Urpo Lehtimäen blogi
Urpo Lehtimäen blogi
 
Asuntomessuilla 13.7.2012
Sat, 14 Jul 2012 10:03:40 U Lehtimäki
[Kuva:messuilla'.jpg]Kävimme Tiinan kanssa kertämässä asuntomessualueen Tampereen Vuoreksessa. Monet talot olivat kaksikerroksisia ja ahtaan tuntuisia. Arkkitehdit eivät edelleenkään tarvitse säilytystiloja. Messujen yhtenä teemana oli aurin
Birgitan yö Naantalissa
Fri, 13 Jul 2012 09:06:06 U Lehtimäki
[Kuva:birgitanyo.jpg]Naantalin kaupungin kotisivujen tiedote Birgitan yöstä kuvaa melko hyvin tapahtuman pienimuotoisuutta: Alkaa pvm: 12.7.2012 Kuvaus: Birgitan Yö 2012 on Naantalin oma taiteiden yö vanhassa kaupungissa ja yksi kesän kohokohd
Kesäkuvausta ja tanssilavalla
Thu, 12 Jul 2012 11:09:50 U Lehtimäki
[Kuva:ajelulla.jpg]Eilen ajelimme Urjalaan ja Punkalaitumelle. Valkohäntäpeuroja oli runsaasti liikkeellä ja näimme muutamia laumoja. Suurimmillaan 13 yksilöä laidunsi rypsipellolla. Tässä kuva parista sarvipäästä. Päädyimme illaksi Sä
Housut Pois
Wed, 11 Jul 2012 10:39:40 U Lehtimäki
[Kuva:HousutPois.jpg]The Full Monty -elokuvaan perustuva Housut pois! -musiikkikomedia kannattaa käydä katsomassa. Tarina on koskettava ja näyttelijäsuoritukset upeita. Jussi Vahvaselän musikaaliorkesteri säestää hienosti lauluosuuksia ja es
Budapestissa
Sun, 08 Jul 2012 13:02:00 U Lehtimäki
[Kuva:Kossuth.jpg]Vierailimme Tiinan kanssa Budapestissa 3.-7.7.2012. Unkarissa on edelleen oma rahayksikkö eikä Euro-ongelmat olleet siellä niin tapetilla, vaikka Unkarissa nyt kuohuukin. Unkarin kanssallissankariksi nostettu Lajos Kossuth eli j
U. Lehtimäki
Sat, 23 Jun 2012 18:58:04 U Lehtimäki
[Kuva:u-lehtimaki1ja2w.jpg]Hmm. Kun katselee tätä äitini tyttöaikoinaan hakemaa valokuvataskua, niin täytyy pohtia, mistä inspiraatio nimeeni on tullut. Tosin, tämä U ei ollut Urpo vaan Uuno ; )). Kelpo nimi sekin.
Juhannuspyöräily
Fri, 22 Jun 2012 18:28:24 U Lehtimäki
[Kuva:juhannustunnelmia.jpg]Ajelimme Tiinan kanssa juhannusaattona 30 km pyörälenkin mukavassa aurinkoisessa säässä. Juhannusruusut kukkivat matkan varrella.
Kaukosäätöjä - tarina
Sun, 17 Jun 2012 16:08:39 U Lehtimäki
Kaukosäätöjä_kake_.jpg

  • TV-Radio Korni, miten voin auttaa
  • Päivää, onko TV-Radio Kornilla
  • Päivää, on, miten voin auttaa.
  • Päivää. Tässä on Kerttu Reunanen täältä Pasalan takaa. Soiton tosta meitin televisiosta.
  • Niin.
  • Niin, kun siinä on vissiin vielä takuutakin jäljellä ja nyt se on epäkunnossa.
  • Rouva Reunanen
  • Niin
  • Yhdistäisin tämän puhelun huoltomiehellemme Teppo Nurmisalolle, hän on juuri nyt työpöytänsä takana, niin voitte jutella hänelle lisää.
  • Kiitos.
  • Nurmisalo.
  • Kerttu Reunanen tässä päivää.
  • Päivää, mitenkäs voisin auttaa.
  • No soitan tässä semmosta kun ostettiin teiltä tuo televisio puolen vuotta sitten ja nyt se on rikki.
  • No siinä on varmaan takuuta jäljellä, joten voisitte varmaan tuoda sen television meille. Miten vika ilmenee.
  • No se vika on vähän kummallinen. Kun tuli Bumtsibumin uusintoja niin se toimii hyvin, mutta Kauniit ja rohkeat ei toimi.
  • Siis, mitä tarkoitatte?
  • Kun katsomme Kauniit ja rohkeat, niin emme ymmärrä kieltä ja tekstitys puuttuu.
  • Tekstitys puuttuu. Kuulkaas rouva Reunanen. Saattaa olla, että vikaa ei ole itse laitteessa, vaan laitteen säädöissä. Onkos se kauan ollut semmoinen.
  • No eilen huomattiin, pyhänä ei tv:tä katsottukaan, kun oltiin pappan, siis mun mieheni Tuuren kanssa puolukassa Rymättylässä. Siellä olikin marjaa mettät täynnä, eikä hirvikärpäsii yhtään.
  • Olettekos te nyt sen tv:n lähettyvillä?
  • No en nyt ihan ole, mutta voin siirtyä olohuoneeseen. Poika hommas meille tämmösen kännykän ja tällä voi liikkua, ei tarvii yhdessä nurkassa kököttää. No nyt olen tv:n vieressä.
  • Minkäs merkkinen se telkkarinne olikaan?
  • Tää on kotimainen vinlux, tää on kyl litteä tai ei se litteä ole, kyllä tää on neliskanttinen, mutta ohut, taulutelevisio, semmonen tämä on.
  • Odottakaas hetkinen, niin avaan täältä saman merkkisen television, niin koetetaan säätää sitä näin puhelimen välityksellä. Jokos teidän televisionne on päällä?
  • Juu, nyt se on päällä. Emmertaalin uusintoja näkyy tulevan. Ton jakson mää olenkin jo nähny. Mut nyt ei ole tekstiä.
  • No niin. Mennääs päävalikkoon. Painakaa menunäppäintä.
  • Mitä?
  • Painakaa menunäppäintä.
  • Kuule, semmosta näppäintä tässä kaukosäätimessä ei ole. Ja mikä se päävalikko on? Valikko?
  • No siinä ei ole varsinaisesti menunäppäintä, mutta keskellä kaukosäädintä on näppäin, jossa on iso M-kirjain.
  • Jaa, on aika pienellä, tossa kahden keskipyörylän välissä vai?
  • Niin, siinä.
  • Siinä on oikealla M-kirjain, yläpuolella lukee settuptime ja alapuolella opts.
  • Se se on.
  • No nyt painan sitä.
  • Tapahtuuko mitään.
  • Alas se painuu, mutta muuten ei tapahdu.
  • Voisitteko osoittaa sillä TV:n suuntaan ja painaa sitä kerran.
  • (Väistys Tuure vähän) No niin, nyt siellä syttys tommonen harmaa lappu.
  • No niin, mitäs siinä lapussa lukee.
  • Ylhäällä lukee, että päävalikko, sitten lukee kanavalista, asennus, kokoonpano, Ajastimet, TV-asetukset, ehdollinen pääsy. Mitäs nään on oikeen.
  • No, opiskellaan tässä vähän samalla.
  • Menkää kohtaan ”kokoonpano”
  • ?? Siis, miten sinne mennään?
  • Siinä kaukosäätimessä on kaksi semmosta vaalempaa pyörylää. Alemmassa on nuolia. Painkaa sitä nuolta, joka osoittaa alareunaa kohti.
  • Nyt siinä siirty semmonen valo kohtaan ”asennus”
  • Painakaa niin monta kertaa, että pääsette kohtaan ”kokoonpano”
  • Jaaha, jaaha, nyt lapussa on vihree valo kohdassa ”kokoonpano”
  • No nyt painakaa OK. Se on musta nappi alimmaisen pyörylän keskellä.
  • Nyt painoin, ja tuli paljon uusia rivejä.
  • No nyt, menkää taas alaspäin nuolta painaen niin, että valo siirtyy riville ”kieliasetukset”
  • No nyt tämä jo alkaa sujua. ”Kieliasetukset” on nyt kohdallaan.
  • Painakaa nyt OK
  • Nyt painan. Ja nyt syttyi uusi lappu.
  • Mitäs siinä lukee?
  • Ensin”järjestelmäkieli”, sitten ”ensiöäänikieli”, sitten ”toisioäänikieli” sitten ”ensiötekstityskieli”, sitten ”toisiotekstityskieli”, sitten ”ensiö Teksti-TV kieli”, sitten ”Toisio Teksti-TV kieli”
  • No niin, siirtykää taas sillä nuolella alaspäin kohtaan ”ensiötekstityskieli”, mitäs siinä lukee sen rivin oikealla puolella?
  • Nyt siirryn siihen kohtaan ja se syttyy vihreäksi. Oikeassa reunassa lukee että ”pois”
  • No siinä se syy nyt on. Televisionne ei ole rikki, vaan se on itsestään vahingossa muuttanut kokoonpanoasetusten kieliasetusten ensiötekstitysasetuksen kohtaan ”pois”.
  • Siis tarkoittaako tämä sitä, että vian voi korjata.
  • Tämä tarkoittaa sitä, että laitteessa ei varsinaisesti ole vikaa vaan lievä toimintahäiriö, joka joskus voi pudottaa tekstityksen pois asetuksista, mutta kuten huomasitte, asetuksen voi helposti korjata itse muuttamalla kokoonpanoasetusten kieliasetusten ensiötekstitysasetuksen kohtaan ”Suomi”.
  • Siis, miten sen voi korjata?
  • No nyt, kun olemme päässeet näin pitkälle, niin painatte sen saman nuolipyörylän oikealle osoittavaa nuolta ja siirrytte tekstivalinnoissa. Painakaa kerran, mitä siinä lukee?
  • Hetkinen, no nyt, siinä lukee ”Englanti”
  • Painakaa vielä pari kertaa, tai niin kauan kunnes ensiötekstityskieleksi tulee ”Suomi”
  • No nyt. Nyt siinä lukee Suomi. Onkos tämä nyt kunnossa.
  • Nyt se on kunnossa, kun katsotte ulkomaista ohjelmaa, tekstitys näkyy.
  • Pääseekös tästä nyt takaisin OK-näppäimellä. Vai pitääkö tv sammuttaa?
  • Tästä pitää peruttaa painamalla ”Menu” –nappulaa, tai siis kaukosäätimessä on siinä keskellä se pelkkä M-kirjain, painakaa siitä pari kertaa.
  • Kerran ja toisen, no niin. Tosiaan. Nyt alkaa tekstitys näkyä. Täältä tulee edelleen tätä Emmertaalin uusintaa, mutta olen jo nähnyt tämän jakson.
  • Niin, tuota rouva, näin voitte itse helposti säätää televisiotanne, jos jokin asetus itsestään muuttuu.
  • Tuota, kiitos paljon, pelkäsimme jo, että tv on rikki, mutta hyvä ettei se ollut. Kiitos paljon avusta. Mitäs tämä maksaa, tämä korjaaminen?
  • Rouva hyvä, tv: nne ei ollut rikki vaan se on itsestään vahingossa muuttanut kokoonpanoasetusten kieliasetusten ensiötekstitysasetuksen kohtaan ”pois”. Tämä ei ollut korjaamista vaan teille ilmaista puhelinneuvontaa. Toivottavasti voitte nyt nauttia taas lempiohjelmienne katselusta.
  • Kiitos nuori mies. Kiitos paljon avusta. Kun olemme Tuuren kanssa jo vanhoja, niin minulla olisi yksi pieni pyyntöä, jos sopii.
  • Miten voisin vielä olla avuksi?
  • Voisimmeko käydä tämän korjaamisen läpi uudestaan, mutta hitaammin. Tuure voisi tehdä muistilapun, että osaamme korjata tämän asian sitten joskus myöhemminkin uudestaan…
  • Halooo, haloo, olettekos vielä siellä…..
  • Tuure.
  • No?
  • Sillä tuli siellä joku kiire ja yhteys katkesi. Otas ne töpselit irti,  kun lähdetään sienimettään. Vaikka on näin lämmin, ni iltapäivällä voi taas vaikka ukkostaa. Koetetaan soittaa sinne liikkeeseen huomenna uudestaan.

_tvkuva_.jpg


Naulan kantaan
Wed, 13 Jun 2012 08:40:56 U Lehtimäki
[Kuva:Kultaranta_600px.jpg]Maarit Lineri osuu naulan kantaan Rannikkoseudussa 12.6.2012 julkaistussa kirjoituksessa ”Kumileimasimen paikkoja tarjolla”. Havainto virkamiesvallan kasvusta ja epädemokratian yleistymisestä kaupungeissa lienee oikea
Metsäkansan kirkko
Sun, 10 Jun 2012 20:35:09 U Lehtimäki
[Kuva:Metsakansan_kirkko.jpg]Kävin vanhan naapurini kanssa Metsäkansassa ja poikkesimme myös kirkkomaalla. Pohdiskelin, että onpahan ajat muuttuneet. Ennen vanhaan menestyvät liikemiehet rakennuttivat kirkon kotikylälleen. Metsäkansan kirkon p
Kekkonen is back!
Sun, 10 Jun 2012 20:25:31 U Lehtimäki
. [Kuva:Kekkonen.jpg]Linnateatterin kesän 2012 esitys Emma-teatterissa on riemastuttava: Kekkonen - syntymästä kuolemattomuuteen. Kekkosen henkilöhistoria ruoditaan kursiivisesti kokoon akikilta vuosikymmeniltä ja osansa saavat myös muutamat s
Biotalous kasvuun
Sun, 03 Jun 2012 15:13:40 U Lehtimäki
[Kuva:mustikat.jpg]Bongasin sadeviikonloppuna www.lastuja.fi -osoitteesta Metsäteollisuus ry:n viestintäjohtaja Anne Pirilän kirjoituksen: Aurinko nousee biotaloudelle. Kirjoituksessa pohditaan EU:n ilmastopolitiikkaa ja -tavoitteita sekä metsä
Olemmeko köyhiä vai rikkaita?
Wed, 30 May 2012 10:19:31 U Lehtimäki
[Kuva:laitteet.jpg]Pohdiskelin tässä olemmeko köyhiä vai rikkaita. Itse olen köyhä, koska vietin nuoruuteni traktorin kopissa tekemällä työtä ilman palkkaa. Ajatusmaailmakaan ei kovasti päässyt kehittymään. Todistusaineistona tästä l
Kevätnäytös Auralassa
Thu, 24 May 2012 10:19:04 U Lehtimäki
[Kuva:_5546833348.jpg]Kävin eilen katsomassa ja kuvaamassa Turun Seudun tanssioppilaitoksen Kevätkarkelot. Esitykset olivat todella upeita!
Hyönteissyöjät pesänrakennuspuuhissa
Sun, 06 May 2012 18:37:42 U Lehtimäki
[Kuva:kirjosieppo_naaras.jpg]Bongasimme kirjosiepponaaraan pesänrakennuspuuhissa Naantalin Haijaisissa tänään.
Korjausavustukseen remonttia
Sat, 05 May 2012 12:18:50 U Lehtimäki
[Kuva:ikkuna.jpg]Uusiutuvaa energiaa hyödyntävien lämmityslaitteiden korjausavustusmääräraha oli tänä vuonna 10 000 000 euroa. Viime vuodesta määrärahat vähenivät yhteen kolmannekseen. Jos määrärahan pienennystrendi jatkaa samaa latua
Sun, 29 Apr 2012 08:53:24 U Lehtimäki
[Kuva:_9919925441.jpg]Suomen Oravallan hallitus antoi eilen esityksen pysyvän vakautusmekanismin (EVM) perustamisesta yhteismetsän alueelle. Alkuvaiheessa tämä tarkoittaa 12,6 tammenterhon osuutta Suomelle, josta liki kaksi tammenterhoa pitää a
Kevättä ilmassa
Sun, 29 Apr 2012 08:51:05 U Lehtimäki
[Kuva:toukokuu2012.jpg]... punarinnallakin. Tämä kuva on otettu Savojärven rantapihalla Nousiaisissa tällä viikolla.
Ratsastuskisoja - elokuvaa, luontoa.
Mon, 09 Apr 2012 09:54:41 U Lehtimäki
[Kuva:022.jpg]Hyvää Pääsiäisen jatkoa. Olimme pitkäperjantaina Ypäjällä DTT:n järjestämissä ratsastuskisoissa. Kummityttöni Terhi sai riittävät pisteet ja osallistuu 25.-27.5. pidettäviin kouluratsastuksen SM-koísoihin. Onnea! Kts
Meistä jokaisesta on moneksi.
Sun, 25 Mar 2012 11:48:49 U Lehtimäki
Työterveyslaitoksen tutkimusprofessori Kiti Müller ottaa kantaa viisaasti Turun Sanomien (su 25.3.) kirjoituksessa ”Nuori joutuu päättämään liian varhain tulevaisuudestaan”. Müller vetoaa tutkimustietoon, jonka mukaan ihmisen itseymmärr
     >>
RSS