Kalat
Vastamerkki Neitsyt
Kalat
Muuttuva Vesi
Viereisessä kuvassa on piirretty ns. apukartta, jonka avulla voidaan hahmottaa oman aurinkomerkin valmiuksia ja haasteita aivan normaalien aspektien tapaan.
Kalojen merkki asetetaan Auringon hallitseman Leijonan merkin kohdalle ja katsotaan apukartalla sijaitsevat merkit.
Apukartan Kaloille tulee sulkeutuva kvinkunssi , joka on pakottava aspekti, oman aurinkomerkin energioihin on pakottava suhde, syvälle Kalojen ja Neptunuksen symboloimaan intuitiivisuuteen, eetterikehon herkkiin energioihin ei voi olla menemättä. Neptunuksen, Kalojen hallitsijan mukainen todellisuuden hämärtyminen on käytävä läpi.
Kalojen suuret sosiaaliset valmiudet toimia oman yhteisön keskellä, tulee sekstiileistä joissa yhdistyy Kauris Kaksoset - sosiaalinen kommunikaatio ja liikkuvuus sekä Härkä Vaaka - perinteet ja perhe yhdessä Vaaán symboloiman sosiaalisen arvomaailman kanssa. Oma arvomaailma vastaa hyvin sosiaaliseen arvomaailmaan.
Myös Kaksosten hallitsija, Merkurius, joka on myös Kalojen vastamerkin Neitsyen hallitsija, toimii automaattisesti. Kauriin symboloimaan konkreettiseen, estettyyn ja rajoitettuun fyysiseen olemukseen tulee Merkuriuksen eri tasojen väliset viesti automaattisesti ja ne on pakottavasti käytävä läpi opposition kautta niin kauan, että polarisuus tasapainottuu.
Kalojen haaste, neliö aspekti Kaksoset Skorpion yhdistelmään ja Härkä Jousimies yhdistelmään tuo tavallaan sekstiilien valmiudet myös haasteeksi. Kaksosten ja Skorpionin toimimista yhdessä voi kuvat Kaksosten hallitsijan Merkuriuksen syvimmän merkityksen ilmenemänä. Onhan merkurius ainut Jumala, jolla on oikeus liikkua maan, taivaan ja manalan välillä. Tätä manalaa taas hallitsee Skorpionin hallitsija Pluto, kuoleman ja uudelleen syntymän herra.
Kalojen tulee tavalla tai toisella oppia elämässään ymmärtämään tätä ihmistä suurempaa kokonaisuutta.
Tämä ymmärrys on tuotava omaksi filosofiaksi Jousimies, siihen arvomaailmaan ja konkretiaan Härkä, jossa hän asuu ja elää.
Kolmio aspekteissa yhdistyy vesi ja tuli elementit, lyhyesti tunteet ja toiminta. Skorpion Oinas yhdistelmässä tulee menneisyyden vaikutuksia toiminnasta aikaisemmissa elämissä kuoleman ja kuolleiden kanssa, joka tietoisuus tulisi saada nyt auttamaan neliön haasteen ymmärtämistä eri tasojen olemmassaolosta.
Rapu Jousimies yhdistelmä toisessa kolmiossa tuo emotiot ja Kuun vaikutusten merkityksen oman toiminnan ja eteenpäinmenon kannalta uudelleen aktivoitavaksi tähän päivään sopivaksi. Kyky intuitiivisuuteen reaktioiden siasta tulisi saada käyttöön, että suuri tietoisuus voisi turvallisesti toimia, eikä mieli hajoaisi pelkojen ja alemman mielen toimintojen johdosta. Ravun alempi hallitsija Kuu tulisi kyetä nostaa Ravun henkiseksi hallitsijaksi, Neptunukseksi, joka on myös Kalojen hallitsija. Näin puhdas yhteys omaan fyysisen kehon tuntumassa olevaan eetterikehoon toimii ja yksilö voi toteuttaa Jousimiehen symboloimaa liikkuvuutta ja uskallusta elää päivä kerrallaan.

Eetterikeho sijaitsee aivan fyysisen kehon tuntumassa, noin parin sentin päässä siitä ja kruunuchakran kautta tuleva puhdas intuitiivinen tieto voi yhdistyä fyysiseen olemukseemme vain tämän Eetterikehon kautta sitten, kun chakrat ovat puhtaita yksilön itsekkäistä egon vaateista.