Merkurius
Merkurius on Persoonallinen planeetta, se symboloi kaikkea sitä kommunikaatiota, viestien tuottamista, välittämistä ja ymmärtämistä, johon yksilö kykenee tai on tarkoitus kehittyä.

Vaikka pienellä lapsella on paljon hermosoluja aivoissa, niiden solujen välisiä kytekentöjä on vähän. Tilannetta voisi havainnollistaa vaikka niin, että koko kansalla on puhelimet, mutta yhteyksiä ei ole rakennettu. Nämä yhteydet rakentuvat kokemusten ja harjoittelun tuloksena. Lihaksiin, niiden hallinnan opettelu, abstrakteille alueille, lukemisen ja kirjoituksen opettelu jne. kaikki mihin ihminen pystyy tulee rakentaa yhteyksiksi, viestien kulkemiseksi ja tätä Merkurius symboloi.
Merkurius mystiikassa;
Merkurius oli
Jumalten sanansaattaja, jolla oli lupa kulkea sinne, minne muilla ei ollut asiaa, manalaan, kuolleiden valtakuntaan ja tulla sieltä vielä pois.
Kuolema ei ole vielä kauankaan ollut niin steriili asia kuin se tänä päivänä on, vaan kuolleilta on kautta aikojen eri kulttuureissa haettu myös apua jopa keinoja elävien auttamiseen ja parantamiseen.
Merkuriuksen sauva onkin vielä tänäkin päivänä terveydenhoidossa auttajien symbolina, siis tieteellinenkin lääketiede on hyväksynyt symbolikseen tämän Merkuriukseen liittyvän mystiikan.
Astrologisella kartalla tämä ilmenee Merkuriuksen Merkurius ja Pluton , kuoleman herran, välisistä aspekteista.
Merkurius kehossa;
Näitä tarttumakohtia, joiden välille syntyy muistirakenteita sanotaan synapseiksi. Viestit etenevät hermosäiettä pitkin säköisinä impulsseina ja synapsissa tapahtuu kemiallinen purkaus, joka vie viestiä eteenpäin.
Merkurius on siis jo solu tasolla ilmaa ( sähkö) ja konkreettista
( Kemiallinen purkaus) samoin se astrologiassa hallitsee näkyvää Neitsyt ja näkymätöntä Kaksoset.

Solut ikäänkuin tarttuvat toisiaan kädestä aina kun syntyy uusi muistijälki. Mitä useammin sama toistuu, sitä tiukempi kättely
Laitan tähän lyhyesti mitä Merkurius eri Eläinratamerkeissä voisi merkitä. Merkitykset ovat ohjeellisia ja niiden tarkoitus on toimia oman ajattelun pohjana, eikä ohjata sitä.
Tulee huomioida myös HUONE , muut ASPEKTIT ja tietenkin kartan kokonaisuus.
Silläkin on merkitystä, kumpi kartallasi korostuu, ilma vai maa muissa yhteyksissä, onko Aurinko, Nousumerkki, Kuu tai Noususolmu näissä elementeissä. Ilma korostaa Merkuriuksen Sahköistä puolta, Tuli Ilman vastamerkkinä sitä, että energiat tulisi saada tasapainoon. Maa korostaa Merkuriuksen konkreettista puolta, tekemistä ja sen tasapainoon saamista emotioitten kanssa, jota symboloi Maan vastamerkki Vesi.
Oinaassa Merkurius antaa voimaa perusolemukseen, kehon toimintoihin ja energisyyteen. Positiivisessa asemassa ihmisen kyky hallita kehonsa ja olla urheilullinen ja dynaminen on hyvä. Jos kartalla on haasteita, voi tämä yhdistelmä purkautua niiden mukaisina ylilyönteinä tai kykenemättömyytenä hallita omaa ulospäinsuuntautuvaa toimintaa.
Häräss merkurius nostaa maanläheisen konkreettisen tekemisen etusijalle. Käsillä kaiken kaunin aikaansaaminen on tärkeää ja merkityksellistä. Positiivisissa asemissa henkilö on kykenevä luomaan ja näkemään kaunista ympärillään. Jos kartalla on paljon vaikeita haasteita voi konkreettinen suuntautua myös kauniin tuhoamiseen, konkreettiseen hävitykseen.
Kaksosissa Merkurius on omassa merkissään ja ilma elementissä. Todellisuus voi olla joskus kaukana kun ideat lentävät, mielikuvitus ja visiointikyky on hyvä mutta pitkäjännitteisyys ideoiden toteuttamiseen voi ollakkin sitten vaikeampi saavuttaa, varsikin jos kartalla on sensuuntaisia haasteita. Mielikuvitusrikas seikkailija.
Ravussa Merkurius herkistää henkilön erittäin voimakkaasti. Tiedostamattomasta pulppuaa informaatiota, pelkoja ja tuntemuksia, jotka nostavat emotiot huippuunsa ja saavat aikaan tarvetta kehittää syvää tunteiteiden ja tunnemaailman tutkimista. Herkkyys reagoida ja pelätä voi kääntyä moneen suuntaan, Mars antaa ehkä parhaiden osviittaa kartalla tästä suunnasta, noususolmu siitä mihin tulisi pyrkiä. Pelot on tavalla tai toisella käytävä läpi, muuten niistä ei pääse irti.
Leijonassa Merkurius on voimainsa tunnossa, kommunikaatio sekä sisäisesti, että ulkoisesti pelaa hyvin ja mieli on tuottelias, mielikuvitusta riittää. Kyky ilmaista itseä on hyvä, siitä mitä ilmaistaan voidaan olla sitten monta mieltä ja jos tällä Kuninkaalla ei ole kuulijakuntaa puhe, toiminta ja muukin tuotteliaisuus voi mennä narsistiseksi. Tässä taas tulee huomioida kartan muut valmiudet ja haasteet. Yleensä hyvä asema Merkuriukselle
Neitsyessä Merkurius on omassa merkissään ja ehkä eniten mystiikan symboliikan mukaisesti hakemassa parannusta Haaden virran takaa. Tätä vanhan kuolemaa ja uuden syntymää käydään läpi ennen kaikkea emotionaalisella tasolla. Tunteet ja herkkyys tulee saada tasapainoon ( vastamerkki Kalat ) , se vaatii usein kriittistä suhtautumisa. Se mihin tämä kriittinen suhtautuminen suuntautuu käy ilmi Merkuriuksen huonesijainnista ja aspekteista. Jos on paljon haasteita on vaarana, että viestit ulospäin ovat katkeria ja kitkeriä mutta oma kehittyminen unohtuu. Mehän olemme täällä vain kehittämässä omaa tietoisuuttamme ja ymmärrystämme. Tässä Merkuriuksen asemassa se tulisi suunnata pyyteettömyyteen arvostelun sijasta. Emme voi muuttaa toista, vain itseämme, emme voi korjata epäkohtia ennekuin huomaamme ne ja löydämme parannuskeinon.
Vaaássa Merkuriuksen toiminta ei ole pelkästään yksilöä itseään koskeva vaan siihen liittyy kiinteästi joku sosiaalinen ryhmä. Ryhmän arvomaailma sitten pitkälle asettaa ehdot joko rakentavat tai haasteelliset. Näit voi yrittää tutkailla huonesijainnista sekä Jupiterin ja Sarurnuksen sijainnista kartalla. Tämä on sosiaalisen mielipidejohtajan asema. Henkilö on ikäänkuin kytketty verkkoon läheistensä kanssa, siitä voi seurata sekä positiivisia asioita mutta myös haasteita. Oma minäkäsitys voi hämärtyä liikaa, samoin ymmärrys omien tekojen vaikutuksista ja merkityksistä toimiessa vain ryhmän eteen.
Skorpionissa Merkuriuksen okkulttinen puoli pääsee voimallisesti toimimaan. Kuten aina rajantakaisten asioiden kohdalla, niin tässäkin on mahdollisuus ja vaara samassa paketissa ja koko kartta tulee tutkia hyvin, että kartoitus onnistuu. Pluto, kuoleman herra on Skorpionin hallitsija ja Merkurius ainut sanansaattaja, joka pääsee hänen valtakunnsataan takaisin kuolevien pariin, jolla on lupa ylittää tuonen virta kumpaankin suuntaan. Vainajilta ja muiltakin tasoilta avun hakeminen voi onnistua Merkurius Skorpionissa henkilöiltä mutta ei tule vähätellä vaaraa toiminnan kääntymistä myös tuhoa ja kuolemaa ihannoivaksi. Pluton ja Marsin sijainti kartalla on tarkoin tutkittana.
Jousimiehessä Merkurius on omassa vastamerkissään. Tasapainottumista siis kaivataan toiminna ja ymmärryksen suhteen. Levottomuuden ja idearikkauden suuntaamattomuus tulisi kytekä johonkin koko yhteisöä palvelevaan ideologiaan. Matkasaarnaajan Merkuriusken sijainti ja sopii yhtähyvin vaikka kansainväliselle tietotekniikan konsultille ja kaikelle siltä välilä. Mielikuvitus on rikas ja utelias ja voimaa riittää ainakin itseä kiinnostavien asioiden toteuttamiseen.
Kauriissa Merkuriuksen liikkuvuus on estynyt ja rajoittunut konkreettiseen. Perinteet, suku ja ankara kasvatus ovat voineet ruokkia puhumattomuutta ja ehdottomuutta, joka on estanyt luovuuden. Saturnuksen sijainti kartalla antaa lisäosviittaa siitä, mikä kahlitsee ja pitää otteesaan. Tukahdutettu luovuus voi ilmetä raajojen sairauksina ja luuston ongelmina. Terapiana voisi kokeilla musiikkia tai kirjoittamista. Tietenkin kaikki muutkin ovat hyviä, jos ne henkilöstä siltä tuntuu. Tulos ei ole tärkä vaan tukkeutumien avautuminen!
Tämä Merkuriuksen asema voi tarkoittaa myös palvelemista vanhoissa organisaatioissa tai sukuyrityksissä ilman mahdollisuutta omaan työhön vaikkutaamiseen.
Vesimiehessä Merkurius on omassa elementissään visuaalisuuden suhteen, sähköinen puoli korostuu Vaaán hallitsijan Uranuksen mukaisesti mentaalitasolle. Kyky älykkääseen tulevaisuuden visiointii voi olla suuri, kunhan vastamerkin Leijonan symboloima Ego on tasapainoittunut ja oman itsen korostus häipynyt. Emotiot ja arvosteleva kriittisyys ja turha pikkutarkkuus on saatavakin tasapainoon, ennenkuin tämä Merkuriuksen asema pääsee näyttämään todelliset voimansa universaalina visioijana, joka kykenee hahmottamaan laajoja älyllisiä kokonaisuuksia.
Kaloissa Merkurius on taas vastamerkissään, suhteessa Neitsyeen. Ihminen ei voi saavuttaa Kalojen symboloiman Neptunuksen tasoa omassa fyysisessä olemukseessaa vaan tässä merkissä ollaan tekemisissä pelkästään Merkuriuksen sähköisen puolen kanssa. Sen voi saavuttaa vasta, kun Neitsyen symboloima asioiden pieniin palasiin hajoittaminen ja analysointi on fyysisellä tasolla tehty, viat huomattu, analysoitu ja parannettu. Pyyteettömän rakkauden tulee saavuttaa jokainen fyysisen kehon solu, ennenkuin se voi ilmentää itseään eetteerikehossa.