historiaa

Roomalaisen kulttuurin valtakausi (n. 100 eaa. - 400)

Roomalaisten indoeurooppalaiset esi-isät saapuivat Pohjois-Italiaan ehkä jo n. 1500 eaa. He eivät kuitenkaan olleet niemimaalla yksin, ja ennen Rooman kukoistusta alueen merkittävin kansa oli etruskit, jotka kehittivät Länsi-Euroopan ensimmäisen kaupunkikulttuurin loistoonsa n. 800 - 500 eaa. Etruskit vaikuttivat ensin roomalaisen kulttuurin syntyyn, ja myöhemmin todennäköisesti sulautuivat siihen. Rooman kulttuuri kehittyi vähitellen jo kreikkalaisella kaudella; esimerkiksi Rooman lait perustuivat jo 450 eaa. kirjoitettuun "Kahdentoista taulun lakiin".

Roomalaiset eivät olleet kiinnostuneita tieteistä, vaikka käyttivätkin teknologiaa varsin menestyksekkäästi rakentaessaan teitä, siltoja ja muita suuria järjestelmiä; varsinkin vesihuollon toimivuus oli roomalaisten ylpeydenaihe. Myös hallintoa sivuavilla aloilla, kuten esim. oikeustieteellä, historialla, maantiedolla ja antropologialla oli merkityksensä. Rooman valtakunta oli merkittävä sotilasmahti ja levisi yli koko Välimeren alueen, jopa Brittein saarille asti.

Varro (tai Marcus Terentius Varro) 116 - 27 eaa
Cicero (tai Marcus Tullius Cicero) 106 - 43 eaa
Gaius Julius Caesar 100 - 44 eaa
Lucretius (tai Titus Lucretius Carus) n. 98 - 55 eaa
Vitruvius (tai Marcus Vitruvius Pollio) n. 50 eaa
Geminus n. 50 eaa
Ovidius (tai Publius Ovidius Nason) 43 eaa. - 18
Jeesus Kristus n. 6 eaa. - 29
Seneca (tai Lucius Annaeus Seneca nuorempi) n. 4 eaa. - 65
Gaius Plinius (vanhempi) 23 - 79
Dioskorides n. 40 - 90
Tacitus (tai Publius Cornelius Tacitus) n. 55 - 120
Heron n. 61 - 150
Klaudios Ptolemaios n. 100 - 170
Galenos (lat. Claudius Galenus) 129 - 199
Plotinos n. 205 - 270
Diofantos 200-luvulla ja Pappos 300-luvulla
Aelius Donatus n. 350
Augustinus 354 - 430
Hypatia 370 - 415

Varro (tai Marcus Terentius Varro) 116 - 27 eaa.

Aikansa merkittävin oppinut, jonka yli 600 kirjasta vain osia on säilynyt. Nämä käsittelevät mm. elinkeinoja (maanviljelyä, karjanhoitoa, metsästystä ja kalastusta) sekä latinan kieltä. Yhdeksänkirjainen Disciplinae käsittelee tieteen eri haaroja.
Julius Caesar nimitti Varron julkisen kirjaston hoitajaksi v. 47 eaa. Caesar otti myös käyttöön Varron ehdotuksen laskea vuodet (hypoteettisesta) Rooman perustamisesta 753 eaa. alkaen; ks. Eratosthenes; Jeesus Kristus.

Cicero (tai Marcus Tullius Cicero) 106 - 43 eaa.

Roomalainen poliitikko, puhuja, filosofi ja kirjailija, joka otti filosofiaan nk. eklektisen asenteen. Sen mukaan suuntauksiin ja koulukuntiin sitoutumista on vältettävä ja niiden opetuksesta tulee valita vain parhaat palat.
Cicero oli käytännön ihminen, jonka mukaan politiikan ja filosofian tuli olla sopusoinnussa keskenään. Teoksissa De re publika ja De officiis hän tutkii luonnonoikeuden käsitettä (ks. Aristoteles; Zenon ja Khrysippos). Tämä kaikille ihmisille, kaikille kansoille ja kaikille aikakausille yhteinen laki on valtioiden faktisten lakien yläpuolella. Valtiolla oli kuitenkin tärkeä tehtävä ylläpitää oikeudenmukaisuutta.

Cicero: "ihminen, joka ei tätä lakia tottele, kieltää itsensä ja ihmisen luontonsa". Esim. YK:n ihmisoikeuksien julistuksessa vuodelta 1948 näkyy jälkiä Ciceron ajatuksista.
Tuomas Akvinolainen oli seuraava merkittävä luonnonoikeuden filosofi; ks. myös Grotius.

Cicerolle humanistinen ajattelu merkitsi sekä tieteen että kirjallisuuden tuntemusta. Hänen töistään vaikutteita saanut renessanssiajan humanismi ei suhtautunut luonnontieteisiin yhtä myönteisesti; ks. Petrarca.

Nk. Scipion piirin keskuudessa syntyneen humanitas-käsitteen oli Terentius (n. 195-159 eaa.) ilmaissut sanonnalla "mikään inhimillinen ei ole oikealle humanistille vierasta (homo sum: nihil humani a me alienum puto)".

Gaius Julius Caesar 100 - 44 eaa.

Roomalainen diktaattori, jonka toimesta saatiin kalenteria uudistettua 45 eaa. Tähtitieteilijä Sosigenesin ehdotuksesta siirryttiin 365.25 päivän vuoteen siten, että joka neljäs vuosi - nk. karkausvuotena - päiviä oli 366, muulloin 365 (ks. Hipparkhos). Tämä juliaaninen kalenteri olikin sitten käytössä 1600 vuotta, ennen kuin jäljelle jäänyt reilun 11 minuutin vuosivirhe kumuloitui häiritseväksi; ks. Brahe.

Käytössä oli ollut 12 kuukierron (n. 29.53 vrk) vuosi, mikä oli lähes 11 päivää lyhyempi kuin todellinen vuoden pituus, eikä korjauksia aina muistettu tehdä.

Caesar tunnetaan myös esim. sotaretkestään kertovasta teoksesta Gallian sota (Commentarii de bello Gallico).

Lucretius (tai Titus Lucretius Carus) n. 98 - 55 eaa.

Roomalainen eeppinen runoilija, jonka pääteos on opetusrunoelma Maailmankaikkeudesta (De rerum natura). Teos auttoi välittämään eteenpäin sekä Demokritoksen atomimallia että Epikuroksen filosofiaa.

Uudella ajalla Gassendi välitti näitä samoja ajatuksia eteenpäin Lucretiuksen teoksen pohjalta..

Lucretius piti atomeja kaiken perustana. Teoksessaan hän kuvaa aurinkojen ja maailmojen syntyä ja tuhoa äärettömässä, atomien täyttämässä avaruudessa. Elämän ja sivilisaatioiden (mukaan lukien uskonnot, taiteet, kielet, työnjako,...) kehitys kuvataan asteittaiseksi; myös sielullinen elämä on atomeista lähtöisin.
Lucretiuksen pyrkimyksenä oli vapauttaa ihmiset kaiken yliluonnollisen pelosta. Hänen mukaansa juuri pelko loi ensimmäiset jumalat (toisaalta hän itse uskoi jumalten olemassaoloon; ne eivät vain vaikuttaneet kuolevaisten asioihin).

Vitruvius (tai Marcus Vitruvius Pollio) n. 50 eaa.

Roomalainen arkkitehti ja insinööri. Vitruvius kirjoitti kymmenosaisen teoksen De architectura (n. 15), joka lienee ensimmäinen koko alan kattava teos: se käsittelee rakennusten lisäksi esim. kanavia, viemäröintiä ja jopa teatterilavastuksia.

Merkittävä osa teosta perustui vanhempiin kreikkalaisiin töihin, joita ei kuitenkaan ole säilynyt. Teos katosi keskiajalla ja löydettiin vasta 1400-luvulla; sillä oli merkittävä asema renessanssiajalla (ks. myös Brunelleschi ja Alberti).
Vitruviuksen mukaan hyvä rakennus perustui sen kestävyyteen, tarkoituksenmukaisuuteen ja kauneuteen. Hänelle arkkitehtuuri oli taidetta, joka pyrki jäljittelemään luontoa. Toisaalta arkkitehdin piti osata sekä aritmetiikkaa että geometriaa.

Geminus n. 50 eaa.

Filosofi, joka teki ensimmäisenä eron tieteellisen realismin ja instrumentalismin välille. Realismin mukaan maailmaa kuvaavat teoriat ovat joko tosia tai epätosia, instrumentalismin mukaan ne vain joko toimivat tai eivät syistä, jotka eivät olleet tärkeitä. Etenkin tähtitieteilijöiden matemaattisten mallien ei oletettu kertovan mitään planeettojen todellisesta liikkeestä; ks. Platon; Apollonios; Hipparkhos; Ptolemaios.

Vergilius (tai Publius Vergilius Maro) 70 - 19 eaa.

Rooman merkittävin eeppinen runoilija, jonka pääteos Aeneis on ensimmäinen yhden kirjailijan luoma taide-eepos. Teos kirjoitettiin keisari Augustuksen tilauksesta.

Augustus oli Rooman valtakunnan ensimmäinen keisari, ja hän palautti rauhan ja vaurauden maahan pitkän sisällissotien kauden jälkeen. Rooma oli vahvimmillaan 100-luvulla.

Strabon n. 64 eaa. - 23

Kreikkalainen historioitsija ja maantieteilijä, joka on tunnettu etenkin 17-osaisesta maantieteellisestä teoksestaan Geografia. Teos oli arvokas nimenomaan sotilaallisessa ja hallinnollisessa mielessä.

Strabonin teos ei ollut alansa merkittävin, mutta toisin kuin kilpailijansa, se on säilynyt lähes kokonaisuudessaan aina meidän päiviimme saakka.

Ovidius (tai Publius Ovidius Nason) 43 eaa. - 18

Roomalainen runoilija, joka oli hyvin tunnettu keskiaikaan ja renessanssiin asti ja vaikutti mm. Boccaccioon, Chauceriin ja Shakespeareen. Yksi Ovidiuksen merkittävimpiä töitä on runoeepos Muodonmuutoksia (Metamorphoses), josta on tullut kreikkalaisen mytologian käsikirja; sanotaan että yhdessä Raamatun kanssa se on myös paras opas myöhempien aikojen eurooppalaisten kuvataiteilijoiden töihin.

Jeesus Kristus n. 6 eaa. - 29

Uskonnollinen profeetta, jonka kuoleman myötä kristinusko syntyi juutalaisuudesta (ks. Hesiodos) ja alkoi vähitellen nousta maailmanuskonnon asemaan. Raamatun jälkimmäinen osa, Uusi testamentti, kirjoitettiin n. 50 - 150.

Myöhemmin on havaittu, että oikea syntymävuosi onkin 8 - 4 eaa. Oletettu syntymäaika loi pohjan nykyiselle ajanlaskullemme; ks. Beda. Jeesuksen kuolemankin ajanhetkellä on ollut merkityksensä ajanlaskun kehityksessä: pääsiäisen oikea sijoittaminen kalenteriin tuotti keskiajalla vaikeuksia; kalenterista ks. Julius Caesar; Brahe.
Kristinuskon "Älä tapa" -käsky viittasi vielä Kristuksen aikana vain ja ainoastaan juutalaisiin; kun käännytystyö alkoi, kirjoituksia alettiin tulkita vapaammin.

Kristinuskon myöhemmästä kehityksestä ks. Augustinus; Tuomas Akvinolainen.

Yksi kristinuskon erikoisuus on sen nk. kolminaisuusoppi eli oppi Isästä, Pojasta ja Pyhästä Hengestä: uskovaiset eivät pidä Kristusta profeettana vaan Jumalan poikana.

Seneca (tai Lucius Annaeus Seneca nuorempi) n. 4 eaa. - 65

Filosofi, joka kehitteli vanhoja stoalaisia ajatuksia (ks. Zenon ja Khrisippos). Osittain Senecan ansiosta suuntaus saavutti huippunsa Rooman suuruuden aikoina.

Muita tämän ajan merkittäviä stoalaisia olivat Epiktetos (n. 55-138) ja Marcus Aurelius (keisari 161-180).

Seneca tunnetaan mm. lausumastaan Nullum magnum ingenium sine mixtura dementiae fuit ("ei ole ollut suurta neroutta ilman hulluuden osuutta").

Gaius Plinius (vanhempi) 23 - 79

Ensyklopedisti, joka kirjoitti laajan teoksen Naturalis historia (Luonnonhistoria, n. 77). Se koostui "n. 20 000 aiheesta koottuna 500 kirjoittajan 2000 kirjasta" ja käsitteli luonnontieteiden lisäksi myös kulttuurihistoriaa.

Pliniuksen motiivi oli ylevä näkemys siitä, että muista eläimistä poiketen ihmisen on tiedettävä mahdollisimman paljon voidakseen elää ihmismäistä elämää. Teos käsittikin 37 kirjaa eri aloilta:

Johdanto (1), maailmankaikkeus (2), maantiede ja etnografia (3-6), antropologia ja fysiologia (7), eläintiede (8-11), kasvitiede (12-19), kasvien käyttö lääketieteessä (20-27), eläintieteen hyödyntäminen lääketieteessä (28-32) ja metallit ja mineraalit (sis. myös kuvataiteita ja arkkitehtuuria; 33-37)
Pliniuksen lähdekritiikki ei kaikin paikoin ollut kovin kummoinen: hän mm. väittää Intiassa elävän ihmisrodun, jolla ei ole suuta ja joka elää kukkia haistelemalla!

Plinius kuoli matkatessaan (uteliaisuuttaan) liian lähelle Pompeijia sen kohtalonhetkellä.

Pompeijin kaupunki peittyi neljän metrin tuhkakerrokseen vuonna 79 Vesuvius-tulivuoren purkauksessa.

Dioskorides n. 40 - 90

Keisari Neron aikainen Rooman armeijan lääkäri, joka matkusti laajalti Aasiassa keräten lääkekasveihin liittyvää tietoutta. Hän julkaisi tuloksiaan teoksessa De materia medica (ks. Theofrastos).

Tacitus (tai Publius Cornelius Tacitus) n. 55 - 120

Historioitsija ja kulttuuriantropologi, joka kirjoitti historiikkien (esim. Historiae, Annales) lisäksi mm. kuvauksen Rooman keisarikunnan pohjoispuolella elävistä barbaareista (Germania, n. 98; mukaan mahtuu jopa maininta köyhyydessä elävistä fenneistä!).
Muita tunnettuja ajan historioitsijoita olivat mm.

Titus Livius (n. 59 eaa.-17): Rooman synty; lähdekritiikki ei ollenkaan Tacituksen teosten veroista.
Plutarkhos (n. 46-120): Kuuluisien miesten elämänkertoja (Bioi paralleloi), kirja johon Shakespeare perusti roomalaisnäytelmiensä tarinat.

Heron n. 61 - 150

Aleksandrialainen matemaatikko, fyysikko ja insinööri. Heron mm. esitti kaasujen koostuvan hyvin pienistä hiukkasista, jotka täyttävät tyhjiötä vain osittain. Hänen Pneumatika -teoksensa sai vaikutteita mm. Stratonin (ks. Arkhimedes) töistä.
Insinöörinä Heron keksi mm. nostureita, suorakulman mittauslaitteen, puristimia, suihkulähteitä ja vesipumpun, sekä pyörivän höyryturbiinin; hän sai liikanimen ho mekhanikos (mekaanikko). Hän ei ollut kiinnostunut keksintöjensä soveltamisesta todelliseen tarpeeseen, ja ne jäivät vain kuriositeeteiksi (ks. Platon).

Klaudios Ptolemaios n. 100 - 170

Tähtitieteilijä, joka teoksessaan Megiste syntaksis (Maailmanjärjestys) kehitti episykleihin perustuvan maailmanmallin huippuunsa (ks. Apollonios; Hipparkhos). Tämä teos, joka tunnetaan paremmin keskiaikaisella arabialaisella nimellä Almagest, oli tähtitieteen perusteos aina Kopernikuksen päiviin eli 1500-luvulle asti. Etenkin kristillinen kirkko tuli puolustamaan siinä esitettyä mallia, koska se "pelasti" aristoteelisen, maakeskisen maailmankuvan; ks. Geminus; Tuomas Akvinolainen.

Ptolemaios kehitti työssään trigonometriaa parannellen mm. Hipparkhosin taulukoita. Hän hyödynsi myös aikalaisensa Menelaosin pallotrigonometriaa.
On osoitettu, että Ptolemaios keksi itse osan teoriaansa tukeneista havainnoista; mm. Robert R. Newton on tutkinut hänen aineistoaan (The Crime of Claudius Ptolemy, 1977).

Ptolemaios vaikutti maantieteen kehitykseen mm. käyttämällä kartoissa - jälleen Hipparkhosia mukaillen - pituus- ja leveyspiiriviivoituksia (Geografias hyfegenis; itse kartat eivät olleet kovin tarkkoja). Hän tutki myös musiikin teoriaa (Harmonika) ja optiikkaa.

Galenos (lat. Claudius Galenus) 129 - 199

Merkittävin lääketieteen tutkija sitten Hippokrateen. Galenos tutki menestyksekkäästi etenkin anatomiaa, mutta myös tulehduksia ja tarttuvia tauteja, lihasten toimintaa ja selkäydintä. Hän kehitti myös diagnoosin ja prognoosin menetelmiä.
Galenosin ihmisen anatomiaa käsittelevät teokset olivat kuitenkin paljolti virheellisiä, koska ne perustuivat eläinten ruumiinavauksiin (mm. Anatomikai enkheireseis eli Anatomisia ilmiöitä).

Anatomian tutkimus oli hankalaa, koska ihmisruumista ei haluttu leikellä. Tämä oli yleinen ongelma aina renessanssiajalle asti (ks. kuitenkin Herofilos ja Erasistratos).
Renessanssiajalla anatomia edistyi, kun Galenosin tuotanto tuli jälleen laajempaan tietoisuuteen ja sen väitteitä uskallettiin vähitellen myös ruveta epäilemään (ks. Vesalius).

Galenos oli myös filosofi ja loogikko, ja hän yrittikin aksiomaattistaa Aristoteleen syllogismeja Eukleideen geometrian mukaisesti; ks. Frege; Hilbert; Russell.

Plotinos n. 205 - 270

Uusplatonismin merkittävin kehittäjä. Plotinos oli mystikko, joka uskoi maailmansieluun ja mm. määritteli oman pyhän kolminaisuuden eli yliaistilliset tasot Yksi, Järki ja Sielu.

Plotinoksen opettajaa, Ammonios Sakkasta (n. 175-242) on usein kutsuttu uusplatonismin varsinaiseksi perustajaksi.
Aika oli suosiollinen mystiikalle, sillä ensimmäisinä vuosisatoina syntyi myös salatieteellinen kirjoituskokoelma Corpus Hermeticum, joka laitettiin myyttisen Hermes Trismegistoksen nimiin; näin kehittyi ns. hermeettinen traditio. Samoihin aikoihin muotoutui myös kabbalistinen ja gnostilainen salatiede.

Varsinaisessa aistimaailmassa Plotinos korosti kaiken kirkkaan, loistavan ja säteilevän kauneutta. Kauneus on idean ilmentymä, eräänlainen varjo, ja estetiikka ja mystiikka liittyvät toisiinsa.

Sanan 'kaunis' alkuperä on useissa kielissä 'loistava' tai 'punainen'.

Tässä vaiheessa Aristoteleen opit alkoivat vaipua - väliaikaisesti - unholaan, ja monet kristitytkin kirjoittajat tukeutuivat Platonin filosofiaan. Platon itse asiassa kristillistettiin mm. sellaisten varhaisten kirkkoisien kuin Origenes (n. 185-254) toimesta; ks. myös Augustinus.

Origenes esitti varhaisen version nk. kahden totuuden teoriasta (ks. Avicenna ja Averroës).
Aristoteleesta tuli skolastikkojen auktoriteetti myöhäiskeskiajalla, mutta sitä seuranneella renessanssiajalla humanistit löysivät uusplatonismin uudelleen, nyt sekä hermeettisyydellä että kabbalismilla höystettynä (ks. Petrarca; Regiomontanus).

Diofantos 200-luvulla ja Pappos 300-luvulla

Matemaatikkoja, jotka yhdessä Heronin ja eräiden muiden kanssa muodostivat kreikkalaisen matematiikan nk. hopeakauden, jonka keskus oli Aleksandriassa.
Diofantosta pidetään algebran isänä; pääteos Arithmetika.

Algebran historia alkaa Egyptistä ja Babyloniasta, mutta Diofantos kehitti alaa merkittävästi lisää. Antiikin aikana geometria edistyi algebraa paremmin käytössä olevien, jälkimmäiseen huonosti soveltuvien numerojärjestelmien takia.
Myöhemmin alan kehitys siirtyi islamilaiseen maailmaan, ks. al-Khowarizmi.

Vaikka Pappos tunnetaan myös omista töistään, merkittävimmän panoksen matematiikan kehitykselle hän antoi säilyttämällä vanhat tulokset kahdeksan kirjaa käsittävässä kreikkalaisen matematiikan käsikirjassaan Synagoge (Kokoelma). Omaperäisyys matematiikassa - kuten monessa muussakin toiminnassa - oli häviämässä.

Aelius Donatus n. 350

Roomalainen kielen tutkija, jonka Ars Grammatika oli hyvin arvostettu keskiajalla.

Augustinus 354 - 430

Roomalainen kristitty kirkkoisä ja pyhimys, joka vaikutti suuresti alkukirkon oppien muotoutumiseen. Augustinus sai paljon vaikutteita uusplatonismista (ks. Plotinos), vaikka poikkesikin siitä monissa tärkeissä kohdissa.

Augustinuksen ajattelua vastustavia kantoja syntyi vasta vuosisatojen saatossa; siinä missä Erigenan vaikutus ei ollut pitkäaikaista, Tuomas Akvinolainen muutti kristillistä ajattelua selvästi.

Augustinuksen kuvaus kääntymisestään kristinuskoon, Tunnustuksia (Confessiones, 396-400) on psykologisen käsittelytapansa takia käänteentekevä länsimaisessa kirjallisuudessa; n. 1500 vuotta myöhemmin psykologi William James kutsui Augustinusta "ensimmäiseksi moderniksi ihmiseksi".

Jumalan etsintä merkitsi Augustinukselle kamppailua syntiä ja lihan himoja vastaan.
Teoksessaan Augustinus muotoilee ensimmäisen tunnetun "ajattelen, siis olen olemassa" -argumentin; ks. Descartes.

Augustinuksen kristillinen filosofia oli luonteeltaan pessimistinen. Perisyntiopin mukaan Jumala rankaisi ihmiskuntaa syntiinlankeemuksesta määräämällä mielivaltaisesti etukäteen, ketkä säästyvät ikuiselta kadotukselta; tämä on nk. predestinaatio- eli ennaltamääräämisoppi (De trinitate, 399-412).

Platon oli korostanut ihmisen perimmäistä hyvyyttä. Augustinuksen mukaan ihmisessä piilee irrationaalinen viettymys pahaan.
Augustinus oli tietoinen ennaltamääräämisoppinsa ja vapaan tahdon välisestä vakavasta ristiriidasta, jota hän pyrki sovittelemaan armon käsitteen avulla.

Augustinus muotoili teorian "kristillisestä valtiosta", joka koostui pelastukseen suuntautuneista uskovaisista (De civitate Dei eli Jumalan valtakunnasta, 413-426). Varsinainen politiikka ja historia olivat Augustinukselle arvottomia.

Järjestystä ylläpitävä esivalta oli vain välttämätön paha, joka ei voinut tuottaa onnellisuutta ja oikeudenmukaisuutta tässä maailmassa (ks. Cicero).

Ajan ongelma kiinnosti Augustinusta kovasti ja hän esitti, että aikaa on vain maailmassa: Jumala loi sen yhtä aikaa maailmankaikkeuden kanssa. Hän korosti sekä ajan lineaarisuutta että sen subjektiivisuutta.

Augustinuksen kehotuksesta Paulus Orosius kirjoitti laajan historiateoksen Historiae adversus paganos (Historiateos pakanoita vastaan), jossa koko maailmanhistoria esitetään Jumalan ohjaamana kristinuskon syntyhistoriana. Teoksella oli suuri vaikutus läpi koko keskiajan ja se vaikutti vielä mm. Danten ajatteluun.

Piispa Wulfila (n. 311-382) käänsi samoihin aikoihin Raamatun gootiksi, ja kristinusko saavutti keskiajan kuluessa valta-aseman myös "barbaarien" keskuudessa.

Arkikieltä tutkiva analyyttinen filosofia (ks. Moore) lainaa mielellään Augustinuksen mietettä ajan olemuksesta: "Minä luulen sen tietäväni, jos ei kukaan sitä minulta kysy. Mutta jos joku sitä kysyy ja tahtoisin sen selittää, minä en sitä tiedä."

Augustinuksen kauneusihanne muistutti pythagoralaisten ja stoalaisten ajatuksia tarkasteltavan kohteen osien sopivista suhteista.

Hypatia 370 - 415

Matemaatikko ja tähtitieteilijä, ensimmäinen tunnettu tiedenainen. Hypatia vaikutti aikansa tieteen keskuksessa, Aleksandriassa, jonka Akatemian johtaja hänestä tuli. Hän kehitti mm. astrolabia (ks. Hipparkhos).
Hypatiaa syytettiin kerettiläisyydestä ja hänen uskotaan kuollen munkkijoukon kiduttamana kirkossa(!). Aleksandrian kausi matemaattisen sivistyksen keskuksena päättyi tähän.

Rooman keisarikunta jakautui läntiseen ja itäiseen osaan vuonna 395. Läntinen osa kaatui 476 "barbaarien" (germaanien) valloituksiin, mutta Itä-Rooman eli Bysantin kulttuuri sinnitteli pystyssä yli tuhat vuotta pidempään. Valloittamilleen alueille roomalaiset jättivät kielensä: suurista kielistä ranska, portugali, espanja, italia ja romania kuuluvat nk. latinalaisiin kieliin (anglosaksit saapuivat Brittein saarille vasta roomalaisten lähdettyä, joten englanti on esim. saksan ja ruotsin tavoin germaaninen kieli). Roomalaiset olivat kehittäneet kreikkalaisten käyttämien kirjainten pohjalta oman systeeminsä, joka valloitusten yhteydessä levisi myös koko läntiseen Eurooppaan.