30.8.2003 Mieli on yhtä harmaa kuin taustakin….
Tuossa taannoin siivousintoisena siivosin kaappejakin ja löysin lehtileikkeen Kotilääkärilehden numerosta 2/99. Tuota kun luin, niin olo oli kuin olisin omia ajatuksiani lukenut paperilta. En voi tuota kirjoitusta referoida, sillä silloin se menettäisi juuri SEN. Niinpä nyt lainaan tuosta tekstistä muutamia pätkiä.
”LAPSETTOMUUDEN
KRIISISSÄ”
”Vain harva tietää
lapsiasiamme todellista taustaa.
----
En ole halunnut tuttavien tai puolituttujen, sukulaisista
puhumattakaan, tietävän tätä henkilökohtaista ja ensisijaisesti kahdenkeskistä
asiaa.
Ystävät ovat erikseen. Ystävät osaavat suhteuttaa asian
ja pitää sen omana tietonaan.
Luin jostakin, että kun omat (tuloksettomat?) hedelmöityshoidot
alkavat, alkavat muut lähipiiriläiset lisääntyä. Näin on - ja harva lisääntyy
vain yhden lapsen verran, useat tekevät toisen heti perään.
Tylsintä on kuunnella jo esikoisensa saaneen vonkailua
toisen raskauden perään. Vielä kehtaakin!
Kuitenkaan en koskaan ole haluamassa keneltäkään
kenenkään lapsia. Minä haaveilen mieheni ja minun lapsesta. Olisiko hänellä
mieheni hymykuopat vai minun nenäni? Haaveilen mahdollisuudesta saada lapsi
rakastamani miehen kanssa.
----
Pitkään uskoin, ettei lapsettomuus voisi
olla minulle kriisin aihe.
----
Olin alkanut uskomaan omaan äitiyden mahdollisuuteen kuin
lapsi tulevaan karkkipäivään. Kiltisti odotettuani karkkipäivä tuli - ja meni.
Tikkunekku tuotiin nenäni eteen, haistoin sen tuoksun ja melkein tunsin jo maunkin.
Ja silloin tikkunekku vietiinkin jo pois.
----
Lapsettomuus viiltää minuun syvän haavan, lapsettomuus
saa minut tuntemaan itseni vajavaiseksi, hyödyttömäksi, surkeaksi. Lapsettomuus
saa minut ajattelemaan itsetuhoa.
----
Kaikki muu elämä on hoidoille alisteista. Kaikkiin
lähitulevaisuuden suunnitelmiinsa sisällyttää varavaihtoehdon: ”Jos tulen
raskaaksi”. Kuitenkin mukana kulkee koko ajan vaihtoehto: ”Jos en vieläkään
tule raskaaksi”.
----
Runsaan parin vuoden aikana jo pelkkää
raskaustestitulosta olemme saaneet odottaa melkein viisi kuukautta. Se on pitkä
aika odottaa, toivoa, pelätä ja elää.
Lapsiin ja lapsiperheisiin liittyvää asiaa
tulvii joka puolelta. Mainostajat vetoavat odottaviin äiteihin, lapsiin ja
perheisiin. Menetyksestämme muistuttavat lehdistö, TV ja kanssaihmiset. Lapsia
syntyy kaikille ja kaikkialla, ei vaan meille.
Kuitenkin vaikeinta on kohdata yksittäisten ihmisten
mielipiteet. Ne yllättävät julmuudellaan.
----
Luokkakokouksissa huomio keskittyy lompakoista esiin
kaivettujen lasten kuvien esittelyyn. Mitä minä lapseton siellä esittelisin?
----
Nyt seison kuin tuntemattoman kaupungin
asemalla ja odotan junaa. Ohi kiitää junia, joiden ikkunoissa näen aikuisten ja
lasten hymyileviä kasvoja. Nuo kaikki ovat matkalla jonnekin, en tiedä, minne.
Päivä ympärilläni on muuttunut viileäksi illaksi, eikä
junaa vieläkään kuulu.
Junaa joka veisi pois. Minne tahansa. Pois.”
Tuota kirjoitusta paremmin en voisi tuntojani kuvailla.
Se on nyt sitten otettava vakavasti harkintaan paluu lahjasoluhoitoihin….
Vanhoja tiedostoja selaillessani löysin runon, jonka joku aikanaan lähetti verkkoklinikan palstalle. Kirjoittajaa en tiedä, enkä löytänyt haullakaan netistä. Jos joku tietää, kuka tämän on kirjoittanut, ilmoita minulle, jotta tiedän laittaa myös kirjoittajan nimen näkyville.
KATSELEN TÄÄLTÄ KAUKAA
Rakas Taivaan Isä, miksi äiti itkee?
Miksi isällä on niin raskaat askeleet?
Minäkö heille olen surua tuottanut,
kun vain katselen täältä kaukaa
enkä tule vaikka he odottavat niin kovasti,
että raskain sydämin käyvät iltaisin nukkumaan
Voitko, Taivaan Isä, äitiä lohduttaa,
pyyhkiä kyyneleet hiljaa pois?
Voitko isän olkaa taputtaa,
ettei niin kumarassa hän ois?
Kerro heille, Taivaan Isä,
etten ihan vielä ole valmis syntymään maailmaan.
Kerro, että jotkut lapset taivaassa niin rakkaita on
luojalleen ettei heitä malttaisi millään antaa pois.
Huomaisipa äiti, kun hänen luokseen
lennän perhosena ikkunaan.
Tietäisipä isä, miten tuulen mukana
hänen poskeaan silittää saan.
Vielä joskus saan siemenenä kasvaa äidin vatsassa
ja isän vahvat käsivarret ympärilläni tuntea.
Ja kun vihdoin kohtaamme,
löytää tarkoituksensa pettymys jokainen
Ne on kestettävä jotta juuri minä syntyisin.
Niin ikävä on kaukana täällä äitiä ja isää
Koska saan mennä, Taivaan Isä,
joko pian pääsen omaan kotiin?
Kirjoittaja tuntematon
Ja laskinpa tuossa, että;
+ 14 alkionsiirtoa ja jokaisen tulosta on odotettu 2 viikkoa
+ 9 clomikuuria luomuilun kera, jokaisen tulosta odotettu 2 viikkoa
+ alkaneissa kahdessa raskaudessa viikkoja ehti kertyä yhteensä 14,5
= Yhteensä siis 14+9= 23 kertaa 2 viikkoa eli 46 viikkoa + 14,5 vkoa = 60,5 vkoa eli hiukka reilut 15 raskauskuukautta!!!
Me olemme odottaneet
pelkkää raskaustestin tulosta yhteensä jo 46 viikkoa!
Ja kun siihen lisätään nuo alkaneiden raskauksien viikot, olemme olleet ”raskaana” jo 15 raskauskuukautta.
Siis yksi täysiaikainen vauva + yksi seitsemännellä kuulla oleva raskaus…..
Siinä ajassahan olisi normaalisti ollut jo sellaisessa vaiheessa raskautta, että lapsi olisi syntyessään jo todennäköisesti selvinnyt hengissä.
Enkelivauvoja on meille ”syntynyt” näiden vuosien aikana jo 28!!!
Mitäpä tässä kirjoittaisi…. Ne ajatukset, joita päässäni tällä hetkellä liikkuu, ovat julkaisukelvottomia….
10.10.2003 Käytiin vainovalkeilla! Nyt alkaa sitten vielä näyttää talouskin kehnonlaiselta. Sikasatsistakin tuli jo lähes 10 000 € persnettoo….. ja kolme satsia vuodessa tekee noin 30 000 €gee persnettoo…. Että sillai!
Huomenna pitäis lähteä Seinäjoelle kun se Franz Fichler, vai miten se kirjoitetaan, on nyt siellä Seinäjoella. Mieli tekis lähteä, mutta en taida jaksaa….
Mitä adoptioon tulee, kävin eilen ostamassa eräältä työtoveriltani pinnasängyn. Kaupan päälle tuli sitten patja ja lakanoita sekä syöttötuoli. Minä koitin miehelle ehdottaa, että laitetaan se nyt ainakin alkajaisiksi tuonne kissan huoneeseen, ikään kuin vähän piiloon vieraiden silmiltä, mutta ukkokulta oli sitä mieltä, että eikun tuohon olohuoneen nurkkaan, että siinä se nyt seisoo….. toistaiseksi….
11.10.2003 Unta. Näin viime yönä unta, että me saatiin jo adoptiovauvamme. Hakumatkasta en tiedä, mutta uni alkoi siitä, että vauva nukkui tuossa uudessa sängyssä. Me olimme niin onnellisia, että unohdimme jopa ruokkia lapsirukkamme. Yönkin vauva nukkui rauhallisesti, vaikkei vuorokauteen ollutkaan ruokaa saanut… sitten jo heräsinkin…. Harmi, olisi ollut kiva katsoa miten homma olisi jatkunut….
Olikohan tuokin taas enne… olen nimittäin joitakin vuosia sitten (hoitojen aikaan) nähnyt unen, jossa synnytin lapsen. Tunne ja synnytyskivut olivat niin ”aitoja”, että herätessä piti oikein hetken aikaa tunnustella vatsaani ja katsella ympärilleen, että missä lapseni on, kunnes sitten havahduin todellisuuteen. Tuossa unessa siis synnytin lapseni yksin kotona, ja kun sitten koitin päästä jonnekin neuvolaan/lääkäriin, että joku olisi tutkinut vastasyntyneen lapseni, että onko kaikki kunnossa, minua ei huolittu minnekään….
Ajattelin silloin, että jos tuo oli enneuni ja kertoi minulle, että kyllä minäkin vielä saan lapseni synnyttää. Nyt voin pitää sitä enteenä siitä, etten koskaan saanut synnyttää. Ehkäpä viimeöinenkin uni on enne, ettei meille koskaan tulekaan adoptiovauvaa….
Ja nyt iski vielä joku perhanan ”noidannuoli”, seistä voin, mutta en istua enkä maata…..
Niin joo, ja se viimonen neuvontakerta on nyt sitten marraskuussa….
16.10.2003 Voihan rähmä. Sain juuri lukea, etteivät adoptiojonot ole aikoihin ”liikkuneet” yhtään. Nyt masentaa vielä entistäkin enemmän.
17.10.2003 TERVEISIÄ RAVEISTA!
Käytiin sitten Krokoiili Inton & vaimonsa kanssa raveissa, heillehän osui hääleikissämme ravi-illan järjestäminen. Meillä oli tosi hauska ilta. Rahaa meni paljon enemmän kuin tuli, elikkä ehkä noi ravit ei ihan oo meitä varten tai sitten tarttis vähän harjotella… isäntä jo meinas, että pitää mennä uudestaan voittamaan takaisin ne rahat mitä nyt hävittiin. No aika näyttää. Voittosaaliini oli muuten 4,30 €uroa ja menot olikin sitten noin kymmenkertaiset……
Illan päätteeksi käytiin pizzalla, ja sitten oltiinkin jo kaikki valmiita painumaan vällyjen alle lämmittelemään, siellä raviradan katsomossa oli meinaan tosi kylmä, ihan sukat pyöri jalassa.
27.11.2003 Viimeinen neuvontakerta.