Ollakko vai eikö olla – vanha.
Täytän tällä viikolla 52 v. Niitä vaivoja lukuun ottamatta, joihin saan lääkitystä tai joita hoidan kuntoilemalla kolmesti viikossa, olen täysin terve – mies parhaassa iässä.
 Kun päämiehen myyntijohtaja karautti viime viikolla toimistomme pihalle hopeanhohtoisella baijerilaisellaan, jossa 18 tuuman vanteet eivät ole vakiona, muotifarkuissaan ja kengissään, pudottaen pöydälle väliimme tuskin ruutuvihkoa suuremman lasisen läpyskän, jota sormenpäillään neuvottelun aikana hiveli ja nettisurffaili, tunsin itseni vanhaksi.
Kysyin tänään aina diplomaattiselta vaimoltani, olenko vanha?
Pohdimme, miksi suhtaudun kriittisesti kaunarisukupolven tv-koukutukseen, jossa 12 min ahdistusnousu poistetaan 3 min välihuomautusten ilotuottein, joita voi ostaa jäsenetuna tai plonuksin.
Pohdimme, miksi suhtaudun kriittisesti sepa-alueen pankkijärjestelmään, jossa debit on default (luotto oletuksena) ja virtuaalikulutusvelan ja hintakuplien määrää on entistä vaikeampi valvoa tai rajoittaa ja jossa järjestelmän suomennokset on laitettu teipattuna paperinpalalle automaatin näppäimistön alle.
Pohdimme, miksi suhtaudun kriittisesti sähköpostioperaattorin tiedonkeräykseen, jolla selaimemme täyttyy meitä ”kiinnostavasta” mainospostista.
Pohdimme, miksi minua alkoi pelottaa naamakirjaoperaattorin julkistus uudesta tiedonkeräyksestä ja mahdollisuudesta kohdentaa markkinointia entistä tarkemmin, ja poistin oman kokeilumielessä tekemäni profiilin.
Vaimoni mielestä en ole kulutusyhteiskunnan tiimipelaaja enkä vielä liian vanhakaan ja sain häneltä lopulta hyvän neuvonkin. ”Älä hyvä mies ajattele liikaa.”
|