PÄÄTÖS VAHVISTUU....
21.7.2002 Adoptio alkaa tuntua yhä enemmän meidän jutulta!
22.7.2002 Kävin paikallisessa kirjastossamme etsimässä adoptioon liittyviä kirjoja. Yksi löytyi, loput kolme lainattiin lähialueen kirjastoista. Näistä kaukolainoista yksi kirja eli Matka, oli sellainen, että kirjastonjohtaja sanoi heti sen kuullessaan, että jos sitä ei meillä vielä ole, niin sitten laitetaan hankitalistalle ja äkkiä... vanha kirjasto-uusi johtaja...
Suvi Aholan Iljan äidiksi oli se kirja, jonka heti käteeni sain. Aloitin jo lukemisenkin....kommentteja löydät linkistä kirjat.
24.7.2002 Kirjastonjohtaja lupauksensa mukaisesti täällä muutenkin käydessään toi ne loput kirjat minulle työpaikalleni. Kirjat ovat Kari A. Nurmelan Sateenvarjorattaat, Marianne Peltomaan Matka ja Outi Hovatan Pupujuttu ja muita vauvasatuja.
25.7.2002 Käytiin kaapunnissa ostoksilla. Oikein itsekin hämmästyin, ettei enää tuntunutkaan pahalta katsella pieniä lapsia... minä suorastaan kurkin vaunuihin. Pystyvatsaisen äidin näkeminenkään ei enää tuntunut pahalta. Ei enää katkeruuden ja vihan tunteita.... mutta meillehän onkin nyt tulossa vauva!! Iljan äidiksi kirjaa olen lueskellut.....en ole vielä edes puolessa välissä....tuntuu aika vaikealta tekstiltä, ei meinaa tämmöinen tavallinen tallaaja ymmärtää.... kirja ei edes ole tähän mennessä edennyt aikajärjestyksessä, olen vähän pihalla... mutta kirjoittajahan onkin toimittaja... Mieheni juuri luki lehdestä että Neumann ja Diana aikovat adoptoida intiaanitytön. "Intiaanityttö voiskin olla kiva" totesi isäntä... minä sitten heti tyrkkäsin hänen eteensä tuon Sateenvarjorattaat -kirjan. Siinä kun lukee jo kannessakin jotain, että "pieni intiaanityttö, josta tuli meidän lapsemme." Katsotaan lukeeko hän sitä kirjaa.....
29.7.2002 Iljan äidiksi kirja on nyt viimeinkin luettu. Seuraavakin kirja on jo puolessa välissä; Sateenvarjorattaat vaikuttaa paljon helppolukuisemmalta.
30.7.2002 Sateenvarjorattaat -kirja on jo luettu. Kuten myös Pupujuttu ja muita vauvasatuja, joka oli aivan ihana. Kommentteja löydät linkistä kirjat.
9.8.2002 Viikko meni niin että hupsahti. Olin vatsataudissa kokonaisen viikon!! Nyt alkaa taas elämä hymyillä. Adoptioprosessissa ei oikeastaan ole tapahtunut muuta, kuin että kotimainen adoptio vain vahvistaa asemiaan meidän mielissämme. En tiedä vaikuttiko lukemani kirja Sateenvarjorattaat jotenkin mieleeni, mutta tuntuu siltä, että kotimainen vauva on meidän juttu. Jos en voi kokea raskautta ja tuntea vauvan ensimmäisiä liikkeitä sisälläni, haluan ainakin kokea vauva-ajan!! Haluan ylpeänä ja onnellisena lykkiä pientä vauvaamme vaunuissa ja ottaa vastaan onnitteluita ja kuulla kuinka suloinen hän on.... MINÄ HALUAN!!! Ja toisaalta asiaan on varmasti vaikuttanut sekin, että kun meidän ulkomaan vaihtoehdot ovat Viro ja Venäjä, niin Virosta saa vain 5-8 vuotiaita lapsia. Venäjältä saisi kyllä nuorempia, mutta kun nyt Venäjän systeemi on muuttunut sellaiseksi, että sieltä saa terveystiedot vasta katsomismatkalla! Ja ovatkin nyt sitten tarjonneet sieltä vaikka kuinka vammaisia ja sairaita....Lienevätkö huomanneet, että sairaat lapset jäivät heille, ja koittavat nyt sitten niitä tyrkyttää suomalaisille puoliväkisin. Ehkäpä adoptoimme sitten toisen lapsen Virosta tai Venäjältä, ainakin Venäjällä kuulemma ovat yli nelivuotiaat pojat jo vaikeita sijoittaa.... Toisaalta, jos me nyt adoptoidaan vauva kotimaasta, niin sitten joudutaan odottamaan 5 vuotta ennen kuin voimme adoptoida 4-vuotiaan ulkomailta kun uuden lapsen on oltava ensimmäistä nuorempi..... vaikeaksi menee...
15.8.2002 Matka-kirja on nyt sitten luettu. Kommentteja löydät linkistä kirjat. Olin taas vaihteeksi vatsataudissakin, vai onko mulla sittenkin keliakia, jospa nämä tuskat ja poltteet vatsassa johtuukin keliakiasta. Soitin juuri terveyskeskukseen ja kyselin, että missä se mun tähystyslähetteeni on, kun ei ollutkaan vielä siellä sairaalassa. Lääkäri sanoi, että on juuri lähdössä, hänen pitää vain soittaa sinne sairaalaan. Ihan samalla tavalla hän sanoi 2 viikkoa sitten, että on juuri lähdössä ja että pitää vaan soittaa..... mikä perhana siinäkin taas viivyttää!!
20.8.2002 Ei mitään uutta adoptiorintamalla. Se on hidasta tämä kotimaisen adoption odotus....Pitäisi vain vihdoinkin kirjoittaa ne omat stoorit Pelaa varten.... Mitä niihinkin sitten oikein laittaisi, tajuttoman vaikeeta kirjoittaa omasta lapsuudestaan ja mitä muuta siinä nyt kysyttiinkään.... pitääpä oikein luntata.... 1. Kertokaa lapsuudenkodistanne, vanhemmistanne, sisarruksistanne ja suhteistanne heihin. 2. Kertokaa koulu- ja opiskeluajastanne, työkokemuksistanne ja suhtautumisestanne omaan työhön. 3. Kertokaa avioliitostanne ja yhteiselämästänne. Mitä lapsettomuus on Teille merkinnyt. Jos Teillä on lapsia, niin miten lapsen/lasten tulo muutti parisuhdettanne. 4. Kertokaa harrastuksistanne ja elämänarvoistanne. 5. Mitä ajattelette sukulaisten ja ympäristönne suhtautuvan tulevaan lapseen. 6. Miten olette ajatelleet järjestävänne lapsen hoidon. Huh-huh!! Nyt kun luin nuo kysymyksen uudelleen, niin alkaa tuntua aina vaan vaikeammalta, vaikka toisaalta, kohtiin 5 ja 6 on kyllä tullut paljonkin selvennystä sitten huhtikuun... kiitokset siitä kaikille nettitutuille, joiden pohdinnat ovat saaneet omissakin aivoissani liikettä aikaan!
27.8.2002 Vihdoinkin sain otettua itseäni niskasta kiinni. Laitoin sos.tädillemme Pelaan sähköpostia, että josko löytyisi aikaa viikolle 39, kun silloin me päästäis suht vaivatta lähtemään. Illalla sitten aloin rustata sitä omaa stooriani. Kaksi ekaa kysymystä, tai siis niiden vastausta täyttivät jo yhden A-nelosen ja loput mahtuikin sitten toiselle, paitsi että vielä puuttuu stoori siitä, mitä lapsettomuus on minulle merkinnyt, kuittasin sen kirjoittamalla siihen stooriin, että lapsettomuus on ollut elämäni suurin kriisi! Ja sitä se todellakin on ollut!! Vaikkakin minulla nk. AU-lapsena (tätä nimitystähän 60-luvulla käytettiin) on ollut aika rankka lapsuus ja murheita on riittänyt vaikka muille jakaa, niin silti lapsettomuus on ollut kaikkein rankinta kestää. Voiskohan siihen liittää tuon lapsettomuustarinani, jonka olen tänne sivuille kirjoittanut, sitäpä sietääkin miettiä….
28.8.2002 Jippii!!! Sain Pelalta vastauksen, että meidän toka neuvontakerta on nyt sitten 24.9. Ja sairaalasta sain tiedon, että mahalaukun tähystys on 9.9. Asiat etenevät vihdoinkin.
7.9.2002 Huh, huh…. Yksi suuri urakka takanapäin. Nimittäin se oman stoorin kirjoittaminen neuvontaa varten. Olipa siinä miettimistä ja pohtimista, mutta lopulta sain omasta tarinastani kolme A4:sta, miehen stoori on vain yksi sivu, mutta kaipa se riittää En sitten kuitenkaan omaani sitä lapsettomuusstooriani siihen laittanut, oli se niin eri näkökantilta kirjoitettu, sen sijaan rustasin lyhyen stoorin:
”Lapsettomuus on ollut elämäni suurin kriisi. Olen aina ollut hyvin lapsirakas ihminen. Ei tullut silloin vuosia sitten edes mieleeni, etten ehkä koskaan bio-lasta saisikaan. Lapsettomuus on ollut todella vaikea hyväksyä, sen vuoksi kait hoitojakin niin pitkään jatkettiin. Itse ehkä jatkaisin vieläkin tässä adoption ohella, mutta mieheni ilmoitti, että nyt on hoidot loppu! Joten se siitä sitten. Minä ilmeisesti vain tarvitsin jonkun, joka sanoo sen ihan suoraan. Lääkärithän elättävät edelleen toiveita meidän suhteen, kun periaatteessa ei pitäisi olla esteitä IVF:n onnistumiselle. Adoptiosta meille ei lääkärien toimesta ole kerrottu, ajatus heräsi ihan omissa päissämme, ja vielä samanaikaisesti, aivan kuin olisimme toistemme ajatukset lukeneet. Luomumenetelmin en enää voi lapsia saadakaan, sillä oikea munanjohdin on poistettu ja vasenkin katkaistu, molemmat olivat korppuja eli käyttökelvottomia.
Vaikeinta on ollut hyväksyä se, etten saa koskaan kokea, miltä tuntuu kantaa lasta sisällään ja kokea niitä riemun hetkiä, kun tuntee ensimmäiset potkut jne. Kokematta jää koko raskaus, odotuksineen ja synnytyksineen. Nyt on lopultakin alkanut tuntua, ettei se olekaan enää niin tärkeää. Tärkeämpää on itse lapsi ja rakkaus lapseen, ei aika ennen syntymää. Biologisella taustallakaan ei ole enää merkitystä.
Parisuhteelle lapsettomuus on ollut kova koetuksen paikka. Tyrskyistä on kuitenkin selvitty.”
10.9.2002 Mahalaukun tähystys on nyt ohi. Päällepäin näkyviä vaurioita ei ole, koepalojen tulokset saa kolmen viikon kuluttua. Vielä on kurkku pahuksen kipee, kun oli se lekurin nulikka skraapinut kurkkuni verille, taisi olla ekaa kertaa asialla. Vaan eiköhän tämä tästä….
Vaan kun meidän koiravauvalla on tassu kipee…käytiin lekurilla, nivelrikko! Kirurgi katsoo kuvat torstaina 12.9. ja päättää sitten miten edetään.
11.9.2002 Kävin sitten omalla gynelläni tarkistuttamassa, että ”paikat” on kunnossa. Häneltähän minä silloin aikanaan sain lähetteen lapsettomuustutkimuksiin. Hän on todella mukava lääkäri (nainen). Siksi kai olenkin ”hänen perässään” juossut lääkäriasemalta toiselle. Hän on aina tavatessamme kovasti kysellyt miten olen hoidot kokenut ja miten parisuhde on kestänyt. Lisäksi hän tällä kertaa kysyi, että ”Kun sinä nyt olet kaikki nämä paikalliset hoitopaikat käynyt läpi, niin mitä mieltä olet eri hoitopaikoista?” Menin sanattomaksi, kun en oikein tiennyt uskaltaisiko sitä ihan koko totuutta kertoa?? En sitten ihan koko totuutta kertonutkaan, mutta totesin, että TYKS:n ongelma on siinä, että siellä tuppaa lääkärit vaihtumaan. Ensin käyt yhden vastaanotolla, sovitaan jotain ja kun sitten menet seuraavan kerran, siellä onkin joku toinen lääkäri joka on ihan toista mieltä asiasta. Muuten varmasti TYKSissäkin olisi tietoa ja taitoa, mutta kun kenelläkään ei ole aikaa perehtyä potilaan ongelmiin kunnolla. Yksityisillä klinikoilla taas on enemmän aikaa pohtia, että missä se vika oikeastaan on, joten sieltä saa kyllä parempaa palvelua. Yksityisklinikoilla lääkäreillä on aikaa perehtyä potilaan ongelmiin ja sikäli kun oikein olen käsittänyt, siellä lääkärit pohtivat asioita yhdessä vaikka potilas yleensä käykin vain yhden lääkärin vastaanotolla. Ja jos sitten joskus se oma lääkäri olisikin lomalla, niin en sitten kuitenkaan olisi niille muillekaan lääkäreille täysin ennalta tuntematon tapaus.
12.9. Varasin sitten heti aamusella meille Viron matkan viikolle 39. Mennään käymään Pärnussa Strand-hotellissa.
Vaavilla on etujalan kyynärpäässä isohko irtopala ja se pitää leikata. Voi meidän pientä!!! Leikkaus on ensi tiistaina.
17.9. Vaavin leikkaus sujui onneksi hyvin, nyt on sitten vaan neljän viikon rajoitettu liikunta…. Miten tuommoisen vilkkaan pennun saa pysymään aloillaan??
23.9. Huomenna on suuri päivä! Toinen adoptioneuvonta!