Kiinalaisten usko viiteen voimaan ulottuu tietenkin myös astrologiaan, onhan sillä ollut voimakas merkitys kulttuurissa vuosituhansia.
Kukin elementti ilmenee positiivisessa aspktissaan, joka on aktiivinen ja sitten negatiivisessa aspektissa, joka on passiivinen.
Esim. Positiivisen Metalli Rotan vuotta seuraa negatiivinen Metalli Härän vuosi.
Näin viidestä elementistä muodostuu kymmenen vuoden jaksoja. Kahdentoista eläinratamerkin kanssa ( 5x12=60) muodostuu näistä eläinratamerkeitä kuudenkymmenen vuoden syklejä.
Jokaisessa horoskoopissa vaikuttaa viisi elementtitekijää: eläinmerkki, vuosi, kuukausi, kellonaika sekä syntymämaa.
Ihanteellisessa tapauksessa edustettuna ovat kaikki elementit, mutta usein yksi tai kaksi hallitsee.
Maa

Tuli polttaa puun tuhkaksi, joka ravitsee Maata

Maa persoonat voivat reagoida herkästi toisten ajatuksiin ja energioihin. He ovat innokkaita ja perusteellisia tutkijoita, joiden motiivit ovat yleens todelliseen auttamiseen perustuvia. Äiti Teresa tyypit, jotka pyyteettömästi auttavat , hoitavat, vaatettavat ja niin edelleen , hätää näkeviä, ovat tyypillisimmillään maan edustajia. Vaikka maa pesoona näyttää liikkuvan hitaasti, on hän sitkeä sekä fyysisesti, että emotionaalisesti ja saa aikaan paljon sekä on valmis lähtemään aina, kun joku apua tarvitsee.
Heidän ratkaisunsa ongelmiin on käytännöllinen, toteutuskelmpoinen, olipa ongelma sitten minkälainen tahansa. teoreettiset pohdinnat eivät heitä liioin kiinnosta, kuin ei myöskään suuret visioinnit. Seuraelämän oikullisuuden he jättävät Vesi ihmisille, Metalli-ihmisen teoreettisuus ja spekulointi ei häntä myöskään kiinnosta, Tuli persoonan loistossa he ovat uskollisia työntekijoitä, jotka vaatimattomasti ja tunnollisesti puurtavat tähden loistossa.
Puu ja maa ihmiset ovat loistavia hallintoihmisiä, he voivat sekä organisoida projektin, että toteuttaa sen. Maai ihminen puurtaa ahkerasti hankkeen loppuun asti, kun toiset ovat jo hylänneet sen ajat sitten. Maa ihmisten älyn liikkuvuus ei ehkä ole paras mahdollinen, mutta sen korvaa uutteruus suorittaa yksi projekti kerrallaan. Toisten tuoella ei ole heidän työskentelylle merkitystä.
Vaikka maa ihmiset ovat herkkiä, he eivät ole heikko hermoisia ja yhtä jämerästi kuin työnsä, he hoitavat myös raha-asiat. Omaisuutensa he usein kokoavat uutteruudella ja varovaisilla, turhia riskejä karttavilla sijoituksilla, jotka pikkuhiljaa, mutta varmasti tuottavat hyvät korot.
Oman toiminnan hillittyys ja järkevyys voi saada maa ihmisen ihmettelemään suuresti toisten uppiniskaisuutta, itsepäisyyttä ja ylimielistä uhkarohkeutta. Näiden outojen tyyppien edessä hän voi muuttua todella jääräpäiseksi muutosten vastustajaksi. Vaikka hän ei periaatteessa vastusta muutoksia, mutta hänen mielestään niiden täytyy tapahtua hillitysti, luonnollisen rytmin mukaan, äkkinäiset ja spontaanit liikkeet kauhistuttavat häntä.
Hän on ehdottomasti niitä ihmisiä, jotka istahtavat keskustelemaan ennen minkäänlaista päätöstä ja keskustelun jälkeen vielä nukkuvat yön yli, ennenkuin antavat vastauksen. Kun toiset lähtevät miekat pystyssä taistoon uusien ideoiden perään, jää hän rannalle haikeana ja surullisena katsomaan, tietäen, että sotkut jäävät hänen siivottavaksi.
Kun maa ihminen on sitten tehnyt päätöksen, ei minkäänlainen maanittelu, mielistely, uhkailu tai kiristys saa häntä pyörtämään päätöstään. Vaikka rakkaat ja lähimmäiset hylkäisivät hänet, hän tulee kyllä surulliseksi, mutta ei muuta kantaansa.
Hänen on helpompi auttaa toisia, kuin antaa toisten auttaa itseään, lieneekö se itsenäisyyden menettämisen pelko. Tunne kuohuja maa ihminen kavahtaa.
Tunteiden ilmaisu maa ihmisillä on konkreettista ja fyysistä. Vaikka heidän rakkauteensä ei kuulukkaan intohimoiset verbaalit ilmasut, kuten Ttuli- ihmisillä tai sähköinen jännite, kuen Metalli-ihmisillä tai sielulliset koukerot kuten Vesi-ihmisllä tai he eivät uudista sinua Puu-ihmisten tavoin --- voit olla varma, että hän on vierelläsi vielä ensi vuonnakin.
Maa ihmisen pahin vika on itsepäisyys ja muutoskyvyttömyys. Heidän tulee oppia ymmärtämään, että muutos on jossakin tapauksessa välttämättömyys. Heidän elämänsä tekee huomattavasti rikkaammaksi se, että he yrittävät hiukan ottaa vaikutteita myös muilta ominaisuuksiltaan, vahvistamaan jotain omaa - toista puolta.

  • Vesi, puu, tuli ja metalli elementin voi saada eläinratamerkeistä kuukauden ja tunnin mukaan, mutta maa elementin saa vain Maa Vuodesta, siksi se on harvinaisin elementti.
    Tulta seuraava maa elementti on rauhoittava ja uudistava.
    Maai ihmisten ominaisuuksiin kuuluu järjeselmällisyys ja vakaus, he saavat annettua asioille kasvun voimaa.
    Pahimmillaan maan energia voi tukahduttaa alleen toisia, kuin mutavyöryssä tai kaivosonnettomuuksissa.
  • Väri, elämää antava keltainen
  • Kehossa se hallitsee, pernaa ja haimaa
  • Aisteita, suuta ja mahaa
  • Energia on kärsivällistä, rytmikästä ja kestävää.
  • liikkuu vaivattomasti vuodenaikojen välillä.
  • tahdistaa toisten persoonallisuuksien energiat syntymän, kuoleman ja jälleensyntymän rytmeihin.
  • maa energian voisi nähdä olevan alkukantainen kollektiivinen tietoisuus
  • maa voi vaikuttaa toisten elementtien energioihin
  • oikeuden mukaisuus kuuluu syvässä mielessä tähän energiaan, kyky nähdä todella kokonaisuuden kannalta merkitykselliset teot
  • kielteisessä mielessä maa energia voi tehdä ihmisestä ikuisen murehtijan.

Positiivinen maa
Hän voi olla liian herkkä huolehtimaan muista, hänellä voi olla Veden tavoin vilpitön halu huolehtia vähemmänosaisista.
Hän voi antaa ulospäin töykeän kuvan itsestää, mutta hän ei tee sitä tahallaan.
Hän saattaa yrittää pakottaa toisia omaksumaan oman vanhllisen näkemyksensä.

Negatiivinen maa
Nämä ihmiset rakentavat itselleen rurvallisuutta alati muuttuvassa maailmassa.
Nämä ihmiset ovat niin suojelevia, eteivät he aina näe etuja.
Heidän on vaikea ilmaista halujaan ja tavoitteitaan suoraan, siksi he toimivat usein kulissien takana, manipuloiden ja taivutellen toisia omien päämääriensä taakse.Jos he lähtevät mukaan keinotteluun ja kieroiluun, on sen vaikutukset heille tuhoisat, koska parhaillaan maa elementti otimii avoimesti ja rehellisesti.
Turvallisuuden tarve voi mennä niin suhteettomiin mittoihin, että se pikkuhiljaa lamaannuttaa toiminnan.