|
Kuukaudet eivät ole samat kuin länsimaissa,
tarkista omasi taulukosta
Syntymäkuukauden vaikutus Sian vuonna syntyneen luonteeseen. 1. KUU: Sinulle on odotettavissa menestystä,
joka tulee luultavammin uutteluuden kuin onnen seurauksena.
2. KUU: Sinulla on yllin kyllin onnea, mutta älä erehdy pitämään sitä itsestäänselvyytenä ja tule liian luottavaiseksi. 3. KUU: Sinulla on pää täynnä ideoita, laita ne järjestykseen. Pyydä ulkopuolista apua tai jaa tehtävät , itse et selviä kaikesta. 4.KUU: Ota kaikki irti nuoruudesta, nuorekkuudesta. Keski-iän ongelman ratkotaan seuraavissa jaksoissa. 5.KUU: Sinun kannattaisi kaikista epäilystäisi huolimatta luottaa enemmän toisiin. 6.KUU: Lievä jahkailu ei ole pahasta, pohdi asiat loppuun asti. Sinun on todella vaikea muuttaa tehtyjä päätöksiä. 7. KUU: Osaat loihtia ilmoille kunnon hässäkän, mutta kuin ihmeen kaupalla sen keskellä syntyy myös tuloksia. 8. KUU: Normaalisti onnellinen kuu tuottaa jänniteitä. Teetkö liikaa töitä vai tunnetko itsesi laiskaksi ? Oletko onnellinen vai levoton ? Opettele rentoutumaan, kaikenmaailman joogat on kuin sinua varten keksitty. 9: KUU: Ajatuksesi jäävät pyörimään
jonkun pienen yksityikohdan ympärille, etkä näe metsää
puilta. Yritä olla huolehtimatta tai et saa mitään aikaan
!
Muiden puolesta huolehtiminen voi tehdä hyvää sinulle, et pyöritä omia turhia 10.KUUongelma, oman napasi ympäärillä. 11.KUU: Voit tehdä kaikkea, mitä haluat. Mieti tarkkaan, mitä haluat, on aivan turhaan uuvuttaa itseä tyhjänpäiväisellä . 12. KUU: Oletko niin sotkeutunut omaan nokkeluuteesi, että kompastut siihen. Ole hieman avomielisempi ideoittesi suhteen, voit selvitä paremmin. |
Järjestys; kahdestoista Elementti Vesi Ilmansuunta; pohjoisluode Tunnit;klo 21-23 Jin/Jang; - Vuodenaika; syksy Kuukausi; marraskuu Luonne; oikeudenmukainen, tarkkanäköinen, viisas, älykäs ja aikaansa seuraava, onnekas raha-asioissa ja ystävyyssuhteissa, ihailtu, mukavuutta rakastava, sivistynyt Ura; ravitsemus , sosiaalityö Rakkaus; hellä, vilpitön Yhteensopivuus; Vuohi, Jänis Eläinratamerkki; Skorpion Hallitseva planeetta; Saturnus Kukka; ohdake Jalokivi; topaasi Väri; karmosiininpunainen Onnenpäivä; tiistai Onnenluku; seitsemän |
|
Sika
|
Metalli Sika
1911,1971,2031 |
Vesi Sika
1923,1983,2043 |
Puu Sika
1935,1995,2055 |
Tuli Sika
1887,1947,2007 |
Maa Sika
1899,1959,2019 |
||||||||
|
Rotta
+ + + + |
Härkä
+ + + |
Jänis
(kissa) + ++ + |
Lohi-käärme
+ + + + |
Käärme
+ + + |
Hevonen
+ + + + |
Vuohi
+ + + |
Apina
+ + + |
Kukko
+ + + |
Koira
+ + + |
Sika
+ + + + + |
|||
|
Kump-panina
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Puoli-sona
|
+ + + +
|
+ +
|
+ + + +
|
+ + +
|
+ +
|
+ + + +
|
+ + +
|
+ + + +
|
+ + +
+ + |
+ ++
|
+ + +
+ + |
+ + +
+ + |
|
Mitä enemmän + merkkejä, sitä paremmin
eri merkit tulevat toimeen keskenään. Tyhjät kohdat merkitsevät
sitä, että kumppanuus ei onnistu, miksi edes yrittää,
jos ainut hyötyjä on avioero juristi.
|
Sika
|
Kiinalainen kalenteri päättyy
Sikaan, joka kuuluu kaikkein rehellisimpiin, luonnollisimpiin persoonallisuuksiin.
Maanläheisellä huumorilla varustetut Siat suhtautuvat mutkattomasti
elämään. Vuohen ja Jäniksen lailla, Sika etsii
sopusointua. Menneet saa olla menneitä, Sika ei kanna kaunaa.
Seurallinen ja hyväntuulinen Sika pitää kutsuista ja kerhoista sekä on aina valmis osallisumaan juhliin kuin myös järjestämään niitä. Sikojen on vaikea ymmärtää toisten petollisuutta, usein he joutuvat katumaan katkerasti liiallista luottavaisuuttaan toisiin ihmisiin. Viaton Sika on vilpittömästi hämillään seuratessaan ihmisten juonien punontaa ja vilpillisiä toimia. Sika jakaa auliisti sekä kotinsa, että varansa, aina perikatoon asti. Vastoinkäymiset eivät lannista häntä pitkäksi aikaa, hän selviytyy päättäväisyytensä, hyväntuulisuutensa ja joustavuutensa ansiosta vaikeistakin toilanteista. Vaikka Sika on vilpitön, typerä hän ei ole. Hän on valmis ottamaan sen, minkä kokee kuuluvan itselleen. Elämän aistillisuus kiehtoo häntä sen kaikilla tasoilla. He eivät takerru elämän pienien koukeroiden verkkon, vaan puurtavat hyväntuulisena ahkerasti ja määrätietoiseti kohti päämääräänsä. ristiriidat he sivuttavat olankohautuksella, tämä jalomielisyys auttaakin heitä "hyvä onnisten" kirjoihin ja pelastaa Tiikerien, Lohikäärmeiden ja Hevosten tuhoisien laskujen ja nousujen kaltaisilta elämänkokemuksilta. Sikojen suhtautuminen elämää ei ole kovin syvällistä ja he saattavat antautua tiukille ajettuna melkoisten nautiskelujen valtaan. Jos Sialta puuttuu itsehillintä, on hän nautinnon haluissaan johdateltavissa itsetuhoiseen käytökseen saakka. Tämä voi ilmetä syömisenä, juomisena tai sekuaalisena hurjasteluna. Tasapainoinen Sika jakaa nautinnonhalunsa toisten kanssa niin, että naapurustolle on aina paikka, minne mennä viettämään hauskaa ja rentouttavaa krilli-iltaa. Sialla on yleensä luontainen like-elämän vaisto, joten kaikkien sosiaalisten taitojensa avulla hän selviää liike-elämässä, sosiaalityössä ja hyväntekeväisyystoiminnassa hän saa eniten aikaan. Hautiskelun halu tekee Siasta verrattoman keittiössa ja makuuhuoneessa. Sika ei salaa tunteitaan vaan näyttää ne avoimesti. Sika on onnellinen antaessaan, se koskee niin tunteita kuin materiaakin. Sika kestää vilpitöntä arvostelua ja on valmis korjaamaan omat vikansa. Lapsilleen Sika jakaa rakkautta aina hemmotteluun asti. |
| Metalli antaa Sialle enemmän mielen lujuutta ja kiihkeyttä mitä Sialla yleensä on. Tämä Sika on taipuvainen ylensyöntii, valtavaan työntekoon ja hienotunteisuuden puutteeseen. Hän on erittäin seurallinen ja taipuvainen katsomaan maailmaa ruusunpunaisten lasien läpi. Taipumus aliarvoioida vastustajia ja nostaa ystävät jalustalle on voimakas. Metallin vaikutuksesta tämä Sika ei siedä kritiikkiä yhtä hyvin kuin muut Siat. Metallin vaikutuksesta hän on myös muita Sikoja kunnianhimoisempi vaikka sulkeekin silmänsä ihmisten vuorovaikutusten vilpillisiltä muodoilta. Hänessä on kestävyyttä ja kykyä suhtautua vastoinkäymisiin taistelemalla niitä vastaan, nämä ominaisuudet vievät parhaimmillaan onnistumisiin vaikeimmissakin haasteissa. Jos hän ei anna periksi luonteensa hillittömälle nautiskelunhalulle menestys on taattu. Metalli tekee Sian arvostelukykyisemmäksi ja intuitiivisemmaksi, kuin mitä Sika muuten olisi. | |
| Kaksinkertainen vesi saa tästä
Siasta äärettömän vakuuttavan, hän saa toisetkin
uskomaan melkein mihin vaan. Tämä puhelias ja vilpitön
Sika voi kääntää uskollisuuden uskonnollisuudeksi.
Hän on aina valmis tulemaan puolitiehen vastaan. Hän voi olla
jo melkoisissa ongelmissa, ennekuin huomaa, että häntä
on käytetty hyväksi, mutta kerran hän on päättänyt
johonkin ryhtyä ei asiasta hevillä luovuta. Vastoinkäymisten sattuessa hän voi Sioille ominaiseen tapaan paeta jääkaapille ja nautiskella runsain mitoin kaikessa rauhassa todeten, ettei mitään ongelmaa ollutkaan. Ongelmien täydellinen kieltäminen onnistuu myös tältä Sialta. Veden taipumus velttouteen voi myös viedä mukanaan. Hänen elämässään olisi hyvä löytää fyysisiä purkuteitä energialle. |
|
| Puu elementti antaa Sialle käytännöllisiä kykyjä enemmän, kuin niitä muuten olisi. Tämä Sika on kykenevä auttamaan erilaisissa järjestöissä. Hän saa suurimmat lahjoitukset virtaamaan kassaan hyväntahoisella ja miellyttävällä olemuksellaan hän tekee saidatkin lahjoittajat vakuuttuneeksi siitä, että tähän järjestöön kannattaa sijoittaa. Hän on jalomielinen ja avoin järjestäen tunnustusta ja kiitosta myös muille. Kutsuilla hän toimii moitteettomana vetäjänä. Hän pitää harmoniasta ja on valmis valitsemaan tien, jolla on vähiten vastusta. | |
| Peloton, rohkea ja optimistinen Tuli Sika on mukavan ihmisen maineessa. Tulen energia vie hänet ääripäihin, joko huipulle tai rotkon pohjalle, keskitietä ei oikein ole. Tuli voi saada veden kiehumaan ja tehdä tästä ihmisestä varsinaisen höyrmoottorin, joka kanavoi voimansa kaikkien eduksi, eikä vain omaksi hyödyksi. Hyvinvoinnin hän jakaa perheen ja rakkaiden kanssa, usein hän ei itse kerkiä siitä nauttimaan kaiken touhun keskellä. Parhaimmillaan tämä Sika on pitäessään huolta suuresta ihmisjoukosta. Tämä Sika etsii onnea myös oman nautinnonhalun voittamisesta. | |
| Maa sitoo veden itseensä niin, ettei se pääse rönsyilemään ympäriinsä. Maa Sika on Sioista käytännöllisin ja erittäin tuottelias kyetessään keskittymään parhaiten. Sian voima yhdistyy maa elementtiin tehden tästä Siasta erittäin kestävän, stressi ei saa otetta hänestä, luultavasti hän siinä samalla hän kantaa huolta myös muutamasta muuta. Huonona puolena Maa Sialla saattaa olla hyvää tarkoittavissakin ajatuksissa töykeys. Runsaista aterioista nauttiminen aiheuttaa jatkuvia paino-ongelmia, joista Maa Sika kärsii luultavimmin koko elämänsä. Runsaskaan paino ei heikennä tämän vahvan eläimen voimaa, vaan hän saattaa haudat hoikkia ikätovereitaan ,täysissä ruumiin voimissa , melkoisen joukon. Seksuaalinen aistillisuus saavuttaa tässä Siassa huippunsa ja se ei jätä kumppania kylmäksi, vaan kokemus pysyy luultavasti melessä koko elämän läpi. Samoin, jos joku onnistuu suututtamaan tämä eläjän, valtava raivonpuuska on sitä luokkaa, ettei se hetkessä unohdu. |