|
Kuukaudet eivät ole samat kuin länsimaissa,
tarkista omasi taulukosta
Syntymäkuukauden vaikutus Kukon vuonna syntyneen luonteeseen. 1. KUU: Kukot ovat yleensä agressiivisia,
mutta tähän aikaan syntyneet Kukot osaavat muutakin kuin kiekua.
2. KUU: Yksin kotona istuskelu, suunnittelu ja järjesteleminen voi aiheuttaa ongelmia, viimeistään sitten kun haluat, että toiset toimisivat suunntielmiesi mukaan. 3. KUU: Kevätaika rohkaisee aloittamaan uusia projekteja, niitä sinulla on suunnitelmissa - pistä tuulemaan. 4.KUU: Lähde liikkeelle, taipumuksesi hautoa asioita , vaikka kypsälläkin tavalla, aiheuttaa sinulle ongelmia myöhemmin. 5.KUU: Olet syntynyt äärimäisyyksien aikaan, nämä energiat ohjaavat sinua, joko oikeaan tai väärään. Jos noita vaihtoehtoja on yleensä olemassa. 6.KUU: Auringon lämpö kypsyttää kaikki ideat, joiden haluat toteutuvan. 7. KUU: Epätäydellisyys voi olla etusi. Tämän kuun alla syntyneenä olet varmasti huomattavasti vähemmän itsekeskeinen kuin muut Kukot. 8. KUU: Seitsemännen kuukauden vaikutus ulottuu vielä sinuun, osaat kuunnella toisia, et anna suoria ohjeita, ja tiedät, että vaatimattomuus ei ole pahe. 9: KUU: Rauhallinen ulkokuori kätkee alleen
sen tosiasian, että sisälläsi kuohuu raivoisasti.
10: KUU: Sinä keräilet, ja keräilet
kaikenmoita, tämä tapa ei häviä, joten hyväksy
se.
11.KUU: Yin ja Yang ovat tasapainossa, joten työskentelemällä lujasti saavutat haluamasi. 12. KUU: Uskollinen Koira lähestyy voimistaen ystävällisiä, humaneja ja empaattisia luonteenpiirteitäsi. |
|
|
Metalli Kukko
1921,1981,2041 |
|||||||||||||
|
Rotta
+ + + + |
Tiikeri
+ + + |
Lohikäärme
+ + ++ + |
Hevonen
+ + + + + |
Vuohi
+ |
Apina
+ |
Kukko
+ + + + + |
Koira
+ + |
Sika
+ + + + + |
|||||
|
Kumppanina
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|||
|
Puolisona
|
+ +
|
+ + + +
|
+ + +
|
+ + + + +
|
+ + + +
|
+ + + +
|
|
|
+ +
|
+ +
|
|||
Mitä enemmän + merkkejä, sitä paremmin tulevat toimeen keskenään. Tyhjät kohdat merkitsevät sitä, että kumppanuus ei onnistu, miksi edes yrittää, jos ainut hyötyjä on avioero juristi.
![]()
|
Kukko
|
Kukko vastaa länsimaisen astrologian Neitsyttä ja Merkuriusta.
Neityeen liitetty ehdottomuus ja järjestelmällisyys
on myös Kukon hallitseva ominaisuus. Kriittisempi ja sanavalmiimpi
toisia arvostelemaan on kesällä syntynyt Kukko. Talvi Kukon
agressiivisuus on taas hiljaisempaa ja sisällepäin kääntynyttä.
|
| Kaksinkertainen metalli tekee tästä
Kukosta oikein varsinaisen detaljifanaatikon, joka ruotii kaikki
pienimmätkin yksityiskohdat, jokaiselta kantilta. Tämä
Kukko on lujatahtoinen, mutta kerää herkästi ympärilleen
"viisasten kerhon", koska hän herättää
toisten mielenkiinnon. Ulkoiselta olemukseltaan hän ei yleensä
ole viehättävä, vaan voi olla jopa rujo tai luotaantyöntävä,
mutta hänen älynsä kiehtoo ihmisiä. Metalli Kukko on herkkä, tunteellinen ja kiihkeä, mutta hänen on vaikea ilmaista tunteitaan ja kiihkeys voi vaikuttaa levottumuudelta ja agressiivisuudelta ulospäin. Metalli tyypeille ominaiseen tapaan, hän saattaa esiintyä suurellisesti ja luotaan työntävästi juuri silloin, kun hän tarvitsisi eniten toisten tukea. Herkkyys ja tunnollisuus tekee tästä Kukosta erityisen hyvän sairaanhoito työhön, sen kaikissa muodosissa. |
|
| Vesi-Kukon ajattelun älykkyys
ja selkeys korostuu siinä, että hän ei hermostu yhtä
herkästi kuin Metalli Kukko. Hän pitää taiteista ja
kulttuurista ja on enemmän yhteistyökykyinen, kuin muut kukot. Veden (Merkuriuksen) lahjat voivat tällä Kukolla yhdistyä Neityen kärsivällisyyden kanssa niin, että hän on loistava ilmaisemaan asioita kirjallisesti. Hänellä on Kukkomaiseen tapaan vahva käsitys siitä, mitä toisten pitäisi tehdä elämälleen ja hän saattaa käydä tämän ominaisuuden suhteen varsin hankalaksi, jos häntä ei pysäytä ajoissa. Vaikka tämä Kukko ei ole niin jähmeä, kuin muut Kukot, on hänelläkin asioiden pikkutarkka pyöritteleminen hanskassa ja siitä voi lipsahtaa sitten fanaattisuuden puolelle. Rakauden siasta totaalinen välinpitämättömyys toisita kohtaan voi saada omiin päämääriin pyrkivän Kukon käyttämään arveluttavia keinoja. Vesikidutuksen, joka on vanha kiinalainen keksintö, vaoisi arvella juontavan Kukon loistavista aivoista. Moraalisesti kehittynyt Vesi-Kukko voi olla sopivassa seurassa , hyvien vaikutteiden alla todella tehokas ja menestyvä. |
|
| Puu Kukolla, puun ominainen ystävällisyys
voi jäädä Kukon elementin, Metallin jalkoihin ja tulos
ei välttämättä ole myönteinen. Tämä
ihmistyyppi on hyvin hallitseva, niuho ja nuuka. Hänen kanssaan ei
ole helppo työskennellä. Hän epäilemättä
tarttuu kaikkiin pieniinkin yksityiskohtin joustamattomasti ja pyrkii
holhoamaan toisten tekemisiä yksityiskohtaisilla pienillä ja
mitättömillä määräyksillä. Ohje lippusta
ja lappusta voi olla siellä sun täällä, miten toisten
tulisi toimia. Tämä Kukko on innostunut ja edistyksellinen, kunhan muistaa pysyä rajoissa, hän saa jotakin aikaankin. Puun rehellisyys ja Kukon kunniallisuus tekevät tastä Kukosta luotettavan. Puun seurallisuus tekee tästä Kukosta vähemmän vetäytyvän kuin muut Kukot, hän saattaa parhaimmillaan olla yhteiskunnallinen uudistja ja kykenevä toimimaan yhdessä toisten kanssa. Tyhjänpäiväiset oikut eivät vaivaa tätä Kukkoa yhtä paljon kuin veljiään. |
|
| Tuli ja Metalli tekevät tastä
Kukosta varsin näkyvän hahmon, jonka käytös
ja ajatukset voivat kummaksuttaa, mutta sähköinen olemus kiehtoo.
Tuli tekee hänsestä suuripiirteisemmän ja kiinnostumeemman
parrasvalojen loistosta, kuin muut Kukot. Parrasvaloihin pääsyssä
hänellä ei yleensä ole mitään vaikeuksia, uudet
ajatukset pursuavat hänestä, hän on taitava ajamaan toisten
etuja ja hyötyy siitä itsekkin saaden asiat luistamaan mahdollisimman
nopeasti. Toisten luovuuden hedelmät konkretisoituvat hänen
toimestaan. Hän kaipaa jatkuvaa toimintaa ja haasteita, muuten hänen tarmonsa ja elämänvoimansa hiipuu. Ongelmat hän erittelee mikroskooppisen tarkasti ja nopeasti, päätöksen tehtyään hän pysyy siinä uppiniskaisesti, eikä hevillä suostu perustelemaan päätöstään muille. Jos hän ei saa tahtoaan läpi, muuttuu hän todella hankalaksi. Hän voi olla hyvä ystävä, joka vähierin ottaa ohjat käsiin, mutta varjella sitä , joka joutuu kuuntelemaan hänen kiekumistaan, lörpöttelylle ei tule loppua ja arvostellessaan toisia, hän pitää kyllä huolen siitä, että yleisöä on tarpeeksi. Kauna ei todella jää sisälle hiipumaan, vaan kasvaa kaikilta orsilta kuuluetuksi oopperaksi. |
|
| Tämä Kukko ei alkuun vaikuta Kukolta
ollenkaan. Tarkempi tutkiminen osoittaa sitten pieniin yksityiskohtiin
ulottuvan hyvän maun. Maan ja Metallin yhdistelmä tekee
vakautta ja tarkkanäköisyyttä, joka kohdistuu käytännön
asioihin aina pakkomielteeksi saakka. Kukon suorapuheisuus ikäänkuin
typistyy ja tiivistyy, tämä Kukko ei ole puhelias, mutta se
mitä hän sitten sanoo, osuu kohteeseen piiskan sivalluksen lailla,
sanat ovat yleensä töykeitä. Pikkutarkkuus kohdistuu omaan elämään, tältä kukolta jää luultavasti siisti pino omaelämänkertaan tarkoitettuja yksityiskohtaisia muistiinpanoja kaikseta siitä, mitä hän on elämässään tehnyt. Hän vielä vilpittömästi uskoo, että ne kiinnostaa tulevia sukupolvia malli esimerkkinä siitä, miten tulisi elää. Hän on pikkutarkka elämän ja ihmisten kriitikko, mutta sympatiaa ja positiivisia viittauksia hänen kritiikistään on turha etsiä. Hän on hyvä kantamaan velvollisuuksia, eikä kaiken oikeudenmukaisuuden nimissä kaipaa tunnutstusta teoistaa, kun ei anna sitä muillekkaan. Hän suostuu huomioimaan vain puutteet ja korjattavat kohdat, jotka hän sitten tuo julki ja odottaa toisten korvat höröllä olevan valmiita korjaamaan puutteensa ja ottamaan vaarin hänen neuvoistaan. |
| Kukon vuosi on työntäyteinen, opiskelu
ja ylityöt ovat avainasemassa, että ei tarvitisi liittyä
työttömien alati kasvavaan jonoon. Nyt ei kepuli konsteilla pääse minnekkään, vaan Kukko arvostaa kovaa ja täsmällistä työtä, kokemus ja sinnikkyys ovat nyt arvossaan. Toisten siivellä ratsastaneet putoavat nyt satulasta, pikkutarkka Kukko katsoo asiat ja saavutukset pintaa syvemmältä. Todellisuus ja konkreettisuus nousee pikkutarkasti pintaan. Tämä on arvomerkkien ja armeejoiden kulta aikaa. Pikkutarkkaa järjestystä ja siihen liittyviä arvoja kunnioitetaan, mutta poliittisesti aika ei ole räjähdysherkkä. Tunkioiden huipulla tepastelevat Kukot arvostelevat kyllä toisiaan rajusti, mutta suoraan taisteluun ei uskalleta käydä. Kukkotappelussahan on liian suuri vaara vaurioitua itsekkin. Maailman kirjat sotketaan nyt niin perinpohjaisesti kaikenlaisella pikkukrääsällä, ettei niistä ota selvää kukaan, siinä sitten joudutaan yhteistuumin miettimään, mitä kaiken sotkun alta jää olellisena käteen. |
|
| Rotta osaa hyödyntää Kukon kommunikoinnin ja tänä vuonna juttu luistaa, liittyy se sitten minkälaisiin kommunikoinnin lahjoihin tahansa. Rotalla tai lähipiirissä on tänä vuonna häät. Tämä on Rotalle vauhdikas vuosi, jolloin liikutaan paikasta toiseen tuttavalauman ympäröimänä. Pikkusen itsehillintää ja vuosi menee ihan hyvin. | |
| Härän on pidettävä tänä vuonna yksityisasiansa piilossa, jos hän haluaa välttyä yksityisasioidensa levittelyä joka tunkiolta. Muuten Härkä on voimainsa tunnossa ja nauttii elämästä, sekä yksityiselämässä, että töissä. Pienet vastoinkäymiset saavat Härän vain entistä sinnikkäämmin tarttumaan asioihin ja hän voi yllättää ympäristönsä myös kohtalaisen konservatiivisilla toimilla ja huomautuksilla. | |
| Tiikerille tämä vuosi on masentava, hän ei ole nyt omissa energioissaan ja voi käydä epävarmana vaaralliseksi sekä itselleen, että ympäristölle. Epävarman ja vaivautuneen tiikerin päähän saattaa pälkähtää vaikka minkälaisia ajatuksia. On luultavaa, että hän hakee itselleen lauman, jossa voi tuntea olonsa turvalliseksi ja rauhottuu näin vuoden loppua kohti kuljettaessa. | |
| Pasifisti Jänikselle tämä on todella kauhea vuosi, Kukot kiekuvat tunkioilla militaarisia manifestejaan ja Jänis ressukka, joka inhoaa kaikkea aseisiin ja sotaan liittyvää, joutuu väkisin kuuntelemaan. Onneksi hänellä on omat ryhmänsä, joissa tuomitaan kaikki aseisiin ja väkivaltaan liittyvä. Tänä vuonna Jäniksen ei kannata ryhtyä mihinkään uusiin hankkeisiin. | |
| Lohikäärme piristyy tänä vuonna silminnähtävästi erilaisten iloisten perhe ja työtapahtumien siivittämänä. Piristynyt Lohikäärme tekee tänä vuonna hyvän vaikutuksen johonkin korkea-arvoiseen henkilöön josta on hyvötyä hänelle myöhemminkin. Vaikka Lohikäärme on nyt voimiensa tunnossa, hän ei tahdo saada mitään aikaan. | |
| Jos Käärme pystyy voittamaan luontaisen laiskuutensa ja ryhtymään toimeen, on hänellä nyt loistavat mahdollisuudet hioa tietojaan ja taitojaan ja parantaa asemaansa työssä. Kukon nirsouden huomioiden, Käärmeen on todella syytä olla tyytyväinen tämän vuoden mukanaan tuomista asioista. Perhe-elämä paranee myös muun mukana. | |
| Pienet vastoinkäymiset toistuvat ja saavat Hevosen hiljentämään raviaan, hän joutuu nyt hieman pilttussa miettimään omia hyviä ja huonoja puoliaan. Hänen tulee nyt paneutua omiin ominaisuuuksiinsa avoimin mielin ja vilpittömästi, tämän itseanalyysin tulos kantaa kyllä sitten tulevaisuudessa hedelmää. | |
| Vuohi ei oikein pysy nyt kasvavan työpinon kanssa tasoissa ja töitä jää tekemättä. Töistä hän herkästi valitsee mieluisimmat ja jättää rutiininomaiset tekemättä- nehän turruttavat herkkiä aisteja. Vuohi onnistuu tämän vuoden aikana elämään visaa vinguttaen reilusti yli varojensa, mutta viihtyisästi. Tämän tohinan keskellä hän ei unohda miellyttää niitä ihmisiä, joista hän on riippuvainen.. | |
| Nyt asiat luistavat vikkelästi vain Apinan omassa päässä. Vakavan ja totisen Kukon vuonna ei pelleilyyn ja juonitteluun oikein tahdo löytyä kavereita. Nyt voi punoa juonia ja analysoida vastustajia, heitä ei kannata aliarvioida vaan he osaavat luultavasti pelata yhtä kieroilla konsteilla kuin Apinakin. Apinan kannattaa kiinnittää huomiota myös terveyteensä. | |
| Omissa energioissaan Kukko tuntee maailman jälleen turvalliseksi paikaksi, jossa kaikki on järjestyksessä. Nyt hänen ideansa saavat vastakaikua, auttajia löytyy suurimpienkin hankkeiden rahoittamiseksi. Nyt on oikea aika toteuttaa pitkäaikainen, tarkasti suunniteltu hanke, jota hän on salaa suunnitelut jo pitemmän aikaa. Mahdolliset vastukset on nyt helppo kääntää itselle voitoksi. | |
| Koira ei ole nyt oikein hyvävointinen ja siitä johtuen hän on myös äkäisempi kuin tavallisesti. Herkästi hän tekee huomautuksia, jotka ärsyttävät toisia ja saavat näin ristiriitoja aikaan. Koiran olisikkin tänä vuonna hyvä hakeutua koppiinsa ja nuolla vanhat haavat terveeksi kaikessa rauhassa, ettei uusia tule. Niin kutsutut ystävät ymmärtävät juuri sen verran, että ohi kulkiessaan hihkaisevat kopin suuntaan, " Parane pian"! | |
|
Sika
|
Kun Sika jaksaa nyt kärsivällisesti antaa tulla, kaikki, mitä annetaan, ongelmat ratkeavat ajallaan itsestään. Joku yllättävä asia vaatii koko huomion ja Sika joutuu jättämään kaikki muut asiat, saadakseen esille nousseen asian kuntoon. Asiat tulevat kuntoon ja vuodesta muodostuu kaikesta huolimatta Sialle aivan hyvä. |