Kiinalaisten usko viiteen voimaan
ulottuu tietenkin myös astrologiaan, onhan sillä ollut voimakas
merkitys kulttuurissa vuosituhansia.
Kukin elementti ilmenee positiivisessa aspktissaan, joka on aktiivinen
ja sitten negatiivisessa aspektissa, joka on passiivinen.
Esim. Positiivisen Metalli Rotan vuotta seuraa negatiivinen Metalli Härän
vuosi.
Näin viidestä elementistä muodostuu kymmenen vuoden jaksoja.
Kahdentoista eläinratamerkin kanssa ( 5x12=60) muodostuu näistä
eläinratamerkeitä kuudenkymmenen vuoden syklejä.
Jokaisessa horoskoopissa vaikuttaa viisi elementtitekijää: eläinmerkki,
vuosi, kuukausi, kellonaika sekä syntymämaa.
Ihanteellisessa tapauksessa edustettuna ovat kaikki elementit, mutta usein
yksi tai kaksi hallitsee. |
Puu

Vesi luo puun energian.
|
Puu elementin hallitsemalla pesoonallisuudella on avarakatseinen
ja yhteistyöhaluinen ote ympäristöön ja kyky nähdä
asioiden suuremmat rakenteet.
Hänellä on käytännöllistä järjestelykykyä
joka antaa heillo loistavat joukkuetoiminnan kyvyt, niin työntekijänä
kuin johtajanakin.
He ovat myös taitavia talouden ymmärtäjiä ja
voivat muuttaa ideat kannattaviski tuotteiksi. Heidän luottamusta
herättävä persoonansa ei ylensä ärsytä
toisia ja näin he saavat tukea sekä taloudellisislta tahoilta,
että yhteistyön ja muun laisen avun muosossa. Nämä
henkilöt ovatkin poikkeuksetta seurallisia ja heillä on
kavereita ja tuttavia ja suuret resulssit käytössä.
Nämä ulospäinsuuntautuneet henkilöt osaavat
jakaa tehokkaasti myös inhimilliset resulssit sinne, missä
ne hyödyttävät eniten yhteisiä hankkeita.
Energisyydellä ja innolla he laajentavat liiketoimintaa
pienimmätkin yksityiskohdat huomioiden.
Esimerkiksi puu naiselta luonnistuu yhtiön johtaminen ja äidin
rooli ja kodin hoitaminen ilman isompia ongelmia ja tuskailuja työtaakan
alla.
Puu persoonallisuudet ovat moraalisia ja ajattelevat ja suunnittelevat
asioita myös tulevaisuuden ja laajemmat tekijät huomioon
ottaen. Heillä ei kuitenkaan ole metalli ihmisten intuitiivisuutta,
vaan toiminta ohjautuu käytännölliselle tasolle.
Moraalisuudesta johtuu myös se, että he eivät
siedä petollisuutta ja kieroilua. Sekä fyysinen, että
henkinen laiskuus kavahduttaa heitä.
Puu persoona on ahkera ja tunnollinen ja odottaa myös
tunnustusta saavutuksistaan, hän ei yleensä ole vaatimaton,
vaan itsetunto ja itsearvostus on korkea.
Puu ihmiset ovat visuaalisia, heitä kiehtoo kaikki konkreettinen
taide ja kauneus ja se, että asiat ja esineet ovat paikallaan.
Kun kaikki ei mene suunnitelmien mukaan tai jos puu persoona on haukannut
liian ison kakun ja se meinaa levitä hallitsemattomana rinnuksille,
tulee hän herkästi ärtyisäksi. Tätä
ominaisuutta hänen tulisi oppia hillitsemään, ettei
energiat hajoa liikaa.
Puu ihmiset eivät ole yleensä kovin hyviä ilmaisemaan
itseään ja laaja tuttavapiiri ei takaa lukuisia ystäviä,
päin vastoin, heillä voi olla todella vähän todellisia
ystävä. Puu persoonaan tutustuminen syvemmin voi
olla vaikeaa.
Kiltteys ja myötätuntoisuus kaikkia kohtaan tekee heitä
erinomaisen ihmisten johtajan eivätkä he eettisinä
ihmisinä halua riistää kunniaa siltä, jolle se
kuuluu. Fyyssesti voimakkaana puu persoona menestyykin myös joukkueurheilussa
hyvin.
Henkilön, jolla on voimakas puu personallisuus tulisi kehittää
itseään ja itsetuntemustaan, ettei hän kokonaan
uhraa itseään jonkun yhteisen alttarille niin, että
oma minuus häviää. Suuttumuksen ja turhautumisen hillitseminen
edesautta persoonallisten ja henkilökohtaisempien suhteiden kehitystä.
Vesipersoonallisuuksilta he voivat oppia paljon kärsivällisyyttä,
jos he sietävät näiden päämäärättömyyttä.
|
- Vesi kuljettaa ravintoa, että erilaiset puut, jämäkästä
tammesta hentoon pajuun voisivat kasvaa. Onnekas puun energia muodostaa
vahvan tuen, johon nojata. Huonoissa aspekteissa se voi olla yhtä
vaarallinen kuin terävä keihäs.
- Puulementin väri on vihreä
- Vuodenaika on kevät, lämmin ja kostea sää.
- Ihmisruumiissa se hallitsee maksaa
- Aistinelin on silmät ja sappirakko
- Emotionaalisesti ; suuttumus
- Luonnossa, kaikkien elävien kasvu
Puuta katsoessa näkee, että se on todellinen orgaaninen
tehdas, juuret imevät ravintoa maasta, samalla ne kiinnittävät
kasvin , runko kannattelee oksia ja oksat levittäytyvät
laajalle, että lehdistö voisi mahdollisimman tehokkaasti
hyödyntää auringon valon. Kaikki osat ovat välttämättömiä
ja palvelevat kokonaisuutta.
- Puu energia laajenee, kehittää ja suojaa, se muutaa enegiat
helposti hyödynnettävään muotoon myös toisille.
- Puu on yhteydessä kaikkiin elämän keskeisiin elementteihin
ja niiden välisiin suhteisiin.
Positiivinen puu
Ihminen , jonka horoskoopissa on sopusuhtainen määrä
puuta, on joustava ja pystyy yhdistämään asioita ja ihmisiä,
jos puuta on taas liian paljon vai se tehdä henkilöstä
jäykän ja joustamattoman.
Hän saattaa olla hätäinen ja pyrkiessä uusiin päämääriin
hän voi hajoittaa itseään liikaa.
Myös liian suurisuuntaiset hankkeet voivat osoittautua tuhoisiksi.
Puun hallitsemien ihmisten on vaikea päästää irti
ja se voi koitua ääritapauksissa tuhoksi, vaikka puu persoona
tarkoittaisikkin hyvää.
Tämän työhullun tulisi oppia tekemään kompromisseja
ja hellittämään, jakamaan vastuuta.
Negatiivinen puu
Vaikka hänellä on paljon ajatuksia, hän ei ehkä
osaa tuoda niitä julki. Hänen tulisi oppia huomioimaan myös
toisten toiveet.
- nämä yin ihmiset ovat niitä, joille suuruus annetaan
syliin, mutta koko ikänsä he kaipaavat henkilökohtaisempaa
läheisyyttä.
Mieluummin kuin käyttää vaikutusvaltaa, tämä
pesoonallisuus haluaisi työskennellä kulissien takana, diplomaattisesti
ja huomaamattomasti.
|