Purjehtijan runo
Viiltää viima maston haruksia.
Kiiltää valkokylki aurinkoa.
Ollos aaval aukeel ulapalla.
Tuuli tuima takavasemmalla.
Vesille jo vaatii mieli venhon.
Aallokkoisen tuntee kutsun tenhon.
Riuhtoo peräpoijun köyttä kovaa.
Nousuako myrskyn pilvet povaa.
Taljan varteen tummuu väri veren.
Taistelussa vastaan voiman meren.
Käden väsyessä pinnapuuhun
nousee maku suolan suuhun.
Onnen eteen täytyy tehdä työtä.
Löytyy oma suunta ajan myötä.
Vähemmän on vettä kölin alla
kotilaiturilla rakkaammalla.
Purjehtikaa kunne voimat riittää.
Ilmat suotuisat ne teitä kiittää.
Kerran köysi löystyy, purje hajoo.
Ankkurinne pohjamutaan vajoo.
|