Kesäpakina: Olen pudonnut kärryiltä
Täytyy sanoa, että olen pudonnut kärryiltä. Ensimmäisen kerran tein niin 60-luvulla, kun kotitilamme Pekka-hevonen teki äkkipysähdyksen ja kierähdin etulaidan kautta humman takajalkoihin. Lienee ollut vain hyvää onnea, ettei juuri sillä hetkellä pahin paarmalauma pyörinyt hevonperseen ympärillä.
Nyttemmin koen pudonneeni kärryiltä, kun luon tämän päivän lehtiä tai selaan uutissivuja. Nokia-puhelinfirman osakkeen hinnasta on tehty elämää suurempi kysymys. Kannettavien tiedonsiirtolaitteiden kehityksestä uutisoidaan päivittäin. Poliitikkojen taistelu pankkitukien puolesta kiinnostaa näköjään kaikkia enemmän kuin Euroopan finanssikriisin syyt.
Siihen aikaan, kun kykenin vielä omaksumaan ja sulattelemaan uutta tietoa – siis 80-luvun lopulla – olin töissä Turun Keskolla. Osastolla oli vielä sihteerit ja käytössä kirjoituskoneet. Amar-sukista kommentointia pidettiin sovinistisena. Kun sihteerit 2000-luvulla kuolivat sukupuuttoon ja tasa-arvosyistäkin taskut työpaikoilla pullottavat enää kännyköiden painosta, täytyy oikein miettiä millä jatkossa voimme pärjätä ilman huipputekniikkaa.
Arvomaailmamme horjuu. Lööppimedia valtaa ajatuksemme ja pidämme 100 miljoonaa lasten vaate- ja karkkirahaa liiveihinsä kääräissyttä yrittäjää sankarina. Monet luovuttavat tajunnanvirtansa ilmaisiin sähköpostipalveluihin ja sosiaaliseen mediaan mainostajan analysoitavaksi.
Luojan kiitos raha ei maailmasta lopu. Me suomalaisetkin olemme velkaa ulkomaille vaivaiset 436 miljardia euroa(SP:n tilasto 31.3.2012 ). Rahaa riittää runsaasti bittikasinoihin, joissa juuri nyt lyödään vetoa tulevasta sadosta. Onneksi liityimme EU:hun ja ruokakorimme hinta pysyy vakaana.
Se, että joutuisimme tulemaan toimeen 50 euron päiväpalkalla 100 euron sijaan, ei onnellisuuttamme vähennä. Lapset kävisivät silti koulua, tuttu lääkäri hoitaisi vaivamme ja vanhuksellekin riittää puurolautasellinen päivässä.
|