Armeija-asiaa
Urpo Lehtimäen blogiArmeija-asiaa
 
6 Nov,2012 U Lehtimäki
Armeija-asiaa

Viime päivinä puolustusvoimien asiat ovat olleet monin eri tavoin tiedotusvälineissä. On julkaistu tutkimustuloksia, vähennetty väkeä ja harkittu ilmavalvontaa Islannissa.

Sukupuolten tasa-arvo puolustusvoimissa - Kehittämistarpeiden näkökulma asepalvelusta suorittavien ja henkilöstön kokemuksiin (liitteenä) on Työelämän tutkimuskeskuksen ja Tampereen yliopiston yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikön tutkimus, josta on julkaistu 200-sivuinen raportti. Tästä raportista STT julkaisi 31.10.2012 seuraavan uutisen:

”Joka kolmas varusmies kokee kiusaamista vertaisten joukossa. Naisista joka toinen kertoo kokevansa kiusaamista, ilmenee Työelämän tutkimuskeskuksen selvityksestä. Naiset kuitenkin viihtyvät armeijassa miehiä paremmin. Miehistä alle puolet kokee palveluksen positiiviseksi. Selvityksen teetti Puolustusvoimat.”

On tietenkin vaikeata sanoa, onko armeijan tilanne nyt hyvä vaiko vain siedettävä, mutta lyhyt gallup-kysely ikätovereissani, jotka kävimme armeijaa 70-luvun lopulla tai 80-luvun alussa osoittaa, että muistikuvamme armeijasta ovat melko yhteneväiset. Koko lailla 100 % varusmiehistä koki armeija-ajan yksilöön kohdistuvana kiusaamisena ja armeija-ajan kohokohdaksi ei muodostunut valatilaisuus vaan Ohi on –päivä.

Itse palvelin Turun IT-patteristossa ja esim RAUK:n aikana kouluttajamme keksivät meille kaikkina arki-iltoina siivouspalvelua niin, että meillä ei ollut moneen viikkoon yhtään ainoaa iltalomaa.

No, kun edellä mainitun kaltaisesti käyttäytyneet kouluttajat etenevät alan käytännön mukaisesi ylempiiin esimiestehtäviin, voi vain kuvitella, miten kauan epäpätevyyden ja väärin ymmärretyn johtajuuden kuplan kestää poistua armeijasta.

Samaisessa tutkimuksessa on kyselty myös kantahenkilökunnan ja siviilien työhyvinvoinnista vastausprosentin ollessa 54.

Uramahdollisuuksien puuttuminen oli tyypillinen kritiikin kohde asiantuntijanaisten vastauksissa,
koska merkittävien virkojen nähtiin olevan miesten, joko sotilaiden tai siviilien, hallussa.
Organisaation epäviralliset verkostot ja toimintatavat nähtiin yhdeksi uraesteeksi.

Puolustusvoimat ilmoitti lokakuun alussa, että irtisanomisuhan alla organisaatiouudistusten ja lakkautettavien joukko-osastojen takia tulee olemaan n. 900 henkilöä, joista suurin osa on siviilejä. Säästöjä siis tarvitaan. Paitsi tietenkin silloin, kun tarvitaan uutta ohjuskalustoa tai halutaan osallistua Pohjois-Atlantin liiton organisoimaan lentoharjoitukseen Islannin ilmatilassa.

Puolustusvoimien komentaja kenraali Ari Puheloinen ehdotti, että varusmiespalveluksen suorittajille räätälöitäisiin jollain aikavälillä kannustava verovähennys palkkaveroon. Nykyisessä taloudellisessa tilanteessa Puheloisen ajatusmalli on lähtökohtaisesti väärä. Kannatettavampaa olisi paketoida veronkorotus niille, jotka koettavat keplotellen välttyä yleiseltä asevelvollisuudelta.

Kodin, uskonnon ja isänmaan puolesta