Urpo Lehtimäen blogi
Urpo Lehtimäen blogi
 
Hallituksen synnytystuskista ja vähän Keskustastakin
Sat, 03 Jun 2023 11:13:04 Urpo Lehtimäki
Suomen hallitusneuvottelut ovat jatkuneet jo yli kaksi kuukautta. Viimeaikaisten ulostulojen perusteella suurimmat hankaukset ovat Perussuomalaisten ja Suomen ruotsalaisen kansanpuolueen välillä. Jos Riikka Purra ja Anna-Maja Henriksson olisivat la
Jouluruno 2022
Thu, 22 Dec 2022 12:40:41 Urpo Lehtimäki
Jouluruno Pakkasyönä tähdet taivaan loistaa. Piilostansa jänö esiin hiipii. Pihapuissa tuttu tuoksu toistaa. Kuorta omenapuun jyrsii, riipii. Outo maisema on kylätiellä. Valot sammuksissa talojen Tähän aikaan aina ollut siellä kirkkaat j
Päättäjät kansan kukkarolla
Mon, 22 Aug 2022 11:31:14 Urpo Lehtimäki
Kun Sonera vuonna 2000 osti 4,3 miljardilla eurolla Saksan UMTS-toimilupia ja rahat lopulta menivät Kankkulan kaivoon, ajateltiin, että antaa olla viimeinen kerta. Silloin irvisteltiin, että jokainen Suomen kansalainen antoi saksalaisille 1 000,0
Jouluruno 2021
Mon, 20 Dec 2021 09:34:26 Urpo Lehtimäki
[Kuva:Joulukortti.jpg] Jouluruno 2021 Joulu-ukon kierros kohta alkaa. Ohi kiireet ovat lahjapajan. Tontut rekeen tuovat yhtä jalkaa paketit ja nyytit ohi pihavajan. Ajoporot pilttuihin on tuotu. Sorkkavarpaat kuntoon viilattu. Juhlajäkälää on
Hyvää Juhannusta!
Wed, 23 Jun 2021 15:57:03 Urpo Lehtimäki
Juhannus 2021 Hellii helle valon aikaa juhannusta. Kutsuu luokseen vedet lämpimät. Saunamökin laude noenmusta. Päälle asetellaan liinat pehmeät. Nuoren koivun metsään poika kaataa. Pinoon lehtikimput laittelee. Vittaksia vääntää, sorme
Purjehtijan runo
Wed, 26 Aug 2020 11:07:00 Urpo Lehtimäki
Purjehtijan runo Viiltää viima maston haruksia. Kiiltää valkokylki aurinkoa. Ollos aaval aukeel ulapalla. Tuuli tuima takavasemmalla. Vesille jo vaatii mieli venhon. Aallokkoisen tuntee kutsun tenhon. Riuhtoo peräpoijun köyttä kovaa. Nous
Kesäpakina 2020
Sun, 28 Jun 2020 15:22:37 Urpo Lehtimäki
Kesäpakina 2020 Hellekeli, mutta ei kesätansseja. Mikään ei ole niin kuin ennen. Varsinkin mittumaarin tienoilla olisi ollut mukava panna jalalla koreasti ja kokeilla, miten helposti tämmöisen kotipossun paita oikein kastuu. Mutta toisaalta. K
Hyvää Juhannusta 2020
Thu, 18 Jun 2020 16:57:18 Urpo Lehtimäki
Juhannusruno 2020 Tuukka järven takana asunut on syntymästään saakka. Olemukseltaan vanha ja vanunut. Selän vääntänyt työ ja taakka. Joka juhannus ajanut lavalle moporaasullaan polkuja myöden. On tottunut vanhalle tavalle. Eväät repusta
TURUN KAUPPATORIN LUMENPOISTO SULATTAMALLA
Sun, 22 Dec 2019 11:56:57 Urpo Lehtimäki
[Kuva:aurinkolampo.jpg] TURUN KAUPPATORIN LUMENPOISTO SULATTAMALLA Luin 20.12.2019 Turun Sanomista lehtikirjoituksen, jossa käsiteltiin Turun kaupungin ja Tori Energia Oy:n välisen palvelusopimuksen hintaa. Kertamaksulla Turku säästäisi pääom
Jouluruno 2019
Fri, 20 Dec 2019 10:45:53 Urpo Lehtimäki
Jouluruno 2019 Korvatunturilla rakennetaan juhlaa Vuorokausi jouluun aikaa on. Tontut valmisteluun työtä tuhlaa. Kuusi koristellaan verraton. Hioo yllätystä lahjapaja. Muorin sänky poronsarviluusta. Koristeluun tarttuu koruvaja. Revontuliväri
Google - ystävä vai ei?
Thu, 26 Sep 2019 10:12:12 Urpo Lehtimäki
Suomen media ja päättäjät pääministeriä myöden hehkuttavat uutista Googlen 600 milj. euron investoinnista Haminan palvelukeskukseen. Samalla Google uutisoi tekevänsä sopimukset merkittävästä uusituvan energian hankkimisesta Suomesta.
Jopa uusi elinkeinoministeri Katri Kulmuni (Kesk) kuvasi päivää ”erittäin iloiseksi”, koska se samalla edistää digitalisaatiota ja uusiutuvaa energiaa. Googlen päätös kertoo Kulmunin mukaan, miten hyvä investointiympäristö Suomi on. (Lainaus: Helsingin Sanomat).

On tietysti helppo suitsuttaa Suomen houkuttelevuutta miljoonauutisilla vaikkakin nopeasti kasvanut uusille markkinoille levittäytyvä Google onkin saanut miljardiluokan ylinopeussakkoja toimiessaan markkinoinnissa harmaalla alueella välillä yksilönsuojan unohtaen.

Olemme mielestäni epäviisaita.

Myimme lannoiteteollisuutemme norjalaisille. Myynnin syy ei ole yleisesti tiedossa tai ymmärrettävissä.

Fortumin sähköverkkojen kauppaa v. 2013 oli ohjailemassa nykyinen ulkoministerimme ja kauppaa kannatti myös Sitran yliasiamieheksi nimitettävä. Fortumin sähköverkot omistaa nykyään pääosin ulkomaiset rahastot ja suremme kasvavia sähköenergian siirtomaksuja.

Viimeisten kauppakäänteiden jälkeen DNA:n osakkeista yli 54% omistaa norjalainen Telenor. Heillä on esim. kotikadullani monopoliasema nopeaan langalliseen tiedonsiirtoon. Saas nähdä.

Nyt annamme lisää tonttia ja puoli-ilmaista sähköä maailmanlaajuiselle yhtiölle, joka näennäisestä viherpesusta huolimatta osoittaa toiminnassaan kaikkea muuta kuin eettisyyttä. Googlen tehokkaiden palvelinten avulla lähes jokaisen suomalaisen nettikäyttäjän profiilit ovat markkinoitavissa tai hyödynnettävissä.
Gmailin käyttäjän arvo Google-yhtiölle on jossain 40€ - 75€ välillä. Siksi elinkeinoministeri voisi tämän uutisen yhteydessä vaihtaa termin ”digitalisaatio” myös termiksi ”kapitalisaatio”.

Suomalaiset ovat olleet vuosisatoja tykinruokaa idän ja lännen välissä. Palvelinkeskukset ovat tulevaisuuden cybertykkien alustoja. Jos Googlen kotimaassa saa vallan vielä nykyistäkin autoritäärisempi johtaja, on kaiken henkilökohtaisen tiedon avoimesti ilmaispalvelujen kautta jakanut kansanosa vaarassa joutua informaatiosodan uhriksi.

Uskommeko kritiikittömästi kaiken, mitä Google meille kertoo. Ja onko yhtiö todellinen ystävämme? Älä usko. Ei ole.

Juhannusruno 2019
Fri, 21 Jun 2019 16:39:00 Urpo Lehtimäki
Juhannusruno 2019 Kaksi Forssan poikaa, nuorukaista. Lähti Turkuun keskikesän juhlaan. Jospa käsipuoleen löytyis naista. ”Ravintolaan syömään, rahat tuhlaan” Suuntasivat ensin Samppalinnaan Perjantai on pahin -musikaaliin. Väliajalla jo
Vähemmän Somea
Mon, 08 Oct 2018 10:26:00 Urpo Lehtimäki
VÄHEMMÄN SOMEA Minua hämmentää se, että julkisesti verovaroin rahoitettu Yleisradio mainostaa lähes jokaisen uutisensa yhteydessä pohjois-amerikkalaisia media-alan yhtiöitä, jotka ovat onnistuneet tuotteistamaan käyttäjiensä ajatusmaail
Unohtuuko päätöksentekijöiltä asukkaiden etu
Tue, 25 Sep 2018 12:50:43 Urpo Lehtimäki
Unohtuuko päätöksentekijöiltä asukkaiden etu.[Kuva:2592018_125120_2.jpg] Rannikkoseutu-lehden palstoilla on käyty mielenkiintoista keskustelua, jonka ytimenä on ollut Turun Korjaustelakan toiminnan olennainen muuttaminen. Tämä tarkoittaa si
Uusiutuvaa energiaa Naantaliin
Tue, 27 Sep 2016 14:04:53 Urpo Lehtimäki
Uusiutuvaa energiaa Naantaliin Naantalin kaupunginvaltuutettu ja kaavoitus- ja ympäristölautakunnan jäsen Jarkko Kanerva kirjoittaa 18.9.2016 Turun Sanomissa, että hän on huolissaan Naantalin uuden voimalaitoksen lisääntyvän uusiutuvan e
Koy Palvelukoti Mäkkylä
Fri, 16 Sep 2016 11:10:52 Urpo Lehtimäki
[Kuva:makkyla_2.jpg]Kuva: http://jyrilaitinen.fi/ Koy Palvelukoti Mäkkylän lämmitysjärjestelmän suunitteluprojektini valmistui ja eilen sain haltuuni muutaman ilmakuvan kohteesta. Kts http://www.uvky.fi/palvelukodit/palvelukoti-koivu-ja-tahti/
KARHU!
Tue, 30 Aug 2016 20:58:18 Urpo Lehtimäki
[Kuva:480x800.jpg]Kävimme heinäkuussa Suomussalmella kuvaamassa karhuja. Ohessa kännykän näyttökokoon tekemäni syyskuun kalenterikuva. Lisää kalenterikuvia osoitteessa: http://www.urpolehtimaki.fi/sivut/kalenteri/index.htm
Hyvää Juhannusta!
Thu, 23 Jun 2016 19:01:28 Urpo Lehtimäki
Juhannus 2016 Rantakaislikossa tuoksuu kesä. Tuuli leuto lounaan pihaan huokaa. Mökin räystään alla linnunpesä. Pääskyn poikasille riittää ruokaa. Metsän reunaan jäänyt heinälato. Vanhat seipäät vasten seinää nojaa. Mustikoista k
Vihreää
Sat, 28 May 2016 17:33:05 Urpo Lehtimäki
Turun Sanomien lauantainumeron 28.5. 2016 päivän kuvan piirtäjä on näköjään inspiroitunut edellisen viikonlopun Vihreiden puoluekokouksen uutisoinnista. Lueskelin itsekin kirjoitteluja tapahtumasta, koska tunnen edelleen syyllisyyttä
Jouluruno 2015
Thu, 17 Dec 2015 23:21:29 Urpo Lehtimäki
Jouluruno 2015 Lahjalistaa tonttujoukko teki. Taulukoitiin toiveet pilttien. Mistä tänä vuonna täyttyy reki? Mitä viedään luokse lasten kilttien? "Tabletteja monet lapset pyytää", virkkoi tonttu vanhin tuolissaan. Mihin vaivaan
RSS