..

”Pelasta X X hei. Oletko pahassa paikassa?”

Ensin kun kuulin mainittavan Pela, ajattelin heti että vauva! Ja sydän jätti jo muuttaman lyönnin väliin. Sitten seuraavana hetkenä järki astui kuvaan mukaan ja sanoi, että hei tää on vaan kuulumisten kyselypuhelu, rauhoitu!

”Istutko tukevasti?”

Tämän kuultuani jäi jo varmaan useampi sydämenlyönti väliin ja sitten alkoi tulla hiki ja sydän hakkasi hulluna. Sitten tuli sellainen ihmeellinen veltto olo, olisin varmaan tippunut polvilleni, jos olisin seissyt!

”Me ajattelimme, että nyt olisi jo Teidän perheen vuoro saada vauva. Teillä on pieni poika!”

Itku meinasi tulla, mutta sain pidettyä itseni aisoissa.

Sitten sostt varmisti vielä, että mulla on paperi ja kynä valmiina, että hän kertoo alustavia tietoja vauvasta.

Seuraavaksi sovimme , että menemme maanantaina käymään Pelalla kuulemassa enemmän, ja sitten saamme ajo-ohjeet paikkaan, jossa poikamme on hoidossa. Kaksi valokuvaakin olisi odottamassa, mutta tulimme siihen tulokseen, ettei niitä kannata postittaakaan, saamme ne sitten maanantaina.

Ensimmäiseksi soitin tietysti miehelleni, ja silloin se itku sitten tuli. Puhelu oli hyvin lyhyt ja ytimekäs. Ei ollut paljon puhuttavaa juuri sillä hetkellä.

Sitten aloin lähetellä tekstiviestejä, ekaksi omalle äidilleni ja ”ottovanhemmilleni” sekä kahdelle serkulleni + lähimmälle työtoverilleni sekä parille ystävälle.

Sitten istuin hetken paikallani ja yritin rauhoittua.

Töissä pöytä jäi just niin sekaisin kun se sillä hetkellä sattui olemaan. Töistä ei todellakaan tullut enää mitään. Aloin siinä sitten keräilemään kassejani, että lähden kotiin. Kun olin kassit olalla menossa ulos, muistin että ai niin, pitää myös leimata itseni ulos työpaikalta. Jo tavaroiden ja kassien keräämisessä oli ongelmia, kun aina joku meinasi unohtua. Muutenkin oli pää ihan sekaisin.

Autoon mennessä oli vielä polvet hyytelönä ja mietin siinä hetken aikaa, että uskallanko ylipäätään lähteä ajamaan?? No lähdin kuitenkin. Muistelin siinä sitten että kaupassakin piti käydä, mutta just nyt ei oikeen ollut siihen inspistä, enkä edes muistanut, mitä kaupasta piti hakea. Sen muistin, että koiranruoka on loppu, joten kurvasin sitten lemmikkieläinliikkeen kautta. Just sit siinä kassalla ollessani alkoi tulla tekstiviestejä ja puheluita.

Sitten kurvasin vielä CM:n kautta, jotainhan mun oli ostettava pienelle pojallemme. Muuta vaaleansinistä sopivaa en löytänyt kuin sellaisen sinisävyvoittoisen huovan ja vaaleansinisen myssyn. Ostin ainakin jotain.

Kotona sitten mies vielä kysyi, että onko se nyt totta tai varmaa, en muista sanatarkkaan, mutta kyllä siinä hetken sai vakuutella, että kyllä se nyt vaan totta on!

Nimiehdotuskin miehelläni oli valmiina, liekö ollut jo kauankin, en kysynyt.

Mieskin laittoi sitten viestit siskolleen ja veljelleen sekä muutamalle kaverilleen, tosin vasta kun kehotin.

Samalla lähtivät kutsut varpajaisiin!

Tässä sitä nyt sitten istutaan ja ihmetellään tätä elämää. Mitään ei kotona vielä ole tapahtunut järjestelyiden suhteen. Lauantaina päätettiin lähteä ostoksille.

Nyt pitäis sitten koittaa saada unen päästä kiinni ja päästä aamulla töihin….

11.6.2004

Työpäivä on onnellisesti ohi.

Eilen illalla oli muuten puhelinlinjat kuumina ja tekstiviestit vilistivät!

Sähköpostinikin tukkiutui hetkeksi.

Itse olin niin uupunut, että nukahdin kyllä illalla heti kun menin sänkyyn, mutta sitten aamuyöstä kolmen jälkeen ei enää nukuttanutkaan.

Mieheni ei nukkunut vissiin ollenkaan.

Työtoverini yllättivät minut aamulla, kun menin töihin. Olivat työhuoneeni nurkassa odottamassa ja kun astuin huoneeseen säikähdin kyllä melkoisesti, kun nurkasta alkoi kuulua ”Paljon onnea vaan…” Me kaikki itkimme ja halasimme. Yhdelle heistä ilmoitin jo to-iltana tekstiviestillä, joten hän olikin sitten varmaan suoraan painellut kauppaan, kun oli jo söötti asu vauvalle ostettuna!! Jonkin aikaa siinä sitten menikin, ennen kuin saimme kaikki rauhoituttua ja pystyimme ajattelemaan järkevästi mm. sitä, että mistä nyt yllättäen tempaistaan mulle sijainen. Työni kun on sen laatuinen, että se ei voi odottaa, jonkun on se joka tapauksessa tehtävä ja ajallaan. Eipä muuten mitään, mutta kun se hlö, joka minua yleensä tuuraa töissä, on jäämässä äitiyslomalle heinäkuun alussa J

Aamulla otin yhteyttä neuvolaan ja sielläkin oltiin ihan pallo hukassa. Edellinen adoptio kunnassamme on kuulemma ollut joskus kymmenisen vuotta sitten. Akuutein asiahan tässä nyt on äitiyspakkaus ja selvittivätkin sen sitten jo heti aamupäivän aikana. Eli nyt sitten maanantaina kun mennään Pelalla käymään ja saadaan sieltä todistus, että meillä on lapsi, niin pitää mennä heti tiistai-aamuna Kelan toimistoon sen todistuksen kanssa ja täyttää joku lomake. Samalla voidaan sitten täyttää vanhempainpäivärahahakemus. Tarttis nyt sitten vaan maanantaina muistaa töissä kirjoittaa itselleni palkkatodistus.

Kotiin tullessani mieheni ilmoitti heti, että hän on sitten jo töissä ilmoittanut, että hän on ensi viikon isyyslomalla ja sitten kaksi viikkoa oli joskus elokuussa, en muista tarkkaan, meni ohi kun se tuli kuin yllättäen.

Ilta istuskeltiin olohuoneessa ja pohdittiin mitä kaikkea pitää huomenna ostaa.

Suunnittelun pohjaksi otin Äitiyspakkauksen 2004 sisällön, kopsasin sen Wordiin ja lisäsin listalle ne, mitä meillä jo on.

Lopuksi vertailin tätä uutta listaa siihen, jonka noin vuosi sitten kokosin niin, että otin pohjaksi 9 kk -lehdessä olleen välttämättömien tarvikkeiden listan ja kasvatin listaa kotimaan adoptioringin lapsen jo saaneiden vinkkien ja kokemusten perusteella.

Paljon jäi vielä ostettavaa….

Loppuilta lueskeltiin ja ”maisteltiin” nimi-kirjaa: Nimestäkin päästiin jo yksimielisyyteen. Se isännän ehdotus oli itse asiassa ihan hyvä. Parempaakaan en löytänyt.

Sitten keskusteltiin vielä siitäkin, ketä pyydetään kummeiksi. Kaksi pariskuntaa olis ehdolla, mutta kun emme osanneet päättää kumpi, niin ajateltiin sitten että pyydetään molemmat jolloin lapsemme saa sitten 4 kummia, mutta sehän on tiemmä ihan sallittua. Toki tässä voi vielä mieli muuttuakin….

12.6.2004

Ostospäivä.

Hankintalistalla vaunut, turvaistuin, sitteri, hoitopöytä…. Vaatteita ei ostettu. Katson ensin mitä on varastossa, mitä mahdollisesti saadaan jostain ja mitä sitten vielä jää puuttumaan. Tonni kuitenkin meni niin että vilahti!

Siinä se sitten menikin koko lauantai. Kotiin päästyä sitten pyykkäämään kaikki jo olemassa olevat vaatteet ja purkamaan ostoskasseja. Kovin paljon ei ehtinyt ennen kuin minun piti jo lähteä evakkoon varpajaisvieraiden tieltä. Menin ystäväni luokse ensin ja sieltä sitten serkkuni luokse joskus yhdeksän jälkeen. Kymmenen jälkeen olinkin sitten jo kotona. Ehdin sentään nähdä varpajaisporukankin ennen kuin he lähtivät jatkamaan iltaa ravinteliin. Minä jatkoin vielä vähän aikaa touhuamista ja puolen yön aikoihin menin sitten nukkumaan. Mies tuli kotiin joskus puoli viiden aikoihin aamuyöllä.

13.6.2004

Tämä päivä onkin sitten mennyt pyykätessä, silittäessä ja järjestellessä. Koiranäyttelyyn mentiin 11.30 ja palattiin siten joskus ennen kolmea. Kotiin tultua grillattiin makkaraa lounaaksi ja taas järjestelyt jatkuvat. Sängyn pohja on nyt korotettu ja sänky sijattu. Sijoituspaikka on vielä ?. Vaunuissakin on nyt lakana ja peitto, joka saa nyt tuurata makuupussia, koskapa meillä ei makuupussia ole, eikä varmaan kannata ostaakaan, kun äitiyspakkauksessa se sitten tulee. Tänään myös ilmoitin meidät yksille naapurin 60-vuotispäiville, en luvannut 100%.n varmaksi että mennään, mutta sanoin että yritys on kova. Enkä kertonut että meillä on sitten yllätys mukana!!! Katsotaan mitä porukat sanoo kun mennään vauvan kanssa J. Emme siis ole kertoneet kenellekään naapureista vielä, siellä juhlissapa sitten näkevät, paitsi jos nyt joku sattuu näitä sivuja lueskelemaan.

14.6.2004

Tänään mennään poikaa katsomaan! Toki ensin pitää mennä töihin aamupäiväksi. Työpäivä sitten meni niin kuin meni…

Puolen päivän aikoihin lähdettiin ajelemaan Hesaan päin. Matka meni jutellessa kaikenlaista vauva-asiaa. Perillä käytiin ensin kahvilla ja sitten Pelalle. Siellä kuulimme tarkemmin taustatietoja vanhemmista; hiusten ja silmien värit, pituus & kropan malli, koulutus, työ ja harrastukset sekä mitkä syyt olivat johtaneet vauvan antamiseen adoptioon. Keskustelimme myös vauvasta, terveydentilasta ja tavoista ym. Lisäksi keskusteltiin siitä, mitä uteliaille voi sanoa, kun tulevat kyselemään kaikenmoista… Hyvä vastaus on kuulemma vain todeta, että ”kyllä me tiedämme”. Sitten saimme ajo-ohjeet sijaiskotiin.

Kun sitten pääsimme perille, oli vähän sellainen outo tunne, kuin olisimme tunkeutumassa toisten elämään/kotiin viemään pois jotain heille jo tärkeäksi muodostunutta.

Sijaisäiti olikin sitten jo ovella vastassa iloisena ja reippaana. Onneksi, sillä jos hän olisi ollut siinä tippa linssissä, minä olisin taatusti ulvonut ääneen. Sisälle otin mukaani vihon ja paperit jotka saimme Pelalta mukaamme. Esittäytymiset sujui vielä suht kohtalaisesti, vähän tunki itkua ulos meikäläisestä. Kun sitten sijaisäiti meni ottamaan poikamme syliinsä ja käänsi sitten Pojan kasvot meihin päin ja sanoi ”Tässä on Poika*” Multa pääsi itku ja kaappasin lapsen syliini ja halasin niin lujaa kuin uskalsin. Vihot ja paperit lensi siinä kohdassa jonnekin….Sitten sijaisäiti ohjasi meidät olohuoneeseen ja kertoi tuovansa maitopullon ihan pian, sillä Pojalla oli jo kova nälkä. Syöttöpuuhat alkoivat siis heti ja minäkin rauhoituin. Kun oli syöty ja röyhtäisty mentiinkin sitten vaihtamaan vaippaa. Sijaisäiti valvoi ja neuvoi vierellä. Sitten otettiin vähän valokuvia ja tutustuttiin vauvan kanssa puolin ja toisin. Kahvit valmistuivat sillä aikaa kun me syötettiin Poikaa.

*(Poika on muuten vaan ”nettinimi”)

Sitten otettiin vähän valokuvia Pojasta ja oltiin ihan vaan sylikkäin. Pojan kanssa siis… J

Kahville mentäessä Poika laitettiin sitteriin ja nukahtikin siihen hetkiseksi. Kahvin aikana keskusteltiin Pojasta ja Pojan tavoista, kuin myös siitä, minkälaiseen kotiin Poika lähtee ja koska noudamme Pojan kotiin. Ja sitten koittikin jo meille kotiinlähdön aika. Kummallista kyllä, minulla ei ollut mitään vaikeuksia jättää Poikaa sinne vielä pariksi päiväksi. Tiesinhän että hän on siellä hyvässä ja ammattitaitoisessa hoidossa. Kotona mietimme edelleen Pojan nimeä. Sijaisvanhemmat olivat jo keksineet kutsumanimen, joka sattumalta oli yksi meidän vaihtoehdoistamme. Niinpä sitten päätimme, että Poika pitää jo saamansa nimen ja loput päätetään sitten sen mukaan. Poikamme saa siis kolme nimeä, joista toinen on se isännän ”ei hullumpi” ehdotus ja kolmanneksi tulee nimi, jota anoppini suunnitteli jo kymmenisen vuotta sitten tyttären poikansa yhdeksi nimeksi, silloin se ei toteutunut, mutta nyt toteutuu.

15.-16.6 2004

Näistä päivistä en muista juuri mitään…. Töissä tein pitkää päivää, että saisin kaiken kuntoon ennen kuin jään pois. Vauvalahjoja on jo tullut ja silleen….

17.6.2004

Suuri päivä koitti vihdoinkin!

Tänään saamme Pojan kotiin!!

Hakumatkalle lähdettiin jo ennen aamukymmentä. Tarkoitus oli olla perillä jo klo 12, mutta viivästyksiä (papereiden kopiointia ym. ) sattui matkan varrelle sen verran, että perillä oltiinkin vasta 12.45. Matkalta jo lähetin tekstiviestin missä asti oltiin. Meidän kun piti olla paikalla kun Pojalla on ruoka-aika ja nyt me myöhästyisimme siitä. Vastausvietissä lukikin sitten, että siellä odottelee pirteä poika, joka ei suostu syömään, naureskelee vaan….. Syöttämien jäi sitten kuitenkin meidän iloksemme. Kummallista kyllä minä olin suht rauhallinen kun mentiin sisälle taloon ja itse asiassa melkein koko ajan. Vasta kun lähdön hetki koitti, tuli itku silmään, mutta siitä hieman myöhemmin.

Kun kerettiin perille, Poika oli sängyssään naureskelemassa. Sitten koitettiin uudestaan syödä, ja hyvinhän se ruoka nyt maistuikin, tosin vain puoli annosta normaalista. Ruokailun jälkeen koitti sitten kylpemisen riemut. Eli minä opettelin kylvettämään lasta. Sijaisäiti valoi ja neuvoi taas vieressä. Kun hän kysyi, että olenko koskaan kylvettänyt vauvaa, mietin hetken ja totesin sitten en kai, en nyt ainakaan muista….jossain takaraivossa kyllä oli semmoinen mielikuva, kuin olisin joskus kylvettänyt, mutta en nyt saanut päähän, että kenen lasta olisin kylvettänyt? Paljon olen vuosien varrella lapsia hoitanut, mutta en muista, että olisin kertaakaan kylvettänyt, vaikka siltä tuntuikin.

Sitten puettiin uudet hienot vaatteet päälle. Sijaisäiti oli ne ostanut. Ja kyllä ne olikin hienot! Ihana lippiskin J

Vai kylvettiinkö ensin ja syötiin vasta sitten…. Enpä nyt enää muista, pitää varmaan mieheltä kysyä, josko hän muistaisi…

No joka tapauksessa Poika sitten nukahti syliini ja laitettiinkin sitten jo suoraan turvaistuimeen kotiin lähtöä varten. Tässä kohtaa meikäläisellä alkoi kyyneleet valua eikä oikein pystynyt puhumaankaan. Lähdin sitten autoon viemään/hakemaan - en muista - jotain ja just ovella tuli vastaan joku naapurin rouva, jonka lapset olivat hetken hoidossa tässä perheessä. Sijaisäiti kyllä esitteli meidät (”Tässä on Pojan äiti ja isä.”) , mutta en pystynyt sanomaan muuta kuin moi ja juoksin ovesta ulos itkemään, kun en muutakaan juuri sillä hetkellä voinut. Hei joo nyt muistan, että ainakin hain kameran ja sen taulun, joka me ostettiin kiitokseksi sijaisperheelle. Taulu on kotikuntamme erään taiteilijan työstä painettu kuva, varustettuna taiteilijan alkuperäisellä signeerauksella.

Hetken vielä juteltiin ja otettiin valokuvia ja sitten koittikin jo kotiinlähdön aika ja meikäläisellä vaan kyyneleet valui… vielä autossa itkin ja oikein vuolaasti itkinkin. Mieskin kysyi, että mikä mulla oikein on? Kun siitä sitten rauhoituin, niin mies totesi, että nyt meillä sitten on lapsi!

Niinpä, meillä on lapsi, pieni suloinen poika!

18.6.2004

Ihmettelyä, että onko tämä tottakaan?

Tunteet ovat sanoin kuvaamattomia!!

19.6.2004

Tänään oli ne yhden naapurin synttärit = puutarhajuhlat. Kyllä siellä loksahti yhden jos toisenkin leuka!

Muut naapurimme istuivat pöydässä siinä silleen, että jouduttiin kävelemään vaunujen kanssa heidän ohi. Voin vaan kuvitella, mitä pöydässä puhuttiin juuri sillä hetkellä. Yksi heistä tiesi meidän odottavan adoptiolasta, mutta muut eivät tienneet mitään, joten hän varmaan kertoi siinä sillai äkkiseltään, koskapa meidän ei enää tarvinnut kertoa, kun pääsimme siihen pöytään asti.

Isäntää eli päivänsankaria onniteltiin tietty ekana. Katteli hetken ja sitten kysyi, että mikäs toi on?

Päivän emäntä oli jossain kateissa juuri sillä hetkellä joten päivänsankari lähti häntä etsimään. Ei sitten kuitenkaan kertonut emännälle meidän ylläristä. Emäntä kun tuli luoksemme ja kätteli ja toivotti ”Tervetu…..[hetken hiljaisuus kun näki vaunut takanamme]….loa! Mitä ihmettä??”

Loppuaika sitten keskusteltiin niitä näitä naapureiden kanssa ja aika paljon lapsi-asiaakin.

20.-22.6.2004

Totutteluahan tämä on. Mielessä on pyörinyt ristiriitaisiakin tunteita!

Oliko tämä nyt oikein?

Onko meistä ylipäätään vanhemmiksi?

Jaksammeko me näitä yöheräämisiä?

Olisko meidän sittenkin pitänyt jatkaa elämää ihan vaan kahdestaan?

Toisaalta on mielessä käynyt myös, että jos Pojasta tulee aikuisena yhtä söötti hurmuri kuin mitä hän tällä hetkellä on, niin sitten on vientiä tyttöjen keskuudessa, liikaakin….?

23.6.2004

Tänään käytiin ostamassa Pojalle tuommoinen sitteriin kiinnitettävä katselulelu. Se on tosi kiva. Se soi, rahisee, helisee ja on kirkkaita värejä. Samalla kertaa ostettiin myös itkuhälytin 79 €, nyt on Pojalla kännykkä, kuten mies asian ilmaisee. Sanat äiti ja isä eivät oikein vielä sovi mun suuhun, miehelleni kyllä…. Muutenkin käytiin ostoksilla.

24.-29.6.

Totuttelua ja oikeiden rytmien etsintää.

Poika on kyllä todella rauhallinen vauva, ei turhia kitise.

Kunnan keskustaajamaan kun menee, niin aina löytyy onnittelijoita, joten puskaradio toimii ihan hyvin J

30.6.2004

Nyt tähän alkaa jo tottua. Päivän uni- ja ruokailurytmitkin alkaa selkiytyä. Viime yönä poika nukkui peräti 8 tunnin yhtäjaksoiset ”yöunet”, valitettavasti vain tuo 8 tuntia ajoittui välillä klo 20-04 J Mutta siis nukkui kuitenkin pitkään. Toki eilinen päivä oli aika rankka, kun käytiin kaupungissa ja todettiin, että tuo turvaistuin ei ole hyvä. Kun autossa on turvatyynyt, joita ei saa kytkettyä pois päältä niin turvaistuin on pakko laittaa takapenkille, ja sitten kun baby ei nuku, huutaa vaan, niin minkäs teet, kun seisot just jossain liikennevaloissa. Ei hyvä!! Pitää saada kunnollinen. Eli siis meillä on nyt sitten hyvin vähän käytetty Craco-turvaistuin myynnissä.

4.7.2004

Poika on löytänyt omat sormensa/kätensä. Hienoa!!

10.7.2004

Poika on nyt jo oppinut ottamaan kiinni tavaroista, oikein kaksin käsin ja sitten tietysti seuraavaksi suuhun.

15.7.2004

Vieraita meillä on käynyt lähes joka päivä, mutta eipä ole juuri tahtia haitannut. Oikeastaan se on ollut mulle itselleni helpotus, etenkin kun selkäni on samperin kipeä, kun joku pitelee ja ruokkii Poikaa välillä, mieheni lisäksi siis…. Oma selkäni saa levätä. Ja myös juttuseuraa olen kaivannut niinä päivinä, kun ketään ei ole käynyt kylässä. Sitten olenkin useasti pakannut kimpsut ja kampsut autoon ja lähtenyt jonnekin; kylään tai ostoksille, useasti matkani on suuntautunut edelliseen työpaikkaani iltapäiväkahville J

19.7.2004

Edelleen porskutellaan tuolla samalla turvaistuimella…. No johan me matkattiin 3 päivää Turun Saaristossa. Hivenen olin kyllä havaitsevinani hilpeyttä kanssamatkustajissa… järjestys oli nimittäin sellainen, että akka ja poika olivat takapenkillä ja isäntä ja koira etupenkillä. Koiralle vaan piti kehitellä vähän jatketta siihen penkkiin eli laitettiin semmoinen pieni matkalaukku - johon muuten pakattiin koiran matkatavarat - jalkatilaan ja matkalaukun päälle tyyny ja sitten vielä täkki, joka peitti sekä penkin että laukku-tyynyvirityksen. Ja hieno tuli, kyllä sitä matkan varrella ihasteltiinkin. Muutenkin matka sujui ihan hyvin.

Ja isäntä se taas yllätti: Äitiyspakkaus kun saapui (vasta) 15.7. ja sitten oltiin viikonloppu reissussa ja kun sitten tänään tsekkailin niitä pikkuvaippoja, mitä pakkauksessa oli, niin mies kysyi, että mitä aion tehdä noille pikkuvaipoille, jotka ei siis Pojalle enää käy? Minä siihen, että aattelin antaa ne kummitytön nukelle vaipoiksi. Isäntä totesi sitten että eikä, kun laitat talteen, jos niitä vaikka vielä tarvittaisiin! Meikä siinä sitten huuli pyöreenä, että miten niin tarvittaisiin? Vastaukseksi sain, että eikös meillä ole vielä niitä alkioita pakkasessa, että kait nekin nyt jo voi napata kiinni, kun yksi lapsi on jo, että eikös tossa nyt menis kaksikin samalla kertaa?!

Että silleen.

Mua ei kyllä suoraan sanottuna kiinnosta yhtään. Toisen adoptiolapsen toki ottaisin… J

Yo. keskustelun kuluessa jossain vaiheessa kysyin mieheltä, että mihinkäs se pieni kiinalainen tyttö on unohtunut?

Nimittäin heti seuraavana iltana, kun oltiin Pojan kanssa kotona, mieheni ehdotti, että adoptoidaan seuraavaksi sitten kiinasta pieni tyttö. No vastausta en enää saanut, mutta siis kuitenkin....

20.7.2004

Poika on kova kaveri syömään ja siis myös kasvaa huimaa vauhtia. Pituutta on nyt jo 65 cm ja painoa 7 820 g!! Ei ihan kevyt pakkaus nosteltavaksi siis enää!

27.7.2004

Tänään poika piti ekaa kertaa itse kiinni tuttipullosta kaksin käsin. Yhden käden yritelmiä tässä on jo pitkään nähtykin. Ihan vielä ei käännytä vatsalleen, mutta yritys on hyvä, tosin sitterissä. Jos laittaa Pojan lattialle, niin ei edes yritä kääntyä. Unirytmit ovat jo muodostuneet, eli meillä nukutan klo 22-06 yöunet. Päivällä vielä torkutaan joka aterian välissä. Tosin eilen oli taas yksi sellainen ateriaväli, ettei nukuttu yhtään. Joten kyllä tässä tuo valveillaoloaika pikkuhiljaa lisääntyy.

30.7.2004

Huh-huh---- tuntuu että Poika venähti päivässä ulos 62 senttisistä vaatteista ja vaipoistaan… muutamat vaatteet mahtuu vielä, semmoiset joustavammat. Jos kangas ei jousta, ei kannata edes yrittää laittaa päälle. Laitoin justiin Pojan ulos nukkumaan, vaikka siellä vettä sataakin välillä, on kuitenkin vaunut tuossa katoksen alla ja sadesuoja päällä. Tuntuu nukkuvan paremmin ulkona kuin sisällä päiväuniaan. Ja toisaalta sitten voi sisällä laittaa imurin käymään…

Semmoiset säästettävät vaatteet olen kerännyt siihen äitiyspakkauslaatikkoon ja eteenpäin välitettävät ovat yhdessä vaippalaatikossa. Ja sitten on tallella se paperikassi, jossa Pojan mukaan sijaiskodista lähteneet tavarat olivat, ja siihen aion ne kerätäkin + vaatteet mitä silloin oli päällä. Ovatpa sitten Pojalle muistona.

Kävin muuten eilen taas ent. työpaikallani. Kaffepöytään tiätty suaraan! Nostin sitten Pojan sitten siihen kaffepöyrälle peiton päälle kellimään vatsalleen kun kaffetta litkittiin, niin juttelivat siinä miehet Pojalle, että muista sitten että äiti ja isi pitää herättää joka yö kahdelta ja viideltä, kun silloin niillä on eniten aikaa leikkiä ja että muista sitten että pitää saada voita ja kermaa päivittäin ja viikkorahan sopiva määrä olis semmoinen 10 €/vko ekana vuonna ja sitten tokana vuonna 20€/vko jne...

Että silleen, vinkiksi vaan muillekin....

Että olen kaivannut noita kahvitaukoja!! Työpaikkani kun (pakko-)vaihtui viime vuoden vaihteessa ja uusi ei ole likikään yhtä kiva paikka, sinne ei tee yhtään mieli. Meidän oma tiimimme on kyllä vertaansa vailla, kaikki vaan ihmettelevät, että miten noilla voi aina olla noin hauskaa… Edellisessä työpaikassani olenkin sitten vieraillut harva se viikko... ja tulen käymään vastaisuudessakin. Lupasivathan siellä muutamat, että sitten kun mulle tulee semmoinen olo, etten jaksa enää yhtään kuunnella Pojan kitinää, niin eikun sinne vaan, kyllä he Poikaa pyörittää pari tuntia sylistä syliin ihan kevyesti, niin sitten äiti saa ihan kaikessa rauhassa nauttia kupposen ja vaikka useammankin kaffetta..... Ihania ihmisiä!!

Itse asiassa musta tuntuu ihan siltä, kuin en olisi koskaan ko. työpaikasta joutunutkaan luopumaan, vaan olisin ikään kuin sieltä lomalla J

Tänään muuten lisäsin tekstiä myös kohtaan 19.7…..

2.8.2004

Kääntyminen on nyt siinä ja siinä. Yritys on kova ja on viittä vaille, ettei kellahda vatsalleen….

Tänään muuten maistettiin ekaa kertaa kaurapuuroa. Keitin eilen illalla puuroa, otin siitä erilleen ennen suolan lisäämistä 2 dl puuroa tehosekoittimen purkkiin ja annoin jäähtyä hieman. Ja sitten Nan-maitoa sekaan ja hienoksi. Sitä sitten maisteltiin tänä aamuna. Ja itse sitten tietysti söin sen loppupuuron; puuro lautaselle ja maitoa päälle ja …. pahus, en muistanut lisätä sitä suolaa, joten söin sitten itsekin todella mautonta puuroa!

Oikeestaan toi puurokokeilu lähti siitä, että kokeilin jälleen kerran vaihtaa Tuttelin Nan-maitoon. Nyt se tuntui auttavan. Edellisen kerran kun kokeilin, sillä ei ollut mitään vaikutusta, samaan tahtiin tuli kaikki ulos. Miehen veljen vaimo nimittäin kertoi, että heillä tuo Nan-maito pysyi paremmin sisällä. Itse kun tutkiskelin/vertailin noita kahta, niin totesin, että Tuttelissa on ”raakaa” maitoa, kun taas Nan-maito on ”koottu” maidon eri ainesosista. Lisäksi erona on valmisteisiin käytetyt rasvat. Ravintosisällöltään ne vastaavat lähes täysin toisiaan, ainoa ero on, että Nan-maidossa on 700-kertainen määrä E-vitamiinia Tutteliin verrattuna; Tuttelissa on 0,007 mg/l ja Nan-maidossa 5 mg/l. Liekö painovirhe vai ihan oikeesti noin suuri ero? Netistä sitten löysin, että mitä aito äidinmaito sisältää niin siinä on alle 0,1 mg/100g elikkä siis litrassa olis alle 1 mg. E-vitamiini on rasvaliukoinen vitamiini, joten yliannostustakaan ei olisi hyvä saada, vaan kaipa tuo on ihan ok, kun sitä kerran saa myydä.

Olenpa tässä matkan varrella huomannut, että peruna-porkkana-velliä ei kannata antaa, jos lapsen päällä on seuraavien 24 tunnin aikana vaaleita vaatteita. Toi perhanan tökötti ei nimittäin lähde millään pesuaineella ja/tai tahranpoistoaineella pois. Olen jo varmaan jo kaikki mahdolliset yhdistelmät yrittänyt, mikään ei tehoa!! Mikähän tuossa vellissä oikein on, aivan kuin siinä olisi lisättynä jotain väriainetta, se nimittäin värjää myös tutit kellertäviksi, ja puhtaaksi ei saa millään konstilla! Siispä meillä ei enää syödä tuota mömmöä. Peruna-porkkanasose sen sijaan ei aiheuta puhdistusongelmia, se on vain tuo velli.

Samoin kuin olen tässä kokemusta kartuttaessani huomannut, että jos ostan lapselle vaatteita, tarkistan ennen ostoa, että vaatteen saa pestä 60 asteessa, jos ei saa, en osta!

Takaisin etusivulle Eteenpäin sivulle Poika kasvaa