Chiron - sisäinen opas teemoja ovat:
Etsintä, fanatismi, Guru Haavoittaja, haavoittunut, parantaminen
Koettelemukset, kuolevaisuuden hyväksyminen, kutsumus Kärsimys,
menetys, tietoisuuden laajeneminen, Opettaja, pappi , parantaminen Vaellus,
viisaus, vihkimys, uudelleensyntymä,
* Antiikin myyteissä Chiron toimi opettajana ja " haavoittuneena
parantajana ", joka on Chironin tunnetuin rooli astrologiassa. Chiron
antoi vihkimyksen sankareille, määrittelemällä kunkin
erikoislahjakkuudet ja lähettämällä nämä
sitten tehtäviinsä.
* Chiron käytti parantamisessa hyväkseen unia, musiikkia,
eläimiä, kasveja, puita, erityisiä kiviä ja metalleja
sekä eläinsymboleja.
*Maapallon parantaminen tulee aloittaa yksilöstä, on Chironin
teema.
* Joidenkin uskomusten mukaan Chiron oli alunperin opettaja Atlantiksella.
Antiikin myytin mukaan Chiron kehitti parannustaitonsa oman paranemiskriisinsä
kautta opettaen, miten parannutaan rohkeuden ja kuolemanpelon voittamisen
kautta.
Herkkien ihmisten kartalla Chiron on ¤ yhtymässä
AC:hen, IC:hn,DC:hen tai MC:hen tai ¤ neliössä tai konjuktiossa
kuunsolmuihin. Silla on useita aspekteja persoonallisiin planeettoihin.
¤ Korimuotoisen kartan planetta, joka ikään kuin vetää
muita perässä, on Jousimiehen tai Neitsyen merkeissä, tai
näissä merkeissä on planeettakasauma.
* Entisistä elämistä heijastuva parantaja, astrologi
ilmaantuu, kun Chiron on 6. tai 12. huoneessa, Chiron on perääntyvänä
tai jos Chironilla ja Neptunuksella on useita aspekteja muihin planettoihin
Chironin kiertorata Saturnuksen ( keho ) ja Uranuksen ( mieli )
välissä viittaa siihen, että parantuaksemme, meidän
tulee kyetä yhdistämään keho ja mieli. Samaa korostaa
nykylääketiede psykosomatiikan tutkimustulosten valossa, psyyke
( mieli) ja soma ( keho ) ovat suorassa yhteydessä ja jos psyyke
kärsii, sairastuu kehokin ennen pitkään. Vasta vapauduttuamme
Saturnuksen rajoituksista saamme korkeampioktaavisen Uranuksen , Neptunuksen
ja Pluton energiat käyttöömme ja tulemme kykeneviksi työskentelemään
mestarien kanssa. 
Chiron korostaa energioita, ei asioita ja tapahtumia kuten esim.
hieroglyfi linnusta ei merkitse vain lintua vaan kommunikointia jostakin
pisteestä toiseen, taitoa aistia kyseinen vuodenaika ja se , miten
tulisi reagoida säätilaan ja tähtikuvioihin.
Chiron auttaa meitä pääsemään irti Saturnuksen
rajoituksista ja pääsemään kosketuksiin Uranuksen
kosmisten energioiden kanssa, Chironin sijainti taivaalla ja tähtikartalla
on se energiapiste, joka vetää puoleensa taivaallista aikaa
ja paikkaa. Chironin kiertoaika on noin 50 vuotta, joka numeroloogisena
lukuna edustaa vaikean tehtävän loppuunsaattamista.
Uranuksen opposition aikaan( noin 42 vuotiaana) tapahtuu kehossa
neurologisia vaikutuksia, kun kundalini-tuli ensimmäistä kertaa
nousee selkäydintä pitkin ja avaa chakrat kolmanteen silmään
saakka.
* Chiron, puoleksi eläin ja puoleksi ihminen, jätti jälkensä
psyykkeemme syviin kerroksiin ja tämän arkkityyppi on liitto
eläimellisen ja inhimillisen puolemme kanssa Solarpleksuksessa.
Hyvän ja pahan voimien välinen taistelu on symbolien kertoman
mukaan Pluton ( =evolution kierto), eikä seksuaalisuuden voimien
aiheuttama. Jos chakroissa on tukoksia, emme ole oppineet hyvin läksyjämme
energiavirta jää jumiin aiheuttaen fyysisiä ja psyykkisiä
ongelmia. Tämän takia myös chakroja ei saisi väkisin
avata ennen 40 ikävuotta.
* Chironin paluu, noin 50 v. avaa kruunuchakran, muuntaen yksilön
jatkamaan kaikki shakrat avoinna eteenpäin. 
Chironin kierrossa
ovat tärkeitä neliöpisteet, konjuktio, avautuva
neliö, sulkeutuva neliö ja oppositio, jotka kuvaavat merkittäviä
käännekohtia elämässä, maksimaalisia stressiaikoja,
mutta myös valaistumisen hetkiä.
Oppositio voi tuoda samoja haavoittavia kokemuksia , joskus
elämä on jo opettanut mutta paljon on myös niitä,
jotka tarvitsevat jonkun järisyttävän pysäytyksen
alkaakseen miettiä syvemmin asioita.
Sulkeutuva neliö, olemme jo kasvaneet kypsemmiksi, mutta
jos olemme eläneet perittyjen Saturnuksen rakenteiden mukaisesti
laiminlyöden sielumme elämän, voi tämä vaihe
olla hyvin tuskallista aikaa. Minän petokset tulee surra ja vapauttaa,
tilinteko omalle sisäiselle olemukselle.
Chironin paluu ( 50 vuotiaana), pistää liikkeelle
mahtavia muutoksia sillä kurssilla, jonka sielu on elämäntehtäväkseen
valinnut. Ihminen saa neljännen tilaisuuden joko syntyä henkisesti
uudelleen tai kuolla. Ellei aiempia haavoittavia tilanteita ole tunnistettu
voi esiintyä depressiota aikaisempaan haavoittavien kokemusten
noustessa taas pintaan.
Aspektit planettojen välillä syntymäkartalla ovat
tietoisuuden leikkiä. Planettojen aspektit ovat kyseisen sielunenergian
laatu ja huonesijainti on kuin modeemi ilmentymälle, jonka kautta
oikea resonanssi pääsee yhdistymään yksilön hologrammiin.
Tietoisuuden ( sieluntason) ja yksilön( fyysisen ilmenemän)
tulee olla samalla aaltopituudella kyetäkseen yhdistymään.
Huonesijainti , kokemukset, osoittavat Saturnusmaailman , muodon tason.
Tämä meidän pitää saada soimaan samaa säveltä
Uranus, mentaalitason tietoisuuden kanssa.
Yhtymän merkitys on kuin uusi siemen, joka yhdistää resonoinnin
uuteen Kuuhun ( Nimbus ), jolloin kaikki Galaktiset planetat ovat täydellisesti
avoinna Maa planeetalle. |
|
Chiron Eläinradan merkeissä |
Oinaassa
1963-1977

|
Oinaassa
Identiteetin etsiminen korostuu tässä
maassa. Kysymykset, kuka minä olen ja miksi olen täällä,
mitä muut haluavat minusta , ovat tyypillistä ? Tällä
tasolla kysymyksistä tulee Chironisisa, elämän ja
kuoleman kysymyksiä siihen asti, kun tyydyttäviä
vastauksia löytyy. Vastaukset esittävät suurempaa
roolia kuin sanoman sisältö. Etsimisvaiheessa luonne on
levoton ja turhautunut mutta vastaukset tulevat ajallaan, siitä
Chironin prosessi pitää huolen. 1918 - 1926 ja 1963-1977
Chiron syklien aikana ilmapiiri on hyvin henkinen ja pioneerimäinen.
Nämä ihmiset tunsivat jo lapsena tarvetta kantaa huolta
perheestään ja tämän lapsuuden heijasteena oman
itsen olemassaolon kysymykset nousevat voimakkaasti esille |
Härässä
1977- 1984

|
Härässä:
Materialististen arvojen etsiminen tulee korostetusti esille tässä
merkissä. Tämä asema tuo materialististen arvojen
kriisit kriittiselle tasolle, mikä on oikein tai väärin,
pysyvyyden ja menetyksen. Henkilöt, joilla on tämä
Chironin asema, tuovat harvoin esille mitään uutta, mutta
he saavat toiset uskomaan ajatuksiinsa ja vakiinnuttavat näin
vanhojen arvojen asemaa.
He nostavat myös omien kriisiensä kautta perheen ja moraalin
arvoja yhteiskunnassa esille. |
Kaksosissa
09/04/1984 - 22/06/ 1988

|
Kaksosissa:
Kriisi ilmenee hermosysteemin tasapainon kautta. Henkilöt joilla
on tämä Chironin asema omaavat kyvyn saavuttaa kollektiivinen
tietoisuus, etenkin 1933 - 1938 syntyneet, jolloin Pluto manifestoitoitui
jälleen Maanpallolle. Heidän kriisinsä on löytää
uusi vastaanottavuus ja yhteys täällä. Tämä
ryhmä on hyvin tärkeä ihmiskunnalle kun he oppivat
huomaamaan puhumisen merkityksen perheen selviytymisen työkaluna.
Terapoiva astrologi joutuu työskentelemään kovasti
heidän kanssaan yrittäessään opettaa heitä
puhumaan ongelmista. Heidän tulee oppia ottamaan "kevyemmin".
Jos tämä kyky ei kehity tuloksena voi olla patoutumia,
jotka ilmenevät fyysisenä sairautena tai henkisenä
ja fyysisenä agressiivisuutena. Yhteys kollektiiviseen tajuntaan
( astraali tasoon) voi hajoittaa mielen niin, että mielikuvat
ja todellisuus sekoittuvat. |
Ravussa
01/01/1940 - 17/06/ 1941 , 22/06/
1988 - 21/07/1991

|
Ravussa:
Chironin kriisi on tässä merkissä kulttuurin juurien
ja yksilön henkilökohtaisen tuotteliaisuuden välillä.
Kriisi omien vaikutusmahdollisuuksien suhteen suhteessa kulttuuriin
ja planeettamme. Tämä asema on rankka, koska menneisyyteen
ei voi palata ja etsiä vastauksia ja tulevaisuuteen ei ole
mallia.
Taistelu Saturnuksen kontrollista irtipääsemiseksi ja
Uranuksen sähköisyyden vastaanottamiseksi on kuvaavaa
Chironille Ravussa.
Olemme itseasiassa paljon vapaampia, mutta tämän Chironaseman
omaavat etsivät turvallisuutta, kunnes löytävät
sen itsestään. |
Leijonassa
18/06/1941 - 27/07/ 1943 , 22/07/
1991 - 04/09 1993

|
Leijonassa:
Tässä asemassa nousee esille egon kriisi, Leijona / Vesimies
polarisuus tahdon oppitunti. Ego haluaa irrota korkeamman itsen,
kuolemattoman sielun otteesta ja tuoda sen ilmentymään
. - Minä Itse -
He pitävät kynsin hampain kiinni egostaan niinkauan kuin
mahdollista. He eivät voi käsitellä Uranuksen energiaa
ennenkuin heillä on tarpeeksi kypsyyttä. Nämä
kaipaavat yleensä paljon huomiota ja ovat epätoivoisia
jos eivät sitä saa, heillä on yleensä erittäin
vaikea Saturnuksenpaluu ja kypsyys tulee Uranuksen opposition myötä.
Kun he viimeinkin antavat egon väistyä ja tajuavat suuret
lahjansa he saavuttavat korkeimman tahdon tai Uranuksen dynaamisuuden. |
Neitsyessä
25/03 1945 - 22/7/1945
, 05/09/1993 - 08/09/1995
 |
Neitsyessä:
Alhaisen Saturnus-energian hallitsemat miehet ovat tässä
asemassa usein niitä, jotka käyttävät matalat
värähtelyt antautumalla työhön ja ilmentävät
Uranusta poikkeavalla seksuaalisella halulla. Naiset pyrkivät
ilmentämään ehdotonta voimaa kotona ja työssä
ja menettävät näin kontrollin kummastakin.
Neitsyen hallitsija Merkurius tuo herkästi tässä
Chironin asemassa kriisiin suuria negatiivisia illuusioita. Työn
parantavaa merkitystä Neitsyessä ei ole aikaisemmin ymmärretty
painottaa tarpeeksi, se on paras terapeutti . |
Vaaássa
19/11/1944 - 24/03/1945 ;
23/07/1945 - 10/11/1946 ;
09/09/1995 - 29/12/1996
, 06/04/1997 - 03/09/1997
 |
Vaa'assa:
Vaa'assa tasapainottuu vastuu itsestä ja toisesta puolesta.
Ymmärrys on kuin kamera joka kuvaa itseä toisten näkökentästä.
Tähän kuuluu tasapainottamisen tarve ja itsensä havainnointi
saavuttaakseen tasapaino toisten kanssa, välittämättä
yksilöllisyyden menettämisestä.
Tämä jatkuva havainnointi tuottaa ennenpitkää
loistavan kyvyn tulkita toisia ihmisiä. |
Skorpionissa
11/11/1946 - 28/11/ 1948 ; 04/09/1997 - 07/01/1999
; 02/06/1999 - 22/09/1999
|
Skorpionissa: Chironin tässä asemassa
nousevat Pluton evoluutioon vaikuttavat ja muutosta aiheuttavat
energiat yksilölliselle tasolle. Evoluution ( kehitysprosessin)
energia on Chironista ja se kohdistuu Pluton syvyydellä ja
vaikuttaa suoraan aikaan ja paikkaan. Tämä on laaja-alainen
energia joka vaikuttaa aina kun siirrytään ajasta toiseen,
nyt Kaloista Vesimieheen, nostaen haavoittavat kokemukset yksilöä
suuremmille, yhteiskunnallisille tasoille.
Tämä on myös henkilökohtaisen evoluution erityinen
aika jolloin tulee erittäin voimakkaita inkarnoitumisia sekä
Pluton korkeista, että hyvin matalista energioista kummittelemaan
muille. |
Jousimiehessä
29/11/1948 - 09/02/1951 ; 19/06/1951 - 04/11/1951
-syyskuu 1999
|
Jousimiehessä:
Chironin kriisi on korkeimman itsen yhdistäminen tietoisuuteen.
Kaikkien aikaisempien inkarnaatioiden oppi tulisi yhdistää
ja tuoda opetettavalle tasolle. Ennenkuin tämä on mahdollista,
mestari ohjaa heitä Jupiterista käsin hankkimaan kokemuksia
esittämään monia kysymyksiä ratkaistavaksi.
Ei ole sattuma, että ne joilla on Chiron Jousimiehessä
1948jälkeen 1951 saakka kokevat Uranuksen opposition 1987-89
myös Chion oppositiossa Uranukseen ja yhtymässä Uranukseen
ja Saturnus Yhtymässä Uranukseen.
Heistä on tuleva Chironisten voimien opettajia ja heidän
tehtävä on olla auttamassa vaikeaa vaihetta Agvariuksen
aikaan siirryttäessä.
Uskotaan, että Jousimies hallitsee Chironia ja mestarit, jotka
yrittävät ottaa meihin yhteyttä asuvat Jupiterissa.
Monilla jotka ovat syntyneet noin -50 on Chiron Jousimiehessä
ja Saturnus Neitsyessä neliössä Chironiin. Tämä
tarkoittaa sitä, että Saturnus pitää otteessaan
valtisia vimia siihenasti, kun Uranus oppositio on käyty ja
mahdollisesti Chironin paluuseen asti. |
Kauriissa
10/02/1951 - 18/06/1951 , 05/11/1951 - 28/01/1955
Joulukuu 2001
|
Kauriissa
Chironin kriisi käydään karmallisena menestyksen
ja kasvun tasapainon löytämisenä itsessä.
Tämä on vaikea asema, koska yksilö on investoinut
kokemuksensa, mutta hänellä ei ole valmiuksia niiden
käyttöön.
Heidän on erittäin vaikea olla avoimia toisille ja tämä
puoli tulee saavuttaa ansaitakseen menestyksen ja voiman. Matkaasiivittää
suuret vaikeudet löytää tietä toisten ihmisten
luo ja usein he elostelevat yksin vuoren huipulla. Uranuksen voima
kahliutuu tässä asemassa Saturnuksen muotteihin.
Heidän tulee hinnalla millä hyvänsä saada
kaikki, mitä he haluavat, usein he saavatkin, mutta jäävät
yksin.
Yksinäisyys ajaa ennenpitkään Chironiseen oppituntiin
kuuntelun opettelusta kunhan oppi ja arvot on saavutettu.
|
Vesimiehessä
29/01/1955 - 26/03/1961 , 20/08/1960 - 20/01/1961
Joulukuu 2005
 |
Vesimiehessä
Ongelmana on olla suosittu, toisten ympäröimä, vastakohta
Chironille Kauriissa. Korkein tietoisuus, Uranus ei voi ilmetä
ilman Saturnuksen muotoa ja ruumista.
Vesimiehessä esille nousee ekologinen kriisi; eläin/ ihminen
, maa/ taivas , ruumis/ sielu , kaiken olevan ekologinen kehitys
ja sen ankkurointi muotoon.
Sähköinen Vesimies edustaa idealismia parhaillaan ja tämä
idealismin lahja tulisi tuoda kulttuurin osaksi.
Heidän tulee kuitenkin olla varovaisia, kiinnittyä kulttuuriin
ja maahan, tulla realistisiksi. Vasta sitten he voivat käyttää
suurta potentiaalia. |
Kaloissa
21/01/1961 -31/03/1968 ,19/10/1968 -30/01/1969
Joulukuu 2011
|
Kaloissa
Kriisiä siivittää universaali yhteys Jumalaisiin
voimiin. Yksilö kuulee seireenien kutsun merten yllä,
musiikin, joka on muille vaikeatajuista.
Tämä on kiehtova asema, jossa on käsin tunnettava
ote Neptunuksesta. Ihminen ei voi käsittää todella
mitään, ennen kuin on itse kokenut sen fyysisellä
tasolla, tunne ( astraali), mentaali ja henkisellä tasolla.
Neptunus on ainoa planeetta, joka saa muodon eteerisessä materiaalissa
maapallolla.
Tähän asemaan liitetään huimat eteeristen värähteiden
konkreettiset kokemukset, kummitukset ja polterkaistilmiöt
ennen kuin on käsitteitä ymmärtää ilmiöiden
todellinen olemus ja päästä herkkyyden kanssa astraalitason
harhojen yläpuolelle.
Mikään voima universumissa ei ole hyvä tai
paha, on vain kysymys käyttäjän kyvystä
tai kyvyttömyydestä suhteessa näihin voimiin. |
|
|
Chiron huoneissa
|
| I

|
I Chironin voima toimii ihmisessä
itsessään ja se ilmenee ympäristöön pääosin
henkilökohtaisen karisman kautta.
Heidän karismansa saa ihmiset kiinnostumaan siitä, mitä
he puhuvat tai esittävät enemmänkin kuin sanoman
sisältö.
Nämä ihmiset tarvitsevat voimakasta musiikkia pysyäkseen
keskuksessaan. Ensimmäinen huone käsittelee aina Egoa
ja persoonallisia rakenteita.
Egopohjaisia Chiron ongelmia on helposti, kun ihmiset ajattelevat,
että he ovat parantava voima. |
| II
|
II Chiron toimii II - VIII huoneiden polariteetin
kautta edustaen arvoja, jotka täytyy ensin itse sisäistää,
että voisi antaa jotain toisille.
Tässä asemassa voi olla taipumus tulla liian toiveikkaaksi,
mutta voimat joita huoneet edustavat, ovat voimakkaita ,Chiron Pluto
polariteetin kautta.
Oman arvomaailman kaottisuuden kriisi toimii parantavana prosessina. |
| III
|
III Kommunikoinnin kriisejä ja hajaannusta,
joka on tavallista nuorelle sieluniälle. Opettaja, joka ei
elä niinkuin opettaa, oppii tekemällä virheitä.
Heille tulisi näyttää, missä he ovat pudonneet
kehityksestä, mitä aikaisemmalla iällä se tapahtuu,
sitä parempi mahdollisuus sillä on herättää
omaan paranemisprosessiin.
Näiden Merkuriuksen hajanaisten voimien tunnistaminen ja kokoaminen
IX huoneen korkeampaan Minään auttaa kehitystä ja
edistymistä.
Seksuaalinen hajanaisuus, astraalitason viettielämä ja
korkeampi rakkaus tulisi kyetä yhdistämään,
ilman sitä voi seksin alue olla hurjia kokemuksia täynnä
ja identiteetti kadoksissa.
Imagon rakentaminen ja mediasirkus kuuluvat myös tähän
huoneasemaan. |
| IV
|
IV Miten syvä sisäinen
prosessi voi yhdistyä juuriin ja perheeseen.
Tieto siitä kuka minä olen I- huone , Yliminän löytäminen
II-huone , oman eheyden saavuttaminen III- huone, ovat vieneet kolme
Chironin kehitysvaihetta ja neljäs vaihe tarkoittaa sitä,
että yksilön täytyy etsiä juurensa ja löytää
koti " me olemme".
Tämä on tärkeää myös ajallemme ymmärtää,
että jokainen, joka parantaa itsensä parantaa myös
planeettamme.
Yksilöt, joilla Chiron on neljännessä, ovat yleensä
intensiivisiä, syviä ja hermostuneita. Eniten he tarvitsisivat
itsensä parantamista, touhutessaan yleensä muiden parissa.
He tietävät paljon tuskasta koska he elävät
intensiivisesti ja tunnistavat helposti, kun toinen kärsii.
He ovat kiireisiä itsensä parantamisessa ja turhautuvat
kun eivät voi käyttää energiaa toisten auttamiseen.
Chiron IV edustaa juurichakraa. |
| V

|
V Huone edustaa lasta, joka voi olla hirviö,
vaatien ainaista esilläoloa ja ensimmäistä huomiota
tai luovuuden voiman lähde.
Egon mielenkiinto on eettinen ja dynaaminen ja se voi tulla esille
vain kokemuksessa. Viidennen huoneen kokemuksissa vaikutus kaksinkertaistuu
ja latautuu usein eroottisesti, epätavallisin ja salattavin
keinoin.
Kokemukset pyritään piilottamaan "aikuisten" valvovan
katseen alta ja usein ne paljastuvat vasta kuoleman jälkeen.
Oman luovuuden voiman löytäminen positiiviseksi rakennusaineeksi
on viidennen huoneen parannusprosessin tulos. |
VI
|
VI huone yhdistetään Chironin tulkinnassa
lääketieteeseen ja parantamiseen. Saturnuksen huonesijainti
antaa osviittoja, millä alueella parantaminen tapahtuu - itsensä
haavoittumisen kautta mestariksi tuleminen. Saturnushan symboloi
fyysisiä rajoituksia, pessimismiä, totalisäärisyyttä
, luulosairauksia, kurinalaisuutta, vaillinaisuutta ja toiveikkuus
tulee myöhemmin, kun käydään läpi Saturnuksen
paluu, Uranuksen oppositio ja Chironin paluu.
Ellei joku tekijä kartalla ole keventämässä
energioita kuten Chiron Kaksosissa tai Vesimiehessä,
yksilö työstää tätä aspektia automaattisesti,
löytääkseen keinot Saturnuksen olemuksen parantamiseen.
Tämä on totaalista taistelua auktoriteetteja vastaan,
ikään kuin hengissä säilymisen edellytys olisi
mystisen Saturnuksen, joka vaikka syö oman lapsensa ettei menettäisi
valtaansa , kohtaamista arkielämässä niissä
sosiaalisissa ja yhteiskunnallisissa rakenteissa, joissa elää.
Henkilö on ikään kuin koekaniinina yhteiskunnan toimivuutta
testaamassa ja Chiron prosessi on konkreettisten vallan väärinkäytön
prosessien löytämistä niin, että itse ei voi
niihin vallankäytöllä puuttua. Haavoittuminen näissä
prosesseissa antaa sieluntason opetuksen vallankäytöstä.
Kun henkilö saa tarpeeksi kokemusta Chironin voimasta, voima
muuttuu tehden hänestä mestarin herkkien kehon energioiden
tunnistamisessa.
Tähän asemaan kuuluu opettelu, "niin tunnemme, kuin ajattelemme".
Kontrolloin yritys loppuu ja saavutetaan Uranuksen sopusointu.
Mielen ( Uranus) ja ruumiin ( Saturnus ) tasapaino on kriittistä
tälle huoneasetelmalle.
Tässä sielun täytyy tuoda ilmenevälle ( Saturnus
), parantavalle tasolle kaikkien viiden aikaisemman huoneen opit
kyetäkseen saavuttamaan ylempien VII - XII huoneiden kokemukset.
Työskentely VI on kuin jatkuvaa Saturnuksen paluuta. Melkein
kaikki, joilla on tämä huoneasema ovat olleet parantajia,
hallinnon tai käytännön lääketieteen alueella
aikaisemmassa elämässä, josta juontava alitajuinen
täydellisyyden tavoittelu ajaa heidät tiukille, ennen
kuin he oppivat kohtuuden ja viisauden. |
VII

|
VI I Tämä Chironin huoneasema on vaikeasti
ja varovaisesti tulkittava. Tähän kuuluu I ja VII huoneiden
polarisuus, oman itsen dynamisuus, karisma - suhteessa kanssakäymiseen
muiden kanssa.
Kriisit ilmenevät sen suhteen, kuka minä olen, suhteessa
toisiin ihmisiin ja kriisi ja siitä parantuminen on oppia karisman
kautta, keitä me olemme täällä maassa.
Korkein oktaavi tästä opista toteutuu, kun saavutamme
tiedon, että toisista näkee oman itsensä - kuinka
kannamme vastuun maasta yksilö joutuu usein tekemisiin näiden
asioiden kanssa mestareiden koulussa konkreettisesti ilmenevien
paranormaalien ilmiöiden kautta. Alkuunpanija ei välttämättä
näe tekojensa seurauksia. |
VIII

|
VIII HUONEEN Chiron edustaa taistelua maallisten
halujen kanssa.
Halu hallita toisia voi nousta koko elämän kestäväksi
prosessiksi ja sielun voimat tulisi tavalla tai toisella saada kuriin.
Tämä asema edustaa karmallisia kriisejä Plutonisissa
asioissa ja oppi on kokemuksellinen, josta usein seuraa traumaattisia
vaikutuksia.
Vaarana on sekä itselle, että toisille oman tahdon puuttuminen,
joka kehitysmahdollisuuksien kartoittamiseen täytyy käyttää
muuta karttaa ja terapiaa apuna.
Korkeammalla tasolla on ehdoton toisten halujen ja motiivien ymmärrys
johtuen tähän asemaan liittyvästä okkulttisesta
voimasta, mutta tätä voimaa ei saisi antaa koskaan pois,
toisten käyttöön.
Kartan tulkinnassa tulee huomioida Saturnuksen olemus, onko itsekontrollia.
Henkilö, joka manipuloi muita, ei omaa itsekontrollia, koska
heidän tajunta on vaipunut kontrolloimaan toisia. Tämän
aseman omaavien tulee saavuttaakseen Uranus, saada ymmärrys
vapaasta tahdosta, joka koskee heitä itseään, mutta
myös muita. |
IX

|
IX edustaa kriisiä korkeimman itsen
( sielun) ja fyysisen olemuksen yhdistämisen välillä
tässä inkarnaatiossa.
Astrologi voi auttaa heitä tunnistamaan tasonsa, jolla he voivat
onnistua yhdistämään korkeimman itsensä mahdollisimman
lähelle terveyden salaisuuksia, joihin he yleensä eivät
itse ole kosketuksessa.
Meditaatio toimii tällaisena yhdistäjänä ja
työskentely parantajan kanssa on suositeltavaa.
Askendentti voi antaa osviittoja siitä, mistä kannattaa
lähteä etsimään.
Tässä sijainnissa tulee T-neliö kuudenteen huoneeseen
III /IX polarisuudelle, se voi opettaa kuudennen huoneen tietoisuudesta.
III huone on yhdistymisen ja tietoisen kommunikaation tason työskentelyä
elämän aikana ja kuudes huone edustaa Chironin käytännöllistä
ja kokemuksellista puolta.
Tämä aspekti opettaa meitä ottamaan aivojemme käyttämättömän
osan mukaan -
, kuudes huone on työkalu tuoda korkeampi oktaavi tietoisuuteen,
se on ruumiin ja sielun liitto.
Ylempi neliö on täydellinen yhdistyminen korkeampaan itseen
täällä maanpäällä ( III ) ja harkittu
valinta tuoda korkeampi auktoriteetti ( IX ) ennustus ja parannustasolle. |
X
|
X Kartan kulmahuone edustaa neljää
aluetta maailmassa, jossa kohtisuora energia, joka yhdistää
korkeammat planeetat maan horisontaaliseen tason energioihin. Akselilla
Oinas / Vaaka, opimme tuntemaan itsemme ja saavuttamaan toiset.
Kohtisuora Rapu/ Kauris ,elämänpuun akseli - yksilölliset
3-4 huoneissa saavutetut synnynnäiset ominaisuudet ja 9-10
huoneen ylöspäin kohoavien halujen testi, nousta taivaaseen.
Nämä ovat johtavat huoneet, joissa kaikki toiminta pannaan
alulle.
X huone on portti viimeiseen neljännekseen, X - XII annamme
maan ulkopuolelle kaiken kokemuksen, minkä olemme keränneet
I - IX . X annamme voimamme, XI annamme äärimmäisen
luovuuden ja XII toteutamme Chironiset voimamme kosmoksessa.
Chiron X huoneessa edustaa viestiä kriisistä maapallon
todellisen suunnitelman ilmenemisestä.
X energiat on Saturnisissa ja niistä kasvu tapahtuu Chironin
välityksellä XI huoneen ( kyvyn tuoda oma luovuutensa
sosiaaliseen toimintaan ) , Uranuksen kosmisiin energioihin.
Chironin luonne X on voimien etsimistä juurista IV perheestä,
joka toimii opettajana tavalla tai toisella.
X huone on käytännöllinen, se luo materialle muodon.
X huone on kolmiossa Chironin omaan VI huoneeseen ja II huoneeseen. |
XI

|
XI huone on ihanteellinen ja rasitteeton, meissä
olevan voiman korkein mahdollinen ilmentymä.
XI huoneessa Chironin lahja on kriisi mahdollisuuksista esittää
omaa uniikki rooli yhteiskunnassa. Elämme ajassa, jolloin media
on mahdollisuus esilletuloon omien ideoidensa kanssa.
Chiron XI heijastaa Uranukseen X huoneen työn. Meidän
tulee antaa lahjamme V / XI huoneiden polariteetin kautta yleiseen
käyttöön ja se vaatii esilletuloa.
Astrologin tulisi olla mestari opettamaan ihmisille vapaata tahtoa.
Tämän huonesijainnin , Aurinko V / Uranus XI polarisuus
on sitä, jos Uranusta ei ilmennetä ei myöskään
V huoneen luovuus pääse toteutumaan. Muun syntymäkartan
tulkinnasta löytyy avain henkilön energioiden aukaisuun
jota kautta lahjat pääsevät ilmenemään.
Yhdestoista huone antaa monia mahdollisuuksia osallistumiseen yhteiskunnan
kulttuurielämään. Tulee saavuttaa rakkaus yksilöllisyyteen,
unikiin ja saada persoona ymmärtämään se. Yhdestoista
huone vaatii varovaisuutta tulkinnassa ja ymmärrystä jokaisen
yksilöllisyydestä, mikä kyseisen henkilön lahja
voisi olla. |
| XII
|
XII Chironin lahja kahdennelletoista huoneelle edustaa
ajankohtaisen potentiaalin ilmenemistä mahdollisuutena syvälliseen
mystiikkaan. Tämä Chironin mahdollisuus tulee, kun kuudennen
huoneen tuotteliaisuuden lahja on saavutettu ja yksilö on oppinut
tarpeeksi, kyetäkseen täsmentämään tarkasti,
mitä apua toiset tarvitsevat.
Tämä kyky muotoutuu vasemman aivopuoliskon kehityksen
kautta. lineaarisen käsityskyvyn muuttumisena hologrammin kaltaiseksi.
Kahdennettatoista huonetta hallitsee Neptunus ja ainut keino saavuttaa
Neptunuksen taso on täällä maanpäällä
on mystiikka. Valintaa ohjaa vapaa tahto ja se mahdollisuus on jos
yksilö on saavuttanut mestaritason V/ XI huoneiden toteuttamisen
polariteetin kautta. Perinteisesti astrologia on ollut ehkä
ensimmäisiä keinoja saavuttaa mystiikassa korkein taso.
Psyykkisen labyrintin tuntemus tarvitaan, että saavutetaan
XII huoneen Chiron.
Neptunuksen saavuttaminen on edellytys rationaalisesta irtipääsyyn
ja Vesimiehen aikaan siirtymiseen. Neptunuksen hallinta on viimeinen
testi jossa on mahdollisuus saavuttaa paraneminen. Neptunus lataa
astraali eli tunneruumiin voimakkaaksi.
Tähän Kaloista Vesimiehenaikaan siirtymiseen on syntynyt
siirtymäajan opettajia paljon. Muinaiset opettajat ovat oikeassa
toivon suhteen tehden esoteerisia mehuja, mutta pahimmillaan viimeinen
virhe johon langeta ja mennä taaksepäin jos ei ole varovainen
ja suurin vaara piilee emotionaalisella, tunne tasolla.
Vätähtelyjen muutos siirryttäessä esimiehenaikaan
on suuri ja vaikeimmin se vaikuttaa tunnetasolla. Se voi aiheuttaa
sairauksia ja epätasapainoa.
Kundaliinienergian vaikutus lisääntyy ja kahdennentoista
huoneen Chiron herkistää tälle energialle, heidän
tulee kehittyä itse tämän energian voimistumiselle
ja vaarana on toisten apu yrittäessä löytää
tämä energia.
Heidän täytyy säilyttää korkein tietoisuus
vapaasta tahdosta, joka on saavutettu V / XI huoneiden polarisuuden
kautta ja kyetä työstämään se VI / XII
huone |
|
Chironin Aspektit kartalla
Aspektit planettojen välillä syntymäkartalla ovat
tietoisuuden leikkiä. Planettojen aspektit ovat kyseisen sielunenergian
laatu ja huonesijainti on kuin modeemi ilmentymälle, jonka
kautta oikea resonanssi pääsee yhdistymään yksilön
hologrammiin.
Tietoisuuden ja yksilön tulee olla samalla aaltopituudella
kyetäkseen yhdistymään.
Huonesijainti , kokemukset, osoittavat Saturnusmaailman , muodon
tason. Tämä meidän pitää saada soimaan
samaa säveltä Uranus, mentaalitason tietoisuuden kanssa.
Yhtymän merkitys on kuin uusi siemen, joka yhdistää
resonoinnin uuteen Kuuhun ( Nimbus ), jolloin kaikki Galaktiset
planetat ovat täydellisesti avoinna Maa planeetalle.
Chironin ja Auringon aspektit mahdollistavat täyden aavistuksen
itselle, kuka olen, kokemuksellisen henkisyyden, korkeimman tietoisuuden
elämässä.
Tämän aspektin tehtävä on yksilöiden
karma ja sijainti näyttää, kummasta on kysymys,
tietoisuuden kriisistä vai tietoisuuden aktivoinnista.
Stressaavissa aspekteissa yksilöt tuntevat kohtalon ja mahdollisuudet,
mutta eivät ole vielä sisäistäneet - oppineet
realiteetteja.
Positiivisissa , valmiusaspekteissa he usein pysyttelevät
erillään kokemuksista, jotka hämmentäisivät
heitä. Heillä voi myös olla vaikeuksia johtaa toisia,
olla toisten yläpuolella.
|
| Aurinko
|
Chiron, yhtymä Aurinko
Kohtalon sisäinen merkitys, aavistus on niin suuri, että
normaalit kuviot ovat todellisuudessa ohi. Mystiikan ja erilaisuuden
kokemista jo lapsena.
Chiron ,sekstiili Aurinko
Tuottaa häpäisyä, joka vaikuttaa syvälle jo
lapsuudessa ja häväistykset ilmentävät mahdollisuutta
yhteyteen korkeamman itsen kanssa ja suurta sisäistä
tarvetta tuoda sisäiset ilmenemät fyysiselle tasolle.
Neliöt ja oppositiot Chironille ja huonesijainnit kertovat
muultaosin täydennystä , minkälaisia paineita ilmenee
ja nämä paineet purkautuvat korkeimman itsen ilmenemisenä
yleensä Uranuksen Opposition aikoihin noin 42 vuotiaana.
- koko kartta on tutkittava tarkoin, että kokonaisuus hahmottuu.
Chiron , neliö Aurinko
Ilmentää tyypillistä neliön työstämistä,
heillä on vaikeuksia hahmottaa henkisyyttä ennen Saturnuksen
paluuta ( 24v.) He painivat elämän tarkoituksen kanssa
ja heistä tulee pulmien mestareita Uranuksen opposition jälkeen,
joka on erityisen vaikea ja tällöin voi ilmetä
myös neurologista stressiä ( 42v.)
Tässä asemassa opetus on oppia kontrolloimaan Saturnusta,
eikä antaa sen kontrolloida itseään. He ovat ankaria
itseään kohtaan, mutta rajattomia. Rajojen asettaminen
ja jatkuva itsetarkkailusta luopuminen onkin edellytys tämän
aspektin työstämiselle.
Kun he löytävät kohtalon, Auringon, he löytävät
itsensä ja kontrollisn työskennellä Uranuksen vaikeiden
pulmien tasolla.
Chiron kolmio Aurinko
Kuvaa luonnostaan olevaa vastuuntuntoa ja henkisyyttä, luonnollista
mieltymystä korkeampaan tietoisuteen kerta toisensa jäkeen
seuraavien kokemusten myötä.
Heillä on ongelmia Uranuken opposition aikoihin, jos he eivät
ole työstäneet Saturnusta ja etsineet tarkoituksenmukaista
käyttöä suurelle tietoisuudelleen.
aspekti tuo dynamisen tietoisuuden, ketä olemme, sielun tason
fyysiselle tasolle ja se ei pääse toimimaan kuin palvelemalla
toisia.
Chiron kvinkussi Aurinkoon
Tässä aspektissa yksilö on kuin dynamisuutta täyteen
ladattu aikapommi, joka ei voi levätä laakereillaan.
Vastuullinen tietoisuus on tässä aspektissa herännyt.
Tämä aspekti kuuluu Uuden Ajan opettajille, edelläkävijöille
jotka toimivat henkisesti ja ekologisesti.
Sielu kiinnittyy ruumiiseen, asenteet voivat olla erittäin
kriittisiä nyt kun Chiron on taas ilmentynyt.
Chiron , oppositio Aurinko
Aurinko ilmentää elämää ja kuolemaa tuoden
itsensä sieluntasolla täyteen ilmaisuun.
auringon löytämisen tulee olla alkemiallinen ja parantava.
Itsensä löytäminen on ponnistelua Uranuksen oppositioon
asti ( 42 v.) Senjälkeen Aurinko alkaa työskennellä
kuin Cehtaury, mistä ajankohtainen tieto muutoksesta useiden
elämänkiertojen ajalta löytyy.
suurten muutosten esilletuojien aspekti.
|
| Kuu
|
Chiron aspektit Kuulle
Chironin aspekti kuulle kertovat ihmisen kypsymättömyydestä,
joka kestää siihen saakka kunnes henkinen ulottuvuus on
osa tunneprosessia. Kuu on meidän emotionaalinen apuvälinen,
joka tekee mahdolliseksi ymmärtää toisia ihmisiä
ja tie syvälle mielen piilotajunnan kokemuksiin. Kaikki
tunteemme ovat kuin käteispantti ja kuvaruutu Kuumme kautta
mielemme piilotajuntaan.
Chironin yhtymä Kuu
Aspekti on vaikea, koska ihminen ei oikein ymmärrä sitä
vaikutusta, joka heillä on ympäristössä muihin
ihmisiin. herkkyys ja mystisyys tekee alttiiksi tunneperäisille
vaikutuksille ja päivä kerrallaan elämiselle.
Ihmissuhteet ja parisuhde ei tahdo kestää. Mutta jos he
löytävät kumppanin, joka suostuu auttamaan
Saturnuksen työstämistä ilman rajoituksia , Kundaliini
energian ilmeneminen jakautuneena seksuaalisuutena on mahdollinen.
Tällainen henkilö voi olla liian kiintynyt äitiinsä,
joka vie mahdollisuuden ihmissuhteisiin.
Chironin sekstiili Kuu
kuu edustaa tässä täydellistä välinettä
ymmärtää, kuinka tunteet voivat auttaa tai ehkäistä
henkistä prosessia. Nämä yksilöt , kerran
kehityttyään, voivat yleensä auttaa toisia niin
nuorena kuin he aistivat toisten energiat.
Monille täytyy opettaa, että he eivät ottaisi asiakkaiden
negatiivisesti värähtäviä energioita itseensä.
Tämä aspekti ilmentää armahtavaisuutta, sääliä
ja suurta tasapainoa toisten tarpeiden suhteen.
Vaarana negatiivisten värähteiden korjaamiselle säälistä
on, että ottaa toisilta niiden Karman pois, sääli
toisille - Karman oppi jää saamatta. Tulisi oppia ajattelemaan
sydämellä, että ei ole mitään pelättävää
siinä, että toiset saavat oppia ja heille voi lähettää
vaaratta hyviä ajatuksia, kuitenkaan heidän mahdollisuuksiaan
ei tulisi ottaa pois.
Tämä Chironin asema antaa suuren psykologisen kyvyn
havainnoida toisten ihmisten tunteet ja sen, mitä he tarvitsevat
ja haluavat.
Chiron neliö Kuulle
Chironin neliö Kuulle ilmentää kriisiä tunteiden
ja korkeamman itsen tiedostamisen välillä. Nuoruusvuosina
ihmissuhteet ovat hyvin vaikeita ja ankaria.
Syy tulla astrologille tai hakeutua analyysiin on lapsuudessa
ilmenneet monet vaikeat tunneperäiset kokemukset, jotka ovat
kokeita ihmisten ymmärtämiseen siihensaakka, kun
tullaan Saturnuksen paluuseen ( 24v.)
Mahdollisuus tässä aspektissa on korkein taso valveituneisuudessa
ihmisen tunteisiin ja tämän aspektin työstäminen
voi tehdä mestariksi yhdistämään sielun taso
ruumiiseen.
Nämä henkilöt ovat usein tahtomattaan hyvin salaperäisiä
koska Chironin tietoisuus tehostuu.
Luonteen intensiivisyys voi vaikeuttaa ulkopuolisten vaikutteiden
ja todellisuuden oppimista. He voivat myös vaihtaa usein
elinympäristöään ja ystöviään
että heille ei muodostu pitkäaikaisia ystävyyssuhteita.
Kanavointi ja huumeet ovat vaarallisia näille henkilöille
koska he haluavat käyttää huumetta värittämään
aistimuksia todellisuudesta.
Heidän täytyy tulla objektiivisimmiksi omaa itseään
kohtaan tai he menettävät mahdollisuuden käyttäessään
toisia kuin materiaa omiin päämäärinsä.
Chiron kolmio Kuulle
Tämä aspekti ilmentää suurta tilaisuutta voimakkaaseen
tasapainoon tunteiden ja korkeamman itsen tietoisuuden välillä.
Nämä yksilöt ovat luonnostaan mukavia , sielunsa
tasapainolla ympäritöön vaikuttavia hoivaajia.
Muusikon tai taiteilijan aspekti.
Kolmioissa yleensä vaikeutena oleva laiskuus ja aktiivisuuden
puute ei ilmene tässä aspektissa.
Chiron kvinkunssi Kuulle
Ovat melkein aina parantajia. Luonnostaan herkkiä tunneperäisille
voimalle. Chiron pitää heitä epätasapainossa
ja avuttomana siihen saakka, kun he oppivat käsittelemään
voimakkaat parantavat voimansa koko ajan. Chiron aktivoi
herkkyyden sähkönjohtokykyyn ja Kuu on apuväline
ihmisten tuntemusten ymmärrykseen.
Tämä ei ole välttämättä helppo aspekti
koska kehon healing voimat työntävät voimakkaasti
eteenpäin niin kauan kun tulee Saturnuksen paluu ( 24 v.)
Yleensä he kerran vain huomaavat, että he voivat parantaa
ja järjestää elämänsä niin, että
heillä on siihen mahdollisuus. He voivat vaikuttaa neuroottisilta
ulkopuolisten silmissä, koska kaiken, mitä ympäristössä
on, kokeminen on heillä erittäin herkkää
Kehon totuttua ympäröiviin energioihin he yleensä
tasapainottuvat ymmärryksen kasvun myötä.
Chiron oppositio Kuu
Korkein alkemiallisen Kuun ilmenemismuoto. Kuu, psykologinen havainnointikyky
on avoin luonnostaan kaikille tietoisuuden tasoille. Vaikeuksia
ilmenee aurakentän puhtaanapitämisessä ja avoimmuudessa
Astraalitasoille. Perinteisen psykologian termein, heillä
on rajatila ongelmia.
Tätä aspektia on hyvin vaikea elää Saturnuksen
paluuseen saakka ( 24v.)
Tähän liittyy vaikeuksia lapsena, epätavallisia
seksuaalisia komplekseja voimakkaan kundaliinin aikaisen heräämisen
takia. Neurologinen systeemi on aivan aktivoitunut, minkä
tuloksena on sähköisiä healing tasoja ja / tai
neurologisia ongelmia.
Yksilö työstää suuria voimia ja potentiaalia
ja jos he onnistuvat tasapainottamaan tunteensa he ovat kykeneviä
merkittäviin saavutuksiin.
|
| Merkurius
|
Merkuriukseen
Aivojen oikean ja vasemman puolen välistä herkkyyttä
ja tasoa kuvaava yhdistelmä joka ilmene kykynä ikäänkuin
lukea toisten ajatuksia ja tietona joka on vaistomainen yhteys toisen
sisimpään.
Yhtymä
Kyky saada yhteys toisen ajatuksiin on hyvä. Hyvä aspekti
opettajalle, terapeutille ja ryhmänvetäjälle
Vaisto toisten toiveista ja peloista toimii automaattisesti.
Sekstiili
Voimakas ja tarkka mieli ja kyky vaikuttaa muihin. Hyvä aspekti
taiteilijoille, valokuvaajille ja suunnittelijoille.
Neliö
Vaistot ovat hyvät, mutta mieli energisoituu neliössä
äärimmilleen. Intuitio on korkea, psyykkiset taidot
ovat toinen luonto, mutta oikea aivopuolisko on epätasapainossa
tämän kanssa. Tämän aspektin voimaa
voi käyttää niin hyvän kuin pahankin palveluun.
Kolmio
Voimakas okkulttinen ja parantava tito. Nämä ovat vanhoja
viisaita sieluja jotka ovat luonnostaan muinaisissa sävelissä
ja muistavat vanhat parantajantaidot.
Jos he eivät tule esille ja aktivoi taitojaan voivat he kuitenkin
vaikuttaa vaistomaisesti ympäristöönsä parantamalla
kulttuuria ja taidetta.
Heitä kiinnostaa vanhoista kulttuureista kertova taide ja
kirjallisuus.
Kvinkunssi
Kokonaisuuksien ymmärtäminen aivojen laajenevana toimintana
- prosessointi, avain tasapainoon löytyy Saturnuksen oppien
kautta.
opositio
Chiron on hyvin aktivoitu toimimaan Saturnuksen ja Uranuksen voimien
tasapainottajana. Luonne on okkulttinen ja alullepaneva mutta
se ei estä syvällistä paneutumista työhön.
Monia aikaisempia alkemiaan painottuneita elämiä.
|
| Venus
|
Venukseen
Yhtymä, Idealistinen kosminen orgasmi, yhtymä
kosmokseen.
Sekstiili, Venus toimii kuin punainen vaate, että
luonto voisi uhrata rakkauden alttarille. Rakkauden itsensä
ilmeneminen on alttari, paikka löytää henkinen
yhteys, joka voi tulla vain ihmissuhteessa.
Neliö, Vaikeuksia löytää yhteistä säveltä
partneriin. Raskasta karmaa aikaisemmista elämistä.
Tullaksemme ehyiksi, joudumme käymään läpi
maskuliinisen ja feminiinisen polarisuuden.
Elämä ei ole kummempaa kuin kokemusten hankkimista ja
molempien sukupuolten kokemista. Kokemusten sulattelu voi olla
stressaavaa, se stressi ilmenee tässä aspektissa.
Kolmio, Vaikeuksia välittömän seksuaalisen karman
kanssa, ne voi ilmetä pitkänä parisuhteena, jossa
tätä karmaa käydään läpi.
sitä on vaikea muistaa, mitkä aikaisempien elämien
tapahtumat aiheuttivat tämän karman ennekuin se käydään
rekressiossa läpi.
Kvinkunssi, Elämää eletään suurista rakkauskokemuksista
oppien, joita voivat olla traagiset menetykset.
Oppositio, Venuksen alkemiallinen vaikutus on melkein ylivoimakas.
Luonne on avoin ja jos toiset aspektit rajoittavat tuo se levottomuutta.
Henkilö vaikuttaa kuin toiselta planeetalta tulleelta, okkulttisen
Venus-yhteyden vaikutuksesta.
|
| Mars
|
Mars
Chironin ja Marsin aspektit ilmentävät syvää
salaista yhteyttä arkityyppiin, Mars aktivoi animusta, miespuolista
aggressiivista luonnon periaatetta kartalla. Tietoisuudessa on jo
kokemusta hurjasta aggressiivisesta voimasta ja ihminen on oppinut
sen hillinnän, ettei tarvitse enää tappaa toisiaan.
Yhtymä, Salaiset vaikutukset inkarnoituvat jälleen
kykynä nähdä objektiivisesti itsensä. Hyväsydämisiä
ja ystävällisiä.
Sekstiili, Tietoisuus voidaan keskittää harjoituksen avulla
voimaksi, joka saa tuntemaan, että voi tehdä mitä
vaan. Karate Kit aspekti.
Neliö, Tämä asema on kuin hammaslääkäriinmenon
tunne useimmilla ihmisillä.
Salaiset vaikutukset inkarnoituvat ja tuntuvat solar keskuksessa
Uranuksen oppositioon asti, jolloin tason muutos on mahdollinen.
Kolmio, Chiron näyttää olevan ainut onnentuoja. Intuitiot
ovat loistavia ja aggressiivisia ja esilletulon ajoitus oikea.
( Freud)
Kvinkunssi, Pakottava, paljon karmaa sisältävä aspekti.
Oppositio, Mars toimii täydellä voimalla, tietoisuutta
ei kulttuurissa ymmärretä. |
| Jupiter
|
Jupiter
Aspekteissa Jupiterin kanssa Mestareiden ilmeneminen tulee mahdolliseksi.
Jupiter on Mestareiden koti, johon Chiron yhdistää korkeimpia
värähtelyjä käsittelevän paikan aivokeskuksessa.
Jupiter antaa meille henkisiä lahjoja, Chiron on silta tuoden
ne fyysiseen muotoon ( Saturnus ) ja multidimensionääriseen
ajatteluun ( Uranus)
Henkilökohtaisella tasolla Chironin yhteys Jupiteriin edustaa
voimakasta yhteydensaantia voimiin ja tunteeseen saavuttaa toiset
tasot konkreettisesti. He tietävät paljon ja usein kuluu
vuosia todisteluun miksi he tietävät niin paljon.
Tietoisuus on niin laaja, että on vaarana menettää
oma todellisuus.
Yhtymä, Vaikea asema, koska yksilö helposti menettää
omat kuvionsa. Paljon henkilökohtaisia ongelmia , joiden merkitys
toisille vähäinen tai olematon eivätkä he halua
kuulla niistä puhuttavankaan.
Kohdattavana on niinpaljon uusia kulttuurisia heijastumia, että
yksilö menettää helposti otteensa kohteesta. Peräkylän
asukas ensikertaa suurkaupungissa.
sekstiili , Vaikuttaa voimakkaasti henkilöön Jupiterin
voimaa kasvattaen.
Neliö, Jupiter voimistaa tahdon ja mielen ja aktivoi
tietoisuuden sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta ja tahdosta. Vallankumouksellinen,
historiantekijöiden aspekti.
Kolmio, Luonto palkitsee tätä aspektia. Suuri okkulttisuus
voi ilmetä tai olla ilmenemättä. Uranuksen paluu
voi tuoda sisäisen tunteen lahjasta.
Jos tämä henkilö ilmentää korkeampia värähteitä,
suuri voima voi tulla Jupiterista Chironin kautta.Heidän luonteensa
voi olla hieno ja sosiaalinen tai ainakin ilmetä syvänä
sisäisen olemuksen rauhana.
Kvinkunski, Monen tason tuotteliaisuutta, johon on vaikea
saada yhteyttä ja josta voi jäädä ulkopuoliseksi.
Tämän aspektin työstämisen avaimia tulee etsiä
muualta kartassa.
Oppositio, Jupiter stimuloi okkulttiset toiminnat maksimiin. Olemassaolon
kysymykset, Universumin fyysiset lait ja mieli ovat terävät
kuin lasersäde, joka leikkaa elämää.
Nuoruusvuosina tällainen terävä älykkö
saa aikaan paljon ongelmia sekä itselleen, että muille,
mutta vanhemmuuden, kun viisaus kasvaa ongelmat tasoittuvat. |
| Saturnus
|
Saturnus
Kulkiessamme hitaasti tietämme, tulemme auttamattomasti lineaarisen
tien päähän - Saturnukseen.
Saturnus edustaa fyysistä vaikutusta, lähiplaneettoja
ja maata, matkaa Kuusta Aurinkoon.
Emme voi tietää ketä olemme ilman henkisyyttä.
Aspektien syntymä Chironin ja Saturnuksen kokemuksen kautta
murtaa maan muodot ja lineaarisen luomiskyvyn, mutta kaikki muutos
on kovaa työtä.
Kun Chiron tekee aspektia Saturnukseen, Saturnuksella on erimerkitys
kuin tavallisesti.
Ilman Saturnuksen ja Chironin aspekteja ( myös Chiron/ Uranus
ja Saturnus/ Uranus ) Saturnuksen kehitysvaiheet ovat aika
ennustettavissa ja kasvun syntymävaiheet käy mukavasti.
Kun aspekteja on, on luottamuksen syntyminen vaikeaa, yleensä
on ongelmia vanhempien kanssa lapsuudenperheessä ja nämä
ongelmat heijastuvat laajempaan sosiaaliseen yhteisöön.Saturnuksen
paluu tuo tarpeen vapautua näistä sosiaalisista rakenteista.
Terveyden tasapainoa ja neurologisia Uranuksen ja Saturnuksen seitsemän
vuoden syklejä hallitsee Chiron. Näissä sykleissä
on olellista kyky uskaltaa päästää irti tutusta
ja turvallisesta - vaikka vihasta ja kaunasta - että uutta
ja parempaa pääsisi syntymään.
yhtymä , 1672,1820,1966 - joka 147:s vuosi.
Sosiaaliseen vapauteen liittyviä kysymyksiä. Perheiden
epästabilisuutta. isäpuolia ja adoptioita. Äitiin
epätavallista kiintymystä.
Sekstiili, Saturnus on voimakkaampi, vaikka normaalisti
sekstiilissä kumpikin planeetta on yhtä vahva.
neliö 1935 - 1939. 1945 - 1952
Monilla lapsuudessa vaikeaa ja stressaavaa dominoivan perheen
vuoksi.
Alunperin Saturnus edustaa isää, mutta -45 - 52 myös
äitiä, jonka rooli on voinut olla kontrolloiva ja dominoiva.
Lapsuuden kokemuksista johtuen luottamuksen saanti ulkopuoliseen
maailmaan voi olla vaikeaa.
Oman kokemuksen sisäistäminen ja parantavan prosessin
hyödyntäminen voimaksi työstyy neliön myötä.
Ne, jotka työstävät tämän neliön,
tulevat mestareiksi käyttämään Chironisia
voimia.
Kolmio ,Mangneettinen ja karimaattinen persoonallisuus, synnynnäinen
vaikuttaja. Näillä henkilöillä ei yleensä
ole luonnollisuutta, eikä heistä yleensä pidetä
mutta voimakkaan karismansa avulla he saavat yleensä tahtonsa
läpi.
oppositio , 1922 - 24
Konservatiivista aikaan ja rakenteihin sitoutumista - kiinnipitämistä.
Alhainen kyky oppia omilta lapsilta perheyhteisössä.
Saturnus alistaa Chironin voiman ja pudottaa yksilön todelliseen
Saturnus-maailmaan.
|
| Uranus
|
Uranus
Näissä aspekteissa olemme jättämässä
Aurinkoa ja alamme tuntea galagtista kosmista värähtelyä.
Ihmisen kehityksen tarkoitus evoluutiossa on tuoda henki galaktiseen
yhteyteen.
Nyt Chironin syleily on toinen Kristuksen tuleminen Centaurin parantavan
voiman nimeen. Toinen tuleminen on fyysisen suunnitelman heijastus,
todistus Chironin voimasta, joka parantaa päächakraa.
Chironin aspektit Uranuksen kanssa ilmentävät Chiron syklin
Uranista valoa.
Yhtymä ,1796 Amerikan vallankumous , 1799
Ranskan vallankumous
Sekstiili Toiveikkuus, energisyys.
Neliö ,1805 - 1836 1889
- 1891 Taloudellista spekulointia maailmantaloudessa
Aspekti tuo epätoivoa ja konflikteja henkilötasolla
ja vaikeutta luopua uskomuksistaan. Uranuksen opposition aikaan
tässä aspektissa on hermostolliset muutokset voimakkaita.
Kolmio, Marraskuu 1945 - syyskuu 1946. Vaikeuksia löytää
oma paikka elämässä, identiteetin ja oman elämän
tarkoituksen suhteen.
Kvinkunski, Talvella 1948 ja heinä-elo 1949 . Aspekti edustaa
suurta muutosta ja Uranuksen energioiden myrskyä. Luonne
on epätavallinen ja siinä voi ilmetä erikoisuuksia.
Oppositio, 1951 - 1989 Tämä aspekti joko pitää
lujassa otteessa tai työntää pakottavasti suureen
taso muutokseen. Huumeet ovat vaarallisia samoin psyykelääkkeet
näille henkilöille.
Oppositio pakottaa ihmiset " ulos", saa heidät tuntemaan
ikäänkuin kaikki olisi liikaa - äly ei oikein toimi
vaan energiat tai toiminta tuntuu itsen ulkopuoliselta.
Immunijärjestelmän ylirasittumisen vaara ja sitäkautta
alttius tulehdussairauksiin.
|
| Neptunus
|
Neptunus
Chironin ja Neptunuksen aspektit ovat avain käytännöllisen
hyödyn tuomiseksi korkeimman tietoisuuden ( itsen ) aikaan
ja paikkaan.
Chiron VI / Neptunus XII polarisuus. Todellisuudessa erillisyyttä
ei ole mutta kokemus täytyy tuoda yksilöllisyyden ja erikoistumisen
tasolle, että sielun valmiudet kehittyisivät ja oppimista
tapahtuisi.
Tämä on meidän fyysinen todellisuus. Erillisyyden
kokemus, olla ei itse, ei mitään yhteydessä kosmokseen
on olennainen kokemus.
Jotkut mystikot väittävät, että mitään
ei ole meidän ulkopuolella, vaan kaikki on meissä itsessä.
Silloin kun Chironia ei oltu löydetty tuo ehkä oli oikein.
Chiron on työkalu käsitellä mystistä ajattelua,
miten ilmestyy seuraava luku kehitykseemme, ihmisen sielun evoluutiossa.
Chironin ja Neptunuksen aspektit ovat astrologisesti ne, jotka vievät
ei itsen kokemukset yhteyteen Jumalan voimien kanssa.
Näillä aspekteilla yhteys toimii kuin meditaatiossa koko
ajan.
Meidän on mahdoton saada yhteys Jumalaiseen voimaan tulematta
sen palvelijaksi. VI ja XII huoneet näyttävät tien
alemmasta minästä ja egosta luopumiseen.
Huonesijainti, merkki ja Neptunuksen aspektien luonne on jumalaisen
voiman informaatio.
Tämän yhteyden kehittämiseksi ja egosta luopumiseksi
voi harjoittaa meditaatiota, jonka aloittaa vesitunnelimeditaatiolla,
luo mielikuvissa puhdistavan veden, joka huuhtelee. Seuraava askel
on luoda mielikuvissa voimakas tuuli, joka vie egon riekaleita
mennessään.
Nämä on turvallisia henkisiin asioihin perehtyneelle
tehdä itsekin hyvän meditaatiomusiikin avustuksella
tai luonnossa, havumetsässä ja vesitunneli vedessä
tai veden äärellä
Kukkaterapia, jossa käytetään Eild Oats öljyä,
on turvallista toteuttaa vasta sitten, kun on valmis päästämään
egon kahleista. Hoidon alussa olisi hyvä olla asiantunteva
luontaistuoteopas mukana.
Näin saavutettaan rakkaus, josta egon roinat on puhdistettu
pois ja sielu rakastaa sielua, ehdoitta, kyselemättä
ja itselleen vaatimatta.
Yhtymä, Neptunuksen pyörteiden sävelet ilmenevät
oikein yhtymässä. Luonne on tuottelias ja Chironin voimat
keskittyvät Saturnuksen rajojen puhdistamiseen kundaliinienergian
noustessa ylös Shakrojen kautta. - Neptunus voi ilmetä.
Henkilöt, jotka ovat onnekkaita, voivat käyttää
tätä kykyä saavuttaa Neptunus, sen jälkeen
kun he ovat saavuttaneet tietoisuuden epäitsekkyydestä,
voittaneet egon ja omanedun tavoittelun.
Sekstiili, Vesimiehenajan opettajat, visionäärit jotka
omaavat voimakkaan sisäisen näkemyksen ja heijastavat
sitä työhön ihmisten parissa. Vanhoja mestareita,
jotka aktivoivat vanhoja taitoja.
Neliö, Haasteellinen ja vaikeasti tulkittava aspekti.
Tekevätpä he mitä tahansa, elämä on hyvin
Chironista ja he eivät ole koskaan keskiviertoja - miksi
edes yrittää.
Jos ihminen kykenee aktivoimaan tämän aspektin, hänen
lahjansa ympäristölle on suuri.
Jos he eivät kykene hallitsemaan voimiaan seuraa levottomuutta
ja kaaottisuutta.
Ruumis ei pysty hallitsemaan tätä voimaa, ennen kuin
se on saavuttanut korkeimman tietoisuuden tason.
Kolmio, Avulias aspekti, jos kartassa on muuten voimaa.
Pienten lasten ja yksityiskoulujen opettajien kartoilla on tätä
aspektia.
Loistava mielikuvitus tuo opetusta edistäviä fantasioita
joita rakkaus lapsiin siivittää.
Kvinkunski, Suuri halu elää unelmissa, idealistinen
luonne ja halu tuoda niitä julki.
Oppositio, 1989 lokakuu 1990 kesäkuu
Aspekti vaikuttaa voimakkaasti, ennakkoluuloton luonne,
joka on tasapainossa itsensä kanssa.
|
| Pluto
|
Pluto
Chironin vaikutusta on niinkauan kun omatunto on puhdistettu ja
karma selvitetty, sitä ennen ei voi työskennellä
Pluton vastuullisella tasolla. Niillä henkilöillä,
joilla on Pluton ja Chironin välisiä aspekteja on todella
vaarallista aloittaa työskentely toisten energiakentässä
ennen kuin oma karma on aivan puhdas, muuten syntyy suurta vahinkoa
sekä auttajalle, että autettavalle.
Joskus Chiron ja Pluto toimii kuin Saturnus pitäen energioita
sidottuna sisempiin planeettoihin, joskus kuin Uranus yhdistäen
sähköisen kentän ja fyysisen ruumiin Neptunukseen
ja Galaksiin.
Chiron on katalysaattori, joka auttaa ruumista yhteyteen korkeimman
tietoisuuden kanssa muistuttaen kaksoisprosessista omantunnon heräämiseksi.
Toisaalta emme voi saavuttaa syvää analyyttista tietoa
maanalta ilman omakohtaista kokemisen tunteen viemistä korkeampaan
itseen. Voit puhdistaa itsesi ja yrittää puhdistaa tunteet
niinkuin tahdot, mutta se ei koskaan toimi ilman kokemusta sielun
hurmiosta.
Pluto toimii evoluution prosessina ja Chiron on koreografi kunnes
itse olet valmis mestari omaan esitykseen.
Ensin tässä kehityskulussa meitä ohjaa intuitiivinen
opas, sitten opimme luottamaan omaan intuitiiviseen tietoon ja viimein
näemme kuin hologrammin, tietoisuutemme kehityskulussa.
Chiron on katalysaattorina toimiva planeetta kuten Merkuriuskin.
Se liikuttelee muita ja voi ilmentää sekä hyvää,
että pahaa.
Chiron voi laukaista yhteyden ja ennustuskyvyn voiman hyvään
ja pahaan. Kanavointi ja ennustus on vain taso jolla liikutaan ja
tasoja on lukemattomia. On iso ero kanavoinnilla sielun hurmaksi
tai yleisölle tai kanavoida energiaa, joka tuo parantavaa apua.
Pluton negatiiviset ilmenemät ovat primitiivisiä ja niissä
on tuhoava, sadistinen voima jota kehittämällä taitamattoman
auttajan käsissä päästään todella
alhaisille värähteille.
Yhtymä , Evoluutiomaisia yhteyksiä Chironin
energioihin.
Sekstiili, Tuottelias,
dynaaminen.
Neliö, Vaikea voimakas aspekti, joka tuo stressiä
ja kykenemättömyyttä vapautua Uranuksen oppositioon
asti. Usein tuntevat niin syvästi empatiaa, että antavat
elämänsä hallinnan toisille. Ovat usein väärinymmärrettyjä
ja kritisoituja toisten auttamishalunsa takia. ( Freud)
Kolmio, Näillä on usein epätavallinen kohtalo nuoruusiässä.
Vastuullisia hyvin epätavallisiin värähtelyihin
jo pienenä lapsena. Pluto saa työskentelemään
kovasti heidän selvittäessään lapsuutta ja
etsiessään selitystä sille, mikä voi tuoda
tällaisen kohtalon.
Kun oikea kanava on löytynyt, heistä tulee loistavia
tutkijoita tai opettajia. Pluton huonesijainti antaa viitteitä
alueesta, missä taito ilmenee ja merkki siitä, miten
hän tätä taitoa tuottaa.
Tässä aspektissa on niin paljon voimaa, että se
toimii jonkun tasoisena, tiedostipa yksilö sitä tai
ei koska heidän kokemuspohjainen tieto on saavutettu tuhansien
vuosien kuluessa salaisista ohjeista.
Nyt kun Chiron on taas ilmentynyt, tarvitaan astrologiaa oppaaksi
noihin salaisuuksiin.
Kvinkunski
Elämän syvimmän tarkoituksen etsiminen joka tilanteessa.
Voi ohjata ihmisen tasapainottomuuden tilaan, erittäin karmallinen
aspekti.
Oppositio Pluto pitää hallussaan molempia
planeettoja.
|
|